Ulkomaat

Kuusi ihmistä kuoli juutalaiseen ruokakauppaan kohdistuneessa ampuma­välikohtauksessa New Jerseyssä, syyttäjä epäilee motiivia antisemitistiseksi

Kaksi ihmistä aloitti ampumisen lähellä paikallista hautausmaata ja ruokakauppaa Greenvillen alueella Jersey Cityssä tiistaina iltapäivällä.

Kuusi ihmistä on kuollut ampumavälikohtauksessa Jersey Cityssä New Jerseyn osavaltiossa Yhdysvalloissa, kertovat kansainväliset mediat.

Kaksi ihmistä alkoi ampua paikallisen hautausmaan ja juutalaisen ruokakaupan lähellä Greenvillen alueella Jersey Cityssä tiistaina puolen päivän jälkeen paikallista aikaa. Välikohtaukseen osallistui kymmeniä viranomaisia, ja laukausten ääniä kuului alueelta yli tunnin ajan, kertoo New York Times.

Viranomaisten mukaan kuolleiden joukossa on yksi poliisi, kolme kaupassa ollutta henkilöä sekä kaksi epäiltyä ampujaa.

Lisäksi ainakin kolme ihmistä loukkaantui ammuskelussa. Loukkaantuneista kaksi on poliiseja. Uutistoimisto Reutersin mukaan heidän tilansa on vakaa.

New Jerseyn syyttäjä Gurbir Grewal kertoi torstai-iltana Suomen aikaa, että ampumavälikohtauksen motiivia epäillään antisemitistiseksi eli juutalaisvastaiseksi. Hänen mukaansa on syytä uskoa, että epäiltyjen näkemykset heijastelivat vihaa juutalaisia ja poliisia kohtaan.

Lisäksi viranomaiset olivat Grewalin mukaan löytäneet todisteita siitä, että tiedettävästi yhdessä asuneet noin 50-vuotiaat epäillyt olivat kiinnostuneita juutalaisvastaisista ryhmittymistä.

Jersey Cityn pormestari Steven Fulop puolestaan kirjoitti jo keskiviikkona Twitterissä, että hyökkääjät olivat valinneet tarkoituksella kohteekseen juutalaisen ruokakaupan.

”Vihalla ja antisemitismillä ei ole koskaan ollut eikä tule koskaan olemaan sijaa Jersey Cityssä”, Fulop kirjoitti.

Britannian yleisradion BBC:n mukaan Fulop kertoi lehdistölle kadun valvontakameranauhojen paljastavan, että hyökkääjät ajoivat hitaasti ruokakauppaa kohti, minkä jälkeen he ”rauhallisesti avasivat auton ovet ja aloittivat tulituksen”.

Turvallisuusviranomainen James Shea vahvisti, että kaupan tulitus alkoi heti miesten noustua autosta. Shean mukaan kohde oli valikoitu, sillä hyökkääjät ohittivat useita ihmisiä ajaessaan kohti kauppaa.

The New York Timesin lähteiden mukaan ampuminen alkoi, kun henkirikosta tutkinut poliisi lähestyi epäiltyjä paikallisella hautausmaalla. Poliisi kuoli ammuskelussa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Maunulan ongelmatalossa tyrittiin ihan kaikki, eikä kaupunki suostu kertomaan hintaa – Miten yksi ravintola ajoi talon sekaisin?

    4. 4

      Metrosta poistettu henkilö puukotti kahta järjestyksenvalvojaa Helsingin Itäkeskuksessa

    5. 5

      Yhdysvaltain kansallisarkisto jäi kiinni Naisten marssilta otetun kuvan muokkaamisesta, valokuvasta poistettiin Trumpia vastustavia kylttejä

    6. 6

      Yhdysvaltojen suurlähettiläs Robert Pence tekee Helsingissä väitös­kirjaa Danten Jumalaisesta näytelmästä – suomalaisen rajavartijan sivistystaso mykistytti

      Tilaajille
    7. 7

      IMF:n pääjohtaja: Maailmassa jylläävät nyt samat ilmiöt, jotka johtivat vuoden 1929 pörssiromahdukseen

    8. 8

      Nuorten käytöksessä on tapahtunut muutos, ja se enteilee alkoholin kulutuksen laskua kaikkialla maailmassa

      Tilaajille
    9. 9

      Mistä Sauli Niinistö tykkää Twitterissä? HS kävi läpi tasavallan presidentin some-käyttöä ja sai puhelun Mäntyniemestä

      Tilaajille
    10. 10

      Taksilupien määrä on jopa kaksinkertaistunut isoissa kaupungeissa – kiistelty lakiuudistus on samanaikaisesti nostanut kyytien hintoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    2. 2

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    3. 3

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    4. 4

      Kuningatar Elisabet: Harry ja Meghan menettävät kuninkaalliset tittelinsä eivätkä saa enää rahaa julkisista varoista

    5. 5

      IMF:n pääjohtaja: Maailmassa jylläävät nyt samat ilmiöt, jotka johtivat vuoden 1929 pörssiromahdukseen

    6. 6

      Ville Liikanen käveli katua Punavuoressa, kun 100-asteinen vesi yhtäkkiä poltti jalat nilkoista alaspäin: ”Kun olisi tajunnut hypätä vaikka auton päälle”

    7. 7

      Poikkeuksellinen tarjous Helsingissä: Tuhannella eurolla kuussa pääsee asumaan kartanoon, ja vuokraisäntä ei välitä edes luottotiedoista – ”Ihan yks hailee”

    8. 8

      Tamperelaisen taloyhtiön havainnekuvat lipsahtivat someen ja monet riemastuivat – kuvapari näyttää, kuinka 1970-luvun elementti­kerrostalon voisi korvata

    9. 9

      Isis-taistelijan vaimo tuotiin viikonloppuna lapsineen Norjaan, ja nyt tapaus uhkaa hajottaa maan hallituksen

    10. 10

      Suomalaiset eivät osaa huolehtia terveydestään, ja miehet ovat pahin murhekryyni – jos haaveilet pitkästä terveellisestä elämästä, muista nämä asiat

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hahmotamme värejä eri tavoin, ja osa ihmisistä voi olla supernäkijöitä – Testaa ja vertaa, näetkö värit samoin kuin muut ihmiset

      Tilaajille
    2. 2

      Unohda ohje viidestä ateriasta päivässä – näin kannattaa syödä, jos haluaa pysyä mahdollisimman virkeänä

      Tilaajille
    3. 3

      Töölöön valmistui pari vuotta sitten 30 000 neliön pysäköinti­luolasto, mutta nyt se seisoo tyhjänä

    4. 4

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    5. 5

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    6. 6

      Laiskuutta ei ole olemassakaan, sanoo amerikkalaisprofessori – Suomalaispsykologi on samaa mieltä ja listaa todelliset syyt laiskuuden takana

      Tilaajille
    7. 7

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    8. 8

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    9. 9

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    10. 10

      Poikkeuksellinen tarjous Helsingissä: Tuhannella eurolla kuussa pääsee asumaan kartanoon, ja vuokraisäntä ei välitä edes luottotiedoista – ”Ihan yks hailee”

    11. Näytä lisää