Ulkomaat

Trump pohti kenraali Qassim Suleimanin murhaamista useita päiviä, lopullinen päätös tehtiin presidentin kartanossa Floridassa ennen lihamureketta ja jäätelöä

Mar-a-Lagon merenrantakiinteistöön rakennettu tilannekeskus oli vuodenvaihteessa ahkerassa käytössä.

Yhdysvaltain asiat Pohjois-Irakissa alkoivat mennä ikävään suuntaan viime viikon perjantaina, mutta presidentti Donald Trump jatkoi joululomaansa perheineen ja ystävineen Mar-a-Lagon kartanossa Floridan Palm Beachissa.

Trump on käyttänyt merenrantakartanosta nimitystä Talven valkoinen talo, ehkä Talvipalatsi olisi hyvä suomalainen nimi. 126 huoneen kiinteistö ei ole valtion vaan Trumpin omaisuutta. Hän osti sen 1985 halvalla aamiaismuroilla rikastuneen Marjorie Merriweather Postin säätiöltä.

Turha Trumpia on välinpitämättömyydestä syyttää, etätöitä tekee moni muukin. Eikä tapaninpäivän jälkeisenä perjantaina alkanut tapahtumasarja näyttänyt aluksi vaativan presidentiltä erityistä huomiota.

Kirkukin öljykaupungin luoteislaidalla sijaitsevaan Kaywanin tukikohtaan oli tehty raketti-isku, yksi yhdysvaltalainen siviilityöntekijä oli kuollut ja parikymmentä ihmistä oli haavoittunut. Irakin viranomaiset epäilivät teosta tuoreeltaan terroristijärjestö Isisin solua, mikä oli perusselitys kaikille Pohjois-Irakin veritöille.

Yhdysvaltain viranomaiset näyttävät tulleen kuitenkin nopeasti toiseen johtopäätökseen: asialla olisikin ollut Iran. Washingtonin mukaan raketti-iskun olisi tehnyt Teheranin tukema šiialainen Kataib Hizbollah -aseryhmä.

Mahdottomalta ei tämäkään kuulosta: Kirkukin alueen kurdijoukoissa on nähty myös Iranin kurdeja, joiden on väitetty tehneen iskuja myös Iranin puolella, joten koston aihetta on kertynyt.

Toisaalta Kaywanin tukikohta on ollut jo yli kaksi vuotta Irakin hallituksen joukkojen tukikohta, kurdien peshmerga-taistelijat häädettiin näiltä kasarmeilta Kirkukin taistelussa loppukesällä 2017. Peshmergoja kouluttava 80 suomalaissotilaan koulutusosasto on keskittänyt toimintansa Erbiliin, yli sadan kilometrin päähän Kirkukista.

Yhdysvallat teki viime sunnuntaina maailmalle selväksi oman käsityksensä syyllisestä iskemällä viiteen šiiataistelijoiden tukikohtaan Irakin ja Syyrian rajan molemmin puolin.

Lue lisää: Yhdysvaltojen sunnuntain ilmaiskuissa Syyriaan ja Irakiin kuoli ainakin 25 ihmistä, Irak uhkaa purkaa maiden liittolaissuhteen

Yhdysvaltain tiedotusvälineille vuodettujen yksityiskohtien mukaan sunnuntain iskut tehtiin samanaikaisesti noin kello 11 itärannikon aikaa. Vastaisku oli siis tehty, mutta riittäisikö tämä? Pitäisikö tehdä vielä isku todellisena syyllisenä pidettyä Irania vastaan? Ja millainen isku? Näitä kysymyksiä presidentti ei ratkaise etänä.

Trump päätti pitää sisäpiirin pienenä. Hän määräsi sunnuntain iskujen jälkeen ulkoministeri Mike Pompeon, puolustusministeri Mark Esperin ja asevoimien komentajan Mark Milleyn puheilleen. CNN:n mukaan kolmikkoa kuljettanut hallituksen kone laskeutui West Palm Beachin kentälle kello 16:n jälkeen sunnuntai-iltana.

Sisäpiirin keskustelut käytiin Mar-a-Lagon kartanon uumeniin perustetussa komentokeskuksessa, jota käytettiin ensi kerran jo 2017. Tuolloin Trump teki päätöksen syyrialaiseen lentotukikohtaan suunnatusta ohjusiskusta kartanossaan samaan aikaan, kun isännöi Kiinan presidentin Xi Jinpingin vierailua ja päivällistä Floridassa.

Vaihtoehtoja Iranin rankaisemiseen oli The New York Timesin mukaan useita. Esillä oli isku Iranin aluksia vastaan merellä, pommitukset Iranin ohjustukikohtiin tai Iranin tukemien irakilaisten aseryhmien eliminointi.

Tai sitten kohteeksi otettaisiin Iranin sotilasoperaatioiden pääarkkitehti Qassim Suleimani.


Suleimanin salamurhasuunnitelma oli vanha, Valkoisen talon entisen turvallisuusneuvonantajan John Boltonin mukaan useiden vuosien ikäinen. Itse asiassa sekä George W. Bush että Barack Obama olivat saaneet eteensä saman murhasuunnitelman mutta hylänneet sen peläten iskun johtavan sotaan.

Kohteena Suleimani ei ollut erityisen vaikea. Hän ei ollut maan alle vetäytynyt terroristijohtaja vaan itsenäisen valtion kenraali, joka matkusteli jatkuvasti ympäri Lähi-itää.

Yhdysvaltain asevoimien erikoisjoukkojen esikunta ja tiedustelupalvelut olivat jo selvittäneet Suleimanin ohjelman vuodenvaihteen aikana. Saapuminen Bagdadin lentokentälle torstaina tammikuun 2. päivänä olisi sopiva hetki iskulle, elleivät Irakin asevoimien tai hallituksen edustajat olisi häntä kentällä vastassa.


Trump ei tehnyt päätöstä suuntaan eikä toiseen. Uudenvuodenaattona Iranin tukemat mielenosoittajat tunkeutuivat Bagdadissa Yhdysvaltain lähetystön alueelle, Trump puki samaan aikaan smokin päälleen ja isännöi uudenvuoden tanssiaisia Floridassa.

Uudenvuodenpäivän vieraat kertoivat myöhemmin yhdysvaltalaisille tiedotusvälineille, että presidentti ryhtyi piipahtelemaan komentokeskuksen puolella vähän väliä. The New York Timesin mukaan Pompeon, Esperin ja Milleyn lisäksi keskusteluihin liittyivät turvallisuusneuvonantaja Robert O’Brien, CIA-pomo Gina Haspel, Valkoisen talon henkilöstöpäällikkö Mick Mulvaney ja presidentin lakiasiantuntija Eric Ueland.

Lainoppinutta tarvittiin, sillä Yhdysvaltain presidentti ei voi ryhtyä salamurhaan noin vain. Lopulta pääteltiin, että Suleimani suunnitteli iskuja Yhdysvaltojen kohteisiin ulkomailla, joten kyseessä oli itsepuolustus eikä kongressin lupaa toimiin tarvittu.

Kenraali Suleimanin kone laskeutui Bagdadin kentälle puolen yön jälkeen perjantaina paikallista aikaa. Floridassa oli torstai-ilta, ja Trump oli päivällisellä Mar-a-Lagon jäsenille avoimella klubilla. Seurassa olivat illan aikana ainakin edustajainhuoneen republikaaniryhmän puheenjohtaja Kevin McCarthy, floridalainen republikaaniedustaja Matt Gaetz ja konservatiivinen radiotoimittaja Howie Carr.


Kuuden maissa illalla Trump hävisi seurueesta, turvallisuusneuvonantaja O’Brienin nähtiin vilahtavan paikalla.

Päätös oli tehty.

Kenraali Suleimanin auto paloi Bagdadin lentokentän ulkopuolella.

Trump palasi klubille, ja pöytään tuotiin eri ruokalajit. Radiotoimittaja Howie Carr valitsi risottoa meren antimista, Trump CNN:n tietojen mukaan lihamureketta ja jälkiruoaksi jäätelöä.

Vuonna 2017 Syyrian-iskun jälkeen Trump tarjosi Kiinan Xi Jinpingille suklaakakkua.


”Se oli yhdeksän aikaan illalla, lämmin ja idyllinen ilta Etelä-Floridassa”, Howie Carr muistelee Boston Heraldin julkaisemassa kolumnissaan. ”Olin lähdössä, kun presidentti kutsui vielä minua tuttavallisesti ja esitteli minut McCarthylle.”

Toimittajan mukaan keskustelu siirtyi heti ensi vuoden presidentinvaaleihin ja demokraattien mahdollisiin ehdokkaisiin.

”Howie tietää paljon Elizabeth Warrenista, presidentti sanoi ja sitten aloimme puhua Warrenin kannatuksensa laskusta mielipidetiedusteluissa. Huomautin Bernie Sandersin kannatuksen nousevan.”

”Voimmeko voittaa New Hampshieressa? presidentti kysyi. Vastasin, että Sanders on nyt edellä. Presidentti näytti mietteliäältä, katsoi meitä vuoron perään ja kysyi, kumpaa vastaan olisi helpompi voittaa, Bernietä vai Joe Bidenia.”

”Bernietä! vastasimme yhtä aikaa.”

Pentagon julkaisi lyhyen tiedotteen Bagdadin lennokki-iskusta. Trump laati twiitin, jonka mukaan Suleimani olisi pitänyt tappaa jo vuosia sitten.


Videon väitetään olevan tallenne iskusta, mutta uutistoimisto Reuters ei ole voinut vahvistaa irakilaisen Ahad TV:n julkaiseman videon aitoutta:




HS:n aikajana ja kartat näyttävät, mistä tapahtumasarja alkoi:

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      844 000 suomalaista harkitsee ”vakavasti” maalle muuttamista. Älkää muuttako

    2. 2

      ”He ovat hyvin ovelia” – Tässä on Isisin viimeinen tukikohta

      Tilaajille
    3. 3

      Vähentääkö biopolttoaineen tankkaaminen liikenteen päästöjä? Kannattaako bensa-auto ajaa loppuun? HS etsi vastaukset kysymyksiin autoilun ilmasto­vaikutuksista

    4. 4

      Osalla ihmisistä lihakset eivät kasva kuntosalilla, osalla ne kasvavat hämmästyttävän hyvin: ”On vain yksi keino selvittää, mihin ryhmään itse kuuluu”, sanoo asiantuntija

      Tilaajille
    5. 5

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    6. 6

      Kiinan mysteerivirus on toden­näköisesti peräisin lepakosta ja hyvin muuntautumis­kykyinen

    7. 7

      Suomi mainittu! Pääministeri Sanna Marin haastateltiin Time-lehteen, jossa halusi poseerata kuin miehet – kiinnitti huomiota tapaan kuvata naisia

    8. 8

      ”Mähän asun paratiisissa” – Somessa innostuttiin luettelemaan asioita, jotka suomalaisessa arjessa toimivat: yksi nuppi hanassa, ilmainen wifi, katujen siivous...

    9. 9

      Minulla oli turvallinen ja ihana lapsuus mutta hetken ajan olin moraaliton, paha ihminen

    10. 10

      Suosituimpien lihankorvikkeiden terveellisyydessä on isoja eroja – Ravitsemusterapeutti kertoo, mihin kannattaa kiinnittää huomiota

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    2. 2

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    3. 3

      Suomi mainittu! Pääministeri Sanna Marin haastateltiin Time-lehteen, jossa halusi poseerata kuin miehet – kiinnitti huomiota tapaan kuvata naisia

    4. 4

      Helsinkiläisseura vapautti Team Uniquen muodostelmaluistelun päävalmentajan tehtävistään toistaiseksi: ”Olemme järkyttyneitä”

    5. 5

      Auto teki hätäjarrutuksen Tomi Lamminperän 3-vuotiaan pojan eteen: Nyt isä vaatii kävelyteillä kaahailtavaa ”rallia” kuriin Martinlaaksossa

    6. 6

      Verkossa yllytetään tekemään lastensuojelu­ilmoituksia rasismin vastustajasta – tämä perättömästä ilmoituksesta seuraa

    7. 7

      The New York Times nimesi poikkeuksellisesti kaksi suosikkiaan Yhdysvaltain presidentiksi, ja tällä kertaa lehden valinnalla voi olla tavallista suurempi merkitys

    8. 8

      ”He ovat hyvin ovelia” – Tässä on Isisin viimeinen tukikohta

      Tilaajille
    9. 9

      Lihasten meneminen maitohapoille on myytti, sanoo tutkija – Hapotuksen tunne voi kuitenkin kertoa olennaisen asian treenaajan kunnosta

    10. 10

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    4. 4

      Töölöön valmistui pari vuotta sitten 30 000 neliön pysäköinti­luolasto, mutta nyt se seisoo tyhjänä

    5. 5

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    6. 6

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    7. 7

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    8. 8

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    9. 9

      Laiskuutta ei ole olemassakaan, sanoo amerikkalaisprofessori – Suomalaispsykologi on samaa mieltä ja listaa todelliset syyt laiskuuden takana

      Tilaajille
    10. 10

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    11. Näytä lisää