Ulkomaat

Yhdysvalloissa syntyi marraskuussa 266 000 uutta työpaikkaa, myös palkkojen nousu jatkuu

Eniten lisääntyivät terveydenhuollon ja teknologia-alan työpaikat.

Washington

Yhdysvaltain hyvä työllisyyskehitys jatkuu yhä. Maan työministeriön perjantaina julkaisemat luvut kertoivat, että uusia työpaikkoja syntyi marraskuussa 266 000. Työttömyysaste oli 3,5 prosenttia. Viimeksi työttömyys on ollut yhtä alhainen vuonna 1969.

Wall Streetillä osakekurssit reagoivat hyviin työllisyyslukuihin positiivisesti. Maailman seuratuin osakeindeksi Dow Jones oli 15 minuuttia pörssin avautumisen jälkeen noussut prosentin ja oli 27 950,78 pisteessä.

Tänä vuonna uusia työpaikkoja on syntynyt Yhdysvalloissa keskimäärin 180 000 joka kuukausi. Viime vuonna kuukausikeskiarvo oli 223 000.

Eniten uusia työpaikkoja syntyi marraskuussa terveydenhoitoon ja hotelli- ja ravintola-alalle. Myös korkeasti koulutettujen alojen, kuten teknologia-alan, työpaikat kasvoivat merkittävästi eli 31 000:llä.

Teollisuuden työllisyys kasvoi myös, mutta lukuun vaikutti se, että edellisessä kuussa maassa oli iso autoteollisuuden lakko. Lokakuussa lakossa oli 48 000 autotyöntekijöiden liiton jäsentä, mikä heikensi kuun työllisyyslukuja. Marraskuussa lakkoilevat työntekijät olivat palanneet töihin.

Työllisyyden lisäksi myös palkat ovat nousseet. Marraskuussa keskimääräinen tuntipalkka nousi seitsemällä sentillä ja oli 28,29 dollaria eli noin 25 euroa. Vuodessa palkat ovat nousseet 3,1 prosenttia, mitä monet asiantuntijat pitävät alhaisena hyvään työllisyystilanteeseen nähden.

Kireiden työmarkkinoiden lisäksi palkkoja on nostanut esimerkiksi verkkokauppayhtiö Amazonin päätös nostaa minimipalkka 15 dollariin tunnilta. Se vaikutti yli 250 000 työntekijän palkkoihin.

Myös moni osavaltio on päättänyt nostaa minimipalkan 15 dollariin tunnilta. Yli kahdeksan miljoonan asukkaan New Yorkin kaupungissa päätös on jo voimassa.

Yksityisellä sektorilla amerikkalaiset työskentelivät marraskuussa keskimäärin 34,4 tuntia viikossa. 4,3 miljoonaa osa-aikaisesti työskentelevää ihmistä olisi mieluummin halunnut kokoaikatyön.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Idyllisessä peltomaisemassa seisoo surkea näky: Upea mökkialue rapistui Espoossa rötiskökyläksi, jota asukkaatkin välttelevät

    2. 2

      Puistonpenkin käsinojalla on salakavala tarkoitus: Kuvat näyttävät, kuinka maailman metropolit on suunniteltu kodittomille mahdottomiksi paikoiksi elää

    3. 3

      Puolueiden kannatus on vakiintunut: Perussuomalaiset selvästi suurin, Marin-ilmiö ei ole nostanut Sdp:tä

    4. 4

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    5. 5

      Miten vaarallinen Kiinasta leviävä koronavirus on? HS kokosi vastaukset neljään keskeiseen kysymykseen

    6. 6

      Kuvat kertovat hävityksestä: Puisto muuttui kaatopaikaksi Helsingissä

    7. 7

      Ravintolakompleksi konkurssiin Helsingissä, toiminta loppuu välittömästi Kasarmitorilla

    8. 8

      ”Ajattelin, etteivät hyytymiset koske minua” – Lehti kasvoi ja uudistui, mutta sitten päätoimittaja Ville Pernaalle iski raju työuupumus

      Tilaajille
    9. 9

      ”He ovat hyvin ovelia” – Tässä on Isisin viimeinen tukikohta

      Tilaajille
    10. 10

      Suunnitelmat aselakien kiristämisestä saivat tuhannet amerikkalaiset aseistautuneina kaduille, mutta miksi oma ase on monille niin tärkeä?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”He ovat hyvin ovelia” – Tässä on Isisin viimeinen tukikohta

      Tilaajille
    2. 2

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    3. 3

      844 000 suomalaista harkitsee ”vakavasti” maalle muuttamista. Älkää muuttako

    4. 4

      Helsinkiläinen Toffe tarjoutuu siivoamaan alasti ”rouvien ja neitien” koteja: ”Mä haluan rahaa”

    5. 5

      Suomen myydyin punaviini vaihtui vuosien jälkeen – Sen hyvä hinta-laatusuhde yllätti asiantuntijankin

    6. 6

      Kymmenettuhannet suomalaiset kuuluvat joukkoon, jonka lihakset eivät kasva kuntosalilla: ”On vain yksi keino selvittää, mihin ryhmään itse kuuluu”, sanoo asiantuntija

      Tilaajille
    7. 7

      Ravintolakompleksi konkurssiin Helsingissä, toiminta loppuu välittömästi Kasarmitorilla

    8. 8

      Isisin uuden johtajan oikea henkilöllisyys selvisi: ”Professorilla” on yliopisto­tutkinto ja järjestön johto­hahmoksi harvinainen tausta, kertoo The Guardian

    9. 9

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    10. 10

      Suosituimpien lihankorvikkeiden terveellisyydessä on isoja eroja – Ravitsemusterapeutti kertoo, mihin kannattaa kiinnittää huomiota

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    4. 4

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    5. 5

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    6. 6

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    7. 7

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    8. 8

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    9. 9

      Poikkeuksellinen tarjous Helsingissä: Tuhannella eurolla kuussa pääsee asumaan kartanoon, ja vuokraisäntä ei välitä edes luottotiedoista – ”Ihan yks hailee”

    10. 10

      ”He ovat hyvin ovelia” – Tässä on Isisin viimeinen tukikohta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää