Ulkomaat

Aung San Suu Kyi puolusti Myanmarin rohingya-vähemmistön vainoa: Ei sen pahempaa kuin Balkanilla

Nobelisti torjui kansanmurhasyytöksiä Haagissa.

Myanmarin eli entisen Burman siviilijohtaja ja rauhannobelisti Aung San Suu Kyi puolusti keskiviikkona maataan syytöksiltä rohingya-muslimivähemmistön kansanmurhaa vastaan Haagin kansainvälisessä tuomioistuimessa ICJ:ssä. Suu Kyi piti syytettä ”harhaanjohtavana” ja väitettä kansanmurhasta ”hypoteettisena”.

Hän myönsi kuitenkin, että Myanmarin asevoimat on voinut käyttää rohingya-vähemmistöä kohtaan ylimitoitettua voimaa. Mahdolliset rikokset eivät hänen mukaansa kuitenkaan vastaa vuoden 1948 YK-sopimuksen määritelmää kansanmurhasta.

Kanteen oikeudelle on tehnyt länsiafrikkalainen Gambia, joka ajaa asiaa 57-jäsenisen Islamilaisten maiden järjestön puolesta. ICJ päättää suullisen käsittelyn jälkeen, ottaako se kanteen käsiteltäväkseen.

”Gambia on esittänyt epätäydellisen ja harhaanjohtavan kuvan Rakhinen osavaltion todellisesta tilanteesta”, Suu Kyi sanoi oikeudelle uutistoimisto Reutersin mukaan. Hän vertasi Myanmarin tapahtumia Jugoslavian perimyssotiin ja huomautti, ettei laajojakaan karkotuksia Balkanilla ole luokiteltu kansanmurhaksi.

Puheenvuoronsa lopulla Suu Kyi vakuutti, että Myanmarin hallitus on sitoutunut kaikkien Rakhinen osavaltion alueelta paenneiden ihmisten palauttamiseen koteihinsa. Entisen oppositiosankarin mukaan kansainvälinen puuttuminen Myanmarin asioihin vain haittaisi rauhaa ja jälleenrakentamista.

Tuhansia rohingya-muslimeja tapettiin ja arviolta 740 000 joutui pakenemaan Bangladeshiin Myanmarin asevoimien aloitettua voimatoimet vähemmistöä vastaan vuonna 2017. YK:n selvityksen mukaan Myanmarin kampanjassa oli kansanmurhan piirteitä.

Lue myös: Kirjeenvaihtaja Katriina Pajarin reportaasi maailman suurimmalta pakolaisleiriltä Bangladeshista: Viimeisen toivon sairaala

Viisitoista vuotta sotilasjuntan määräämässä kotiarestissa istunut Suu Kyi sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1991. Hän vapautui 2010 ja nousi merkittävään asemaan Myanmarin hallinnossa 2015, kun hänen puolueensa NLD voitti enemmistön parlamentin molemmissa kamareissa.

Suu Kyi ei Myanmarin lain mukaan voi asettua presidenttiehdokkaaksi, koska hänen lapsensa ja edesmennyt miehensä ovat Britannian kansalaisia.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      Luisteluvalmentaja nöyryytti ja piti haukkumisrinkejä tytöille, mutta saa jatkaa valmentamista – Psykologian tohtori: ”Tällainen käytös on vahingollista aikuisellekin”

    3. 3

      Moottoripyörän kuljettaja kuoli törmäyksessä mönkijän kanssa Kirkkonummen Veikkolassa

    4. 4

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    5. 5

      HS-analyysi: Nollakorot uhkaavat suomalaistenkin eläkevaroja – Pitäisikö niitä sijoittaa kovemmalla riskillä?

    6. 6

      Etelä-Suomeen on yhä ”täysin mahdollista” saada luminen loppu­talvi, jäättömästä merestä saattaa olla jopa apua

    7. 7

      Yhdysvaltojen suurlähettiläs Robert Pence tekee Helsingissä väitös­kirjaa Danten Jumalaisesta näytelmästä – suomalaisen rajavartijan sivistystaso mykistytti

      Tilaajille
    8. 8

      Kiira Korpi avautuu Facebook-videossaan kohun nostattaneesta muodostelma­luistelu­tapauksesta: ”Raakaa henkistä väkivaltaa, simputusta”

    9. 9

      Kirjeenvaihtajan kommentti: Meghan ja Harry saivat puolivapauden, mutta hinta ja hihnan pituus jäivät auki

    10. 10

      Nuorten käytöksessä on tapahtunut muutos, ja se enteilee alkoholin kulutuksen laskua kaikkialla maailmassa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    2. 2

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    3. 3

      IMF:n pääjohtaja: Maailmassa jylläävät nyt samat ilmiöt, jotka johtivat vuoden 1929 pörssiromahdukseen

    4. 4

      Kuningatar Elisabet: Harry ja Meghan menettävät kuninkaalliset tittelinsä eivätkä saa enää rahaa julkisista varoista

    5. 5

      Yhdysvaltojen suurlähettiläs Robert Pence tekee Helsingissä väitös­kirjaa Danten Jumalaisesta näytelmästä – suomalaisen rajavartijan sivistystaso mykistytti

      Tilaajille
    6. 6

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    7. 7

      Länsimaalaiset ovat yhä kovassa huudossa Thaimaassa, ja netissä seuraa etsivät tavalliset ihmiset varsin tavanomaisin keinoin: ”Baarityttöily on vähentynyt”

    8. 8

      Mistä Sauli Niinistö tykkää Twitterissä? HS kävi läpi tasavallan presidentin some-käyttöä ja sai puhelun Mäntyniemestä

      Tilaajille
    9. 9

      Nuorten käytöksessä on tapahtunut muutos, ja se enteilee alkoholin kulutuksen laskua kaikkialla maailmassa

      Tilaajille
    10. 10

      Isis-taistelijan vaimo tuotiin viikonloppuna lapsineen Norjaan, ja nyt tapaus uhkaa hajottaa maan hallituksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hahmotamme värejä eri tavoin, ja osa ihmisistä voi olla supernäkijöitä – Testaa ja vertaa, näetkö värit samoin kuin muut ihmiset

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Unohda ohje viidestä ateriasta päivässä – näin kannattaa syödä, jos haluaa pysyä mahdollisimman virkeänä

      Tilaajille
    4. 4

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    5. 5

      Töölöön valmistui pari vuotta sitten 30 000 neliön pysäköinti­luolasto, mutta nyt se seisoo tyhjänä

    6. 6

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    7. 7

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    8. 8

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    9. 9

      Laiskuutta ei ole olemassakaan, sanoo amerikkalaisprofessori – Suomalaispsykologi on samaa mieltä ja listaa todelliset syyt laiskuuden takana

      Tilaajille
    10. 10

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    11. Näytä lisää