Ulkomaat

Britannia äänestää tänään parlamentti­vaaleissa, ja samalla ratkeaa myös EU-eron kohtalo – HS käy läpi, mitä eri vaali­tulokset tarkoittavat

Pääministeri Boris Johnsonin konservatiivipuolue johtaa yhä mielipidemittauksia. Voitto voi silti yhä livetä käsistä, jos Johnsonin vastustajat malttavat äänestää taktisesti.

Lontoo

Britanniassa koittavat torstaina poikkeuksellisen tärkeät parlamenttivaalit. Äänestäjät saavat ottaa epäsuorasti kantaa brexitiin: Pusketaanko EU-ero tammikuussa voimaan, vai olisiko paikallaan sittenkin uusi EU-kansanäänestys.

Pääministeri Boris Johnsonin konservatiivipuolue ajaa voimallisesti brexitiä. Johnsonin keskeinen vaalihokema lupaa ”hoitaa brexitin valmiiksi”.

Lupaus näyttää myös tehoavan. Johnsonin konservatiivipuolueesta on tullut johtava brexit-puolue, jolle EU-eron kannattajien äänet ovat keskittymässä.

Brexitin vastustajien äänet uhkaavat sen sijaan hajota.

You Gov -mittausyhtiön keskiviikkona julkistama laaja kysely ennustaa konservatiiveille 339 paikkaa alahuoneeseen. Tulos toisi 28 paikan enemmistön – ja samalla Johnsonille valtakirjan viedä Britannia ulos EU:sta tammikuun lopussa.

Johnsonin vetovoima näyttää kuitenkin hiipuvan. Vielä pari viikkoa sitten enemmistön suuruudeksi ennustettiin lähes 70 paikkaa.

Muistettava on myös virhemarginaali. Täysin mahdollista on sekin, että konservatiivien paikkamäärä ei yllä enemmistöön alahuoneessa.

Näennäisesti huono uutinen etumatkan kaventumisesta voi olla konservatiiveille jopa hyvä uutinen: Puolueen kannattajat saattavat olla nyt entistä hanakampia lähtemään vaaliuurnille.

Äänestys Britanniassa alkaa torstaiaamuna kello 7.00 eli kello 9.00 Suomen aikaa. Äänestys päättyy kello 24 Suomen aikaa. Ovensuukyselyt julkistetaan heti äänestyspaikkojen sulkeuduttua.

Tulos selvinnee perjantaina aamuyöllä. Jos kisasta tulee hyvin tiukka, saattaa ratkaisu venyä perjantaiaamuun.

Konservatiivit lähtevät vaaleihin 43 prosentin kannatuksella. Uutta EU-kansanäänestystä lupaava labour tulee yhdeksän prosenttiyksikkö perässä 34 prosentilla.

Brexitiä vastustavan liberaalidemokraattisen puolueen kannatus näyttää hyytyneen 12 prosenttiin. Skotlannissa Skotlannin kansallispuolue (SNP) on sen sijaan matkalla kohti vaalivoittoa.

Paljon voi kuitenkin muuttua, jos brexitin vastustajat malttavat äänestää taktisesti.

Johnsonilta lipeää voitto käsistä, jos liberaalidemokraattien ja työväenpuolueen kannattajat tukevat toistensa ehdokkaita vaalipiireissä, joissa yhteistyö auttaa syrjäyttämään konservatiivien ehdokkaan.

”Jos [labourin ja liberaalidemokraattien] äänet lasketaan yhteen, saadaan kerta kerran jälkeen enemmistö lyömään konservatiivien brexiteerit”, aktivisti Gina Miller kannusti The Independent -lehdessä.

Miller tunnetaan siitä, että hän on haastanut konservatiivihallituksen kovan brexit-linjan oikeudessa menestyksekkäästi peräti kahdesti.

Kärjistetysti katsoen brittivaaleilla on kolme mahdollista lopputulemaa. Näistä vain kaksi ensimmäistä ovat todennäköisiä.

Yksi: Johnsonin konservatiivipuolue saa voiton ja enemmistön alahuoneeseen.

Kaksi: Sen enempää konservatiivit kuin Jeremy Corbynin johtama työväenpuoluekaan ei saa enemmistöä alahuoneeseen.

Kolme: Työväenpuolue saa yllätysvoiton ja enemmistön. Tämä on kuitenkin mielipidemittausten mukaan erittäin epätodennäköistä.

Mitä eri vaihtoehdot tarkoittavat käytännössä?

1. Vallitseva ennuste: Konservatiivipuolue ottaa vaalivoiton

Jos konservatiivit saavat enemmistön alahuoneeseen, pääsee Johnson jatkamaan pääministerinä ja muodostamaan uutta hallitusta. Avainministerien nimityksiä voidaan odottaa tällöin jo perjantai-iltana.

Konservatiivien voitto tarkoittaisi myös sitä, että brexit toteutuu lähes varmasti tammikuun 31. päivänä. Johnson voi aloittaa erosopimuksen voimaansaattamisen alahuoneessa jo ennen joulua.

Uudessa parlamentissa Johnsonin ei tarvitse pelätä enää sitä, että hänen omat kansanedustajansa kyseenalaistavat hallituksen brexit-linjan. Konservatiivipuolue on vaatinut ehdokkailtaan sitoutumista EU-eroon ja Johnsonin brexit-sopimukseen jo etukäteen.

Jos erosopimus saadaan voimaan ja brexit toteutuu tammikuun lopussa, alkaa brexitin siirtymäkausi, joka kestää vuoden 2020 loppuun. Tänä aikana brexitiä ei juuri huomaa käytännössä. Britannia pysyy yhä EU:n sisämarkkinoilla ja tulliliitossa, vaikka menettääkin äänivaltansa unionissa.

Johnson on luvannut, että siirtymäaikaa ei tulla pidentämään. Sopimus EU:n ja Britannian tulevasta suhteesta on määrä saada pääpiirteiltään kasaan vajaassa vuodessa. Ensisijaisena tavoitteena on kaupan sujuvuuden turvaaminen.

Moni Johnsonin kriitikko pitää aikataulua aivan liian tiukkana. Vapaakauppasopimusten neuvotteleminen vie yleensä useita vuosia. EU:n ja Britannian pitäisi sopia kaupan lisäksi myös lukuisista muista osa-alueista. Yksi tärkeimmistä on turvallisuusyhteistyö.

2. Näinkin voi käydä: Kumpikaan iso puolue ei saa enemmistöä

Jos sen enempää konservatiivipuolue kuin työväenpuoluekaan ei saa enemmistöä alahuoneeseen (niin sanottu hung parliament), ollaan paljon epäselvemmillä vesillä.

Jos konservatiivit säilyy suurimpana puolueena, voi Johnson yhä yrittää hallituksen muodostamista. Tukea muilta puolueilta voi olla kuitenkin vaikea saada.

Johnsonin edeltäjän Theresa Mayn vähemmistöhallitus nojautui pienen pohjoisirlantilaisen Demokraattisen unionistipuolueen (DUP) tukeen. Johnsonille tukea ei välttämättä heruisi.

Johnson on jo pettänyt DUP:n luottamuksen. Johnsonin hallituksen ja EU:n neuvottelema brexit-sopimuksen rukkaus luo kaupanesteitä Pohjois-Irlannin ja Britannian välille, mikä on suututtanut DUP:n.

Mahdollista on myös se, että brexitiä vastustavat puolueet liittoutuvat ja yrittävät hallituksen muodostamista. Tämä voisi olla työväenpuolueen Corbynille mahdollisuus yrittää valtaan.

Corbyn ei ole kuitenkaan kelvannut liberaalidemokaattien johtajalle Jo Swinsonille ainakaan vaalipuheissa. Skotlannin pääministerin Nicola Sturgeonin SNP:n tuki voi puolestaan edellyttää sitä, että labour suostuu uuteen kansanäänestykseen Skotlannin itsenäisyydestä.

Monia brexitin vastustajia ajatus vähemmistöhallituksesta ja sen tuomasta limbo-tilasta houkuttelee. Tilanne lisäisi uuden EU-kansanäänestyksen todennäköisyyttä. Puolueuskollisuuden ovat kyseenalaistaneet vaalien alla esimerkiksi entinen työväenpuoluelainen pääministeri Tony Blair sekä entinen konservatiivipääministeri John Major.

The Times -lehti puolestaan otti keskiviikkoisessa pääkirjoituksessaan kantaa Johnsonin ja brexitin puolesta sekä Corbynia vastaan:

”Jos mikään puolue ei saa enemmistöä alahuoneeseen, on todennäköistä, että Corbynista tulee pääministeri ja Britanniaa kalvava kipeä jakautuminen jatkuu.”

Vielä kesällä 2016 The Times oli brexitiä vastaan.

3. Epätodennäköisin vaihtoehto on työväenpuolueen voitto

Omatkin tuntuvat menettäneen uskonsa siihen, että Corbynin labour voisi voittaa torstain vaalit.

Keskustavasemmistolainen The Guardian on tiistaisessa pääkirjoituksessaan kriittinen Corbynia kohtaan, vaikka pitääkin yhä labouria parhaana vaihtoehtona Britannian tulevaisuuden kannalta.

Huomiota on herättänyt myös se, että perinteisesti labouria tukeva New Statesman -aikakauslehti ei lähtenyt viime viikkoisessa pääkirjoituksessaan enää Corbynin työväenpuolueen taakse.

Tiistaina julkisuuteen vuoti labourin terveysvastaavan Jonathan Ashworthin arvio, että monet äänestäjät Lontoon ulkopuolella eivät voi sietää Corbynia. Ashworthin mukaan labourin voittoa on turha odottaa.

Ashworth joutui pyytämään anteeksi sanomisiaan.

Työväenpuolue pelkää menettävänsä kannattajia etenkin Keski- ja Pohjois-Englannin brexit-henkisissä vaalipiireissä.

Lue lisää perinteisen työväenluokan kääntymisestä Boris Johnsonin konservatiivien kannalle tästä HS:n jutusta.

Vedonlyöntiyhtiö William Hill antoi keskiviikkona vain kuuden prosentin todennäköisyyden sille, että labour saa enemmistön alahuoneeseen. Todennäköisyys sille, että labour saa eniten kansanedustajia, oli hieman suurempi eli yhdeksän prosenttia.

Konservatiivit saavat enemmistön 71 prosentin todennäköisyydellä, William Hill -yhtiö ennusti. Todennäköisyys sille, että konservatiivien saama paikkamäärä on suurin (tuli enemmistöä tai ei), oli keskiviikkona huikeat 96 prosenttia.

Jos työväenpuolue kokee vaalitappion, nopeutuu Corbynin seuraajan etsintä.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Katajanokan alta paljastui erikoinen rakennelma: Vedessä on piilossa sata metriä holvi­kaarta, joka on kuin suoraan keski­ajalta

    2. 2

      Millaista on päiväkodissa, jossa aikuisilla on aikaa ja lapset ovat ”keskivertoa ihanampia”? HS vietti päivän Majavien seurassa Lauttasaaressa

      Tilaajille
    3. 3

      Saksan ampumisissa on kuollut ainakin 11 ihmistä, kuollut epäilty jätti Bild-lehden mukaan äärioikeistolaisen viestin

    4. 4

      Ihmiset ahdistuvat turhista asioista, sanoo professori Jyrki Korkeila – Asiantuntija kertoo, mitä on ”lillukanvarsiahdistus”

      Tilaajille
    5. 5

      Demokraattien viimeöinen vaali­väittely oli brutaalia katsottavaa: Paksu lompakko ei suojellut Bloombergia kanssa­kilpailijoilta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Osa ihmisistä kävelee ”istuma­kävelyä”, joka voi aiheuttaa kipuja niskassa asti – Fysio­terapeutti neuvoo kolme liikettä, joilla kävelystä tulee ryhdikästä ja sulavaa

      Tilaajille
    2. 2

      Mies kasasi pihalleen romua, jätettä ja jopa puolikkaita junanvaunuja – Kuvat näyttävät, miten ympäristöä turmeltiin vuosien ajan

    3. 3

      Katajanokan alta paljastui erikoinen rakennelma: Vedessä on piilossa sata metriä holvi­kaarta, joka on kuin suoraan keski­ajalta

    4. 4

      Lähes joka toinen kiinalainen on nyt karanteenissa: HS:n kuvakooste näyttää aavekaupungeiksi muuttuneet metropolit

      Tilaajille
    5. 5

      Millaista on päiväkodissa, jossa aikuisilla on aikaa ja lapset ovat ”keskivertoa ihanampia”? HS vietti päivän Majavien seurassa Lauttasaaressa

      Tilaajille
    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Neljä vuotta sitten Peter Vesterbacka sai illallisilla idean, joka ei koskaan toteudu – HS:n erikoisartikkeli kertoo kaiken Tallinnan-tunnelista

      Tilaajille
    5. 5

      Kuinka paljon pidemmälle kansanedustajat voivat väkivallan ihannoinnissa vielä mennä?

    6. Näytä lisää