Ulkomaat

HS-analyysi: Suomen pääministeri edustaa sitä, mitä Viron sisäministerin oikeistopopulistinen puolue vastustaa – Ekren ministerin eroa vaati jo presidenttikin

Viron sisäministeri Mart Helme aiheutti jälleen poliittista kuohuntaa, kun hän tytötteli Suomen pääministeriä Sanna Marinia. Helmen kommentit osoittavat, että oikeistopopulistien politiikassa naisviha ajaa puolueen muiden arvojen yli.

Viron sisäministeri Mart Helme haukkui sunnuntaina Viron yleisradion mukaan Suomen pääministeriä Sanna Marinia ”myyjätytöksi” ja vertasi nykyhallitusta vuoden 1918 sisällissodan punaisiin, jotka haluavat hajottaa Suomen valtion.

Helme on aiheuttanut möläytyksillään useita poliittisia kriisejä, joista tuorein oli vain pari viikkoa sitten, kun hän väitti Viron hallituksen laativan ”b-suunnitelmaa” Naton varalle ja Suomen olevan osa tuota suunnitelmaa.

Suomen pääministerin ja hallituksen solvaaminen oli kuitenkin paksua jopa Helmen mittapuulla.

Viron pääministeri Jüri Ratas kiirehti heti paikkaamaan Helmen lausuntoja, ja oppositiosta kajahti uusia vaatimuksia hallituksen hajottamisesta.

Helme pahoitteli lausuntoaan maanantaina. Hän sanoi yrittäneensä lauseellaan vain antaa arvoa sille, että matalasta sosiaalisesta asemasta voi saavuttaa huippupaikan politiikassa.

Helme väitti, että möläytyksestä uutisoineet virolaiset mediat vääristelivät hänen sanojaan ja ovat itse toimillaan vahingoittaneet Suomen ja Viron suhteita.

”Pyydän anteeksi Suomen pääministeriltä, jos tämä väärinkäsitys on levinnyt Suomessa.”

Monet virolaiset poliitikot ovat julkisesti esittäneet anteeksipyyntöjä suomalaisille Helmen puolesta. Viron presidentti Kersti Kaljulaid pahoitteli asiaa presidentti Sauli Niinistölle. Maanantaina Kaljulaid sanoi Postimees-lehdelle, että Helme on uhka Viron kansalliselle turvallisuudelle.

”Viimeisen kuukauden aikana sisäministeri on kahdesti puuttunut Viron ulkopoliittiseen linjaan ja alkanut voimakkaasti muokata sitä”, Kaljulaid arvioi.

”Pienen maan selviytyminen geopoliittisesti aktiivisella alueella riippuu paljolti siitä, kuinka monta kumppania ja liittolaista meillä on ja kuinka he meidät näkevät.”

Kaljulaid kertoi tiedustelleensa, voisiko Ratas vaihtaa sisäministeriään, mutta Ratasin mielestä sisäministerin vaihtaminen ei ole tärkeää, Kaljulaid sanoi Postimees-lehdelle.

Sunnuntai-iltana Helme tarkensi, että hänen lausuntonsa eivät edusta Viron hallituksen näkökantaa vaan hänen omiaan ja Ekre-puolueen näkemyksiä. Euroskeptinen, maahanmuuttoa ja seksuaalivähemmistöjä vastustava Ekre on Viron kolmanneksi suosituin puolue ja yksi kolmesta hallituspuolueesta.

Helmen mukaan Suomen poliittinen tilanne ”nostaa niskakarvat pystyyn”. Pääministeri Marin onkin Helmen painajaisten yhdistelmä: hän on johtavassa asemassa oleva nuori nainen, joka kannattaa punavihreitä, liberaaleja arvoja. Jos Marin olisi vielä maahanmuuttaja, viholliskuva olisi täydellinen.

Marin itse kommentoi Twitterissä olevansa ylpeä Suomesta, jossa ”köyhän perheen lapsi voi kouluttautua pitkälle” ja kaupan kassasta voi tulla vaikka pääministeri.

Helmen tölväisyssä on silti enemmän kyse Marinin sukupuolesta ja hänen edustamistaan arvoista kuin hänen työ- tai koulutustaustastaan.

Marinin työkokemuksen nostaminen esille oli luultavasti vain tekosyy, jolla 70-vuotias Helme pääsi tytöttelemään Marinia.

Olisi kiinnostavaa tietää, mitä Helme olisi sanonut, jos Marin olisi 34-vuotias duunaritaustainen mies.

Sukupuoli on olennaisessa osassa, kun ekreläiset arvioivat ihmisen kykyjä ja tekoja. Kun presidentti Kaljulaid osoitti mieltään Ekren politiikkaa vastaan hallituksen virkaanastujaisissa keväällä, Helme kutsui mielenilmausta ”kuumentuneiden tunteiden vallassa olevan naisen” teoksi.

Ekreläisten mielestä heidän politiikkansa ei ole naisvihamielistä vaan perinteisten sukupuoliroolien arvostamista: miehen tehtävä on olla isä, tehdä työtä ja puolustaa maata, ja naisen tehtävä on synnyttää lapsia.

Maaliskuussa Mart Helme ja hänen poikansa, valtiovarainministeri Martin Helme, syyttivät abortteja tekeviä naisia ja gynekologeja lasten tappamisesta. Pääministeri Ratas pyysi Helmen puolesta anteeksi kaikilta naisilta ja gynekologeilta.

Toukokuussa Martin Helme sanoi, että lapseton 27-vuotias nainen on yhteiskunnallinen ongelma, ja syyllisti hedelmällisessä iässä olevia naisia syntyvyyden heikkenemisestä. Lastentekoa lykkäävä nainen valehtelee itselleen, jos hän luulee olevansa onnellinen, Helme lausui.

Lisäksi nuorempi Helme oli sitä mieltä, että naisiin kohdistuvasta väkivallasta pitäisi puhua vain väkivaltana ilman erityistä mainintaa sukupuolesta. Hänen mielestään sukupuolella ei ole tekemistä sen kanssa, joutuuko joku väkivallan uhriksi.

Viron entinen ulkoministeri, oppositiossa olevan reformipuolueen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Keit Pentus-Rosimannus rinnasti Helmen Marin-kommentit väkivallaksi naisia kohtaan.

”Naisten hakkaamiselta, oli se verbaalista tai fyysistä, ei tule ummistaa silmiä kummallakaan puolella lahtea”, Pentus-Rosimannus kirjoitti Facebookissa ja kehotti Ratasia etsimään hallitukseen uuden sisäministerin.

Jos Ekreä syytetään misogyynisten eli naisvihamielisten näkemysten levittämisestä, ekreläiset kuittaavat syytökset ”feministien propagandana”.

Oikeistopopulistit väittävät olevansa isänmaan puolella, mutta sisäministeri Helmen kommentit ovat omiaan rapauttamaan maan suhteita sen tärkeimpään yhteistyökumppaniin.

Lisäksi Helme ilmaisi Marin-kommenteillaan väheksyvänsä duunaritaustaisia poliitikkoja. Se on kummallinen kommentti mieheltä, jonka retoriikka yleensä perustuu tavallisen kansan puolustamiseen eliitin salaliitoilta.

Helmen elitistinen lausunto osoittaakin, kuinka suuressa ristiriidassa populistiset argumentit usein ovat populistien edustamien arvojen kanssa.

Merkittävä osa Ekren kannattajista on matalasti koulutettuja ihmisiä. Yksi puolueen poliittisista päätavoitteista on estää maahanmuuttoa EU:n ulkopuolisista maista. Ekren maahanmuuttopolitiikan taustalla on paljon rasismia, mutta asia verhotaan virolaisen työväenluokan puolustamiseksi.

Nyt Helme antoi ymmärtää, että duunarien ja kouluttamattomien ihmisten ei tulisi osallistua politiikkaan.

Se tuskin oli se viesti, jonka Ekre halusi kannattajilleen välittää.

Oikaisu maanantaina kello 20.53: Artikkelissa kirjoitettiin aiemmin virheellisesti, että Mart Helme haukkui Sanna Marinia Viron yleisradiossa. Viron yleisradio uutisoi tapauksesta, mutta Helme puhui Tre Raadion ohjelmassa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tämä oli mahdollista vielä 1974: Liikemiehet katsoivat strippareita ja nielivät sinisiä enkeleitä – Kuvat näyttävät eleganssin, jonne vaellettiin kaukaa

    2. 2

      Lääkärit avautuvat rajusti Apotti-järjestelmästä, kokemuksista raportoinut Twitter-tili suljettiin – HS kerää kommentteja Husin tietojärjestelmästä

    3. 3

      Mitä jos koronavirus iskee omalle työpaikalle? Saksassa Webaston työntekijä otti särkylääkettä ja ehti tartuttaa kollegansa ennen kuin ymmärsi sairastuneensa

    4. 4

      Poliisi epäilee kahta poikaa kolmannen alaikäisen pojan tapon yrityksestä Sörnäisissä

    5. 5

      ”Tämmöisessä paikassa ei käy ikinä hyvin”, ajatteli oululaismies ja hetkeä myöhemmin hän ampui isoveljeään päähän – näin pelonsekainen yö eteni ampujan mukaan

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Koronaviruksen hillitsemiseksi on olemassa yli­voimainen keino, joka on jokaisen ulottuvilla – Kokeile, läpäisetkö käsi­hygienian testin

    2. 2

      Influenssaan kuolee Suomessakin joka vuosi satoja ihmisiä – Onko koronavirus influenssaa tappavampi?

    3. 3

      Suomalainen ex-työntekijä kertoo HS:lle, mitä Peter Nygårdin kodeissa ja ”hemmottelu­juhlissa” tapahtui

      Tilaajille
    4. 4

      Vantaan kokoomusvaikuttaja Tapani Mäkinen maksoi kummitädille velkansa 100 ja 200 euron seteleinä, käteisen olivat samana päivänä nostaneet Sjöblomin veljekset

    5. 5

      ”Ole leidi, he sanoivat” -video lähti viraaliksi, sillä siinä sanotaan ääneen ne sadat vaatimukset joita naiset saavat kuulla päivittäin – ja se on upeaa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    2. 2

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    3. 3

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    4. 4

      Lähes joka toinen kiinalainen on nyt karanteenissa: HS:n kuvakooste näyttää aavekaupungeiksi muuttuneet metropolit

      Tilaajille
    5. 5

      ”Ovi avattiin, ja esiin työntyi pistin” – Toimittaja Jussi Konttisen isä joutui kuusi­vuotiaana venäläisten vanki­leirille, jolta moni lapsi ei selvinnyt

      Tilaajille
    6. Näytä lisää