Ulkomaat

Meksikolaisessa vankilassa puhjenneessa tappelussa kuoli 16 ihmistä

Vankien välisessä tappelussa Zacetecasin osavaltioissa Meksikossa on kuollut 16 ihmistä, paikalliset viranomaiset kertovat.

Vangit käyttivät tappelussa käsiaseita ja puukkoja. Kuolleiden lisäksi viisi vankia loukkaantui. Tappelu alkoi tiistaina iltapäivällä.

Viranomaiset takavarikoivat yhden vangin hallusta aseen, minkä lisäksi he löysivät kolme muuta asetta ja puukkoja, joilla henkirikokset epäillään tehdyn.

Cieneguillasin kaupungissa sijaitseva vankilaan oli tehty etsintä viime viikonloppuna samoin kuin lähettyvillä olevaan Fresnilloin kaupunkiin.

Meksikolaisissa vankiloissa on levottomuuksia säännöllisesti. Arvostelijoiden mielestä levottomuudet johtuvat siitä, että vankiloissa on liikaa vankeja ja järjestäytyneillä rikollisissa on niissä vahva asema.

Lokakuussa kuusi ihmistä vankilatappelussa Morelosin osavaltioissa. Yksi kuolleista oli pahamanaisen Jaliscon uuden kartellin johtaja.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Puistonpenkin käsinojalla on salakavala tarkoitus: Kuvat näyttävät, kuinka maailman metropolit on suunniteltu kodittomille mahdottomiksi paikoiksi elää

    2. 2

      Moni hinkkaa elämän pieniä yksityiskohtia täydellisiksi – Heiltä jää huomaamatta, missä aito hyvinvointi piilee

    3. 3

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    4. 4

      Puolueiden kannatus on vakiintunut: Perussuomalaiset selvästi suurin, Marin-ilmiö ei ole nostanut Sdp:tä

    5. 5

      Nuortensarja Sex Education näyttää loputtomasti seksiä ja pääsee äärimmäisen häpeän tasolle – Miksi seksuaalikasvattaja hehkuttaa sitä?

      Tilaajille
    6. 6

      Idyllisessä peltomaisemassa seisoo surkea näky: Upea mökkialue rapistui Espoossa rötiskökyläksi, jota asukkaatkin välttelevät

    7. 7

      Miten vaarallinen Kiinasta leviävä koronavirus on? HS kokosi vastaukset neljään keskeiseen kysymykseen

    8. 8

      Ravintolakompleksi konkurssiin Helsingissä, toiminta loppuu välittömästi Kasarmitorilla

    9. 9

      Kuvat kertovat hävityksestä: Puisto muuttui kaatopaikaksi Helsingissä

    10. 10

      ”Eikö tämä olekin turvallisin paikka, minkä voit kuvitella?” – HS seurasi tuhansien amerikkalaisten asemarssia Virginiassa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    2. 2

      844 000 suomalaista harkitsee ”vakavasti” maalle muuttamista. Älkää muuttako

    3. 3

      Helsinkiläinen Toffe tarjoutuu siivoamaan alasti ”rouvien ja neitien” koteja: ”Mä haluan rahaa”

    4. 4

      Suomen myydyin punaviini vaihtui vuosien jälkeen – Sen hyvä hinta-laatusuhde yllätti asiantuntijankin

    5. 5

      ”He ovat hyvin ovelia” – Tässä on Isisin viimeinen tukikohta

      Tilaajille
    6. 6

      Ravintolakompleksi konkurssiin Helsingissä, toiminta loppuu välittömästi Kasarmitorilla

    7. 7

      Kymmenettuhannet suomalaiset kuuluvat joukkoon, jonka lihakset eivät kasva kuntosalilla: ”On vain yksi keino selvittää, mihin ryhmään itse kuuluu”, sanoo asiantuntija

      Tilaajille
    8. 8

      Isisin uuden johtajan oikea henkilöllisyys selvisi: ”Professorilla” on yliopisto­tutkinto ja järjestön johto­hahmoksi harvinainen tausta, kertoo The Guardian

    9. 9

      Auto syöksyi pankin ikkunasta sisään Munkkivuoressa

    10. 10

      Suosituimpien lihankorvikkeiden terveellisyydessä on isoja eroja – Ravitsemusterapeutti kertoo, mihin kannattaa kiinnittää huomiota

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    4. 4

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    5. 5

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    6. 6

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    7. 7

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    8. 8

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    9. 9

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    10. 10

      ”He ovat hyvin ovelia” – Tässä on Isisin viimeinen tukikohta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää