Ulkomaat

Angela Merkel ojensi äärioikeistoa Auschwitzissa: ”Natsien rikosten tunnustaminen on olennainen osa saksalaisuutta”

Kansalliskonservatiivisen AfD-puolueen jäsenet ovat toivoneet Saksan laimentavan anteeksipyytelyään ja suhtautuvan ylpeämmin historiaansa.

Saksan liittokansleri Angela Merkel lähetti terveisiä Saksan äärioikeistolle vieraillessaan perjantaina Auschwitzin keskitysleirillä. Vierailu oli ensimmäinen Merkelin 14 vuotta kestäneen liittokanslerikautensa aikana.

Saksan äärioikeistosta ainakin osa haluaisi vähentää natsihallinnon rikosten muistelemista.

”Vastuu rikosten muistamisesta ei pääty koskaan. Se on erottamaton osa maatamme”, Merkel sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Etenkin itäisessä Saksassa suositun kansalliskonservatiivisen, osin äärioikeistolaisen AfD-puolueen jäsenistöstä on uutistoimiston mukaan kuulunut ääniä, joiden mielestä Saksan olisi jo aika vähentää historiansa anteeksipyytelyä. Natsiajan muistelun sijaan Saksan olisi syytä juhlia ylpeästi Saksan historian kunniakkaampia aikakausia.

Merkelin mukaan Saksalla on kannettavanaan vastuu siitä, että natsien teot muistetaan.

”Tämän vastuun tiedostaminen on osa kansallista identiteettiämme ja sen ymmärtämistä, että olemme valistunut ja vapaa yhteiskunta, oikeusvaltioperiaatetta noudattava demokratia.”

Liittokanslerin vierailua keskitysleirille voi pitää symbolisena eleenä Saksassa, jossa juutalaisvastaiset teot ja viharikokset ovat lisääntyneet viime vuosina. Niiden määrä on hälyttävä, Merkel sanoi AFP:n mukaan Auschwitzissa.

”Keskitysleirien tarinan kertominen on antisemitismin vastustamista”, liittokansleri huomautti.

Saksassa tehtiin BBC:n mukaan viime vuonna yhteensä 1 646 juutalaisiin kohdistunutta viharikosta. Määrä on kymmenen prosenttia edellisvuotta suurempi. Väkivaltaisten hyökkäysten määrä lisääntyi yli 60 prosentilla.

Esimerkiksi pari kuukautta sitten kaksi ihmistä kuoli synagogaan kohdistuneessa hyökkäyksessä Hallessa.

Angela Merkel on kolmas Auschwitzin keskitysleirillä vieraillut Saksan liittokansleri. Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan edellisen kerran leirillä vieraili Helmut Kohl vuonna 1995. Merkel on kautensa aikana vieraillut muilla keskitysleireillä ja tavannut holokaustin uhreja, kertoo uutistoimisto Reuters.

Leirin eloonjääneiden vankien vapauttamisesta tulee ensi tammikuussa kuluneeksi 75 vuotta. Neuvostojoukot vapauttivat leirin 27. tammikuuta 1945.

Natsi-Saksan valtaamassa Puolassa lähellä Krakovaa sijainneella keskitysleirillä murhattiin noin miljoona juutalaista. Noin 100 000 muun surmatun joukossa oli esimerkiksi neuvostoliittolaisia sotavankeja ja ei-juutalaisia puolalaisia. Natsien toteuttamassa juutalaisten kansanmurhassa kuoli yli kuusi miljoonaa juutalaista.

Saksan liittohallitus ja aluehallitukset ovat hiljattain hyväksyneet 60 miljoonan euron lahjoituksen kymmenen vuotta täyttävälle Auschwitz-Birkenau-säätiölle. Rahat on osoitettu keskitysleirimuseon toiminnan ylläpitoon.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Isisin ”kalifaatti” on kaadettu ja sotilaat viruvat vankilassa, mutta Irakin luolissa lymyilee yhä taistelijoita – HS vieraili vuorella, josta kurdisotilaat tarkkailevat Isisin nukkuvia soluja

      Tilaajille
    2. 2

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    3. 3

      Vähentääkö biopolttoaineen tankkaaminen liikenteen päästöjä? Kannattaako bensa-auto ajaa loppuun? HS etsi vastaukset kysymyksiin autoilun ilmasto­vaikutuksista

    4. 4

      Suosituimpien lihankorvikkeiden terveellisyydessä on isoja eroja – Ravitsemusterapeutti kertoo, mihin kannattaa kiinnittää huomiota

      Tilaajille
    5. 5

      Osalla ihmisistä lihakset eivät kasva kuntosalilla, osalla ne kasvavat hämmästyttävän hyvin: ”On vain yksi keino selvittää, mihin ryhmään itse kuuluu”, sanoo asiantuntija

      Tilaajille
    6. 6

      Suomi mainittu! Pääministeri Sanna Marin haastateltiin Time-lehteen, jossa halusi poseerata kuin miehet – kiinnitti huomiota tapaan kuvata naisia

    7. 7

      Helsinkiläisseura vapautti Team Uniquen muodostelmaluistelun päävalmentajan tehtävistään toistaiseksi: ”Olemme järkyttyneitä”

    8. 8

      Harry ja Meghan perustivat oman tuotemerkin – Kuinka arvokas on hovin jättävien kuninkaallisten brändi?

    9. 9

      Neljän auton ketjukolari Hämeenlinnanväylällä Helsingissä

    10. 10

      Kiira Korpi moittii urheilujärjestelmää tuoreessa julkaisussa: ”Tavoitteena on siivota pois tieltä lapset ja nuoret, jotka hajoavat leivontakoneessa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    2. 2

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    3. 3

      Suomi mainittu! Pääministeri Sanna Marin haastateltiin Time-lehteen, jossa halusi poseerata kuin miehet – kiinnitti huomiota tapaan kuvata naisia

    4. 4

      Entisen tavaratalon koko liiketila on ollut tyhjillään Helsingin keskustassa jo kolme vuotta

    5. 5

      Helsinkiläisseura vapautti Team Uniquen muodostelmaluistelun päävalmentajan tehtävistään toistaiseksi: ”Olemme järkyttyneitä”

    6. 6

      The New York Times nimesi poikkeuksellisesti kaksi suosikkiaan Yhdysvaltain presidentiksi, ja tällä kertaa lehden valinnalla voi olla tavallista suurempi merkitys

    7. 7

      Auto teki hätäjarrutuksen Tomi Lamminperän 3-vuotiaan pojan eteen: Nyt isä vaatii kävelyteillä kaahailtavaa ”rallia” kuriin Martinlaaksossa

    8. 8

      Verkossa yllytetään tekemään lastensuojelu­ilmoituksia rasismin vastustajasta – tämä perättömästä ilmoituksesta seuraa

    9. 9

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    10. 10

      Lihasten meneminen maitohapoille on myytti, sanoo tutkija – Hapotuksen tunne voi kuitenkin kertoa olennaisen asian treenaajan kunnosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    4. 4

      Töölöön valmistui pari vuotta sitten 30 000 neliön pysäköinti­luolasto, mutta nyt se seisoo tyhjänä

    5. 5

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    6. 6

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    7. 7

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    8. 8

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    9. 9

      Laiskuutta ei ole olemassakaan, sanoo amerikkalaisprofessori – Suomalaispsykologi on samaa mieltä ja listaa todelliset syyt laiskuuden takana

      Tilaajille
    10. 10

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    11. Näytä lisää