Ulkomaat

Ukrainalaisen matkustajakoneen turmassa Iranissa kuoli 176 ihmistä: uhrien joukossa seitsemän maan kansalaisia

Iranin alustavan onnettomuustutkinnan mukaan kone olisi ollut tulessa jo syöksyessään maahan, kertoo Reuters.

rac
Moskova/Flen/Helsinki

Kaikki lähes 180 kyydissä ollutta kuolivat, kun ukrainalainen matkustajakone putosi keskiviikkoaamuna pian nousun jälkeen Iranissa.

Ukraine International Airlines -yhtiön vuorokone oli matkalla Iranin pääkaupungista Teheranista Ukrainan pääkaupunkiin Kiovaan. Koneessa oli 167 matkustajaa ja 9 miehistön jäsentä.

Ukrainan viranomaiset vahvistivat pian, että kaikki koneessa olleet kuolivat. Myös Iranin edustajat kertoivat, ettei turmapaikalta ole löydetty ketään elossa.



Yhtiöstä, josta käytetään englanniksi lyhennettä UIA ja ukrainaksi MAU, on viime aikoina tullut suosittu Euroopan pääkaupunkien ja Teheranin sekä Toronton ja Teheranin välisessä liikenteessä. Se lentää myös Kiovan ja Helsingin väliä.

Ukrainan ulkoministeriön mukaan tuhoutuneessa koneessa oli 82 Iranin, 63 Kanadan, 11 Ukrainan, 10 Ruotsin, 4 Afganistanin, 3 Saksan ja 3 Britannian kansalaista. Ukrainalaisista uhreista 9 oli miehistön jäseniä.

Ukrainalaismedian mukaan uhreista 26 oli alaikäisiä. Alle 10-vuotiaita oli 13.

Suomen ulkoministeriöstä kerrottiin STT:lle, että ministeriön tietojen mukaan lennolla ei ollut Suomen kansalaisia. Ministeriö ei kuitenkaan sulje pois mahdollisuutta, että matkustajien joukossa olisi ollut kaksoiskansalaisia.

Uhreista isolla osalla olikin persialainen nimi, selvisi lentoyhtiön julkaistua nimilistan. Kaksoiskansalaisuuksien vuoksi tiedot uhrien kotimaista saattavat vielä elää. Esimerkiksi ruotsalaisen Aftonbladetin tietojen mukaan koneessa olisi ollut 17 Ruotsin kansalaista.

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven sanoi keskiviikkona iltapäivällä, että Ruotsin ulkoministeriön kriisiryhmä selvittää vielä koneessa olleiden Ruotsin kansalaisten lukumäärää.

”On tärkeää tehdä kunnollinen selvitys tämän turman syistä”, Löfven sanoi tiedotustilaisuudessa, jonka hän järjesti yhdessä Ruotsissa vierailleen pääministerin Sanna Marinin kanssa.

Löfven ja Marin aloittivat tiedotustilaisuuden esittämällä osanottonsa turman johdosta. Marin esitti osanottonsa ruotsiksi, vaikka puhui muutoin tiedotustilaisuudessa suomea.

Torstai tammikuun 9. päivä on julistettu Ukrainassa kansalliseksi surupäiväksi.

Lue myös: Ukrainan lentoturmassa kuoli tiettävästi ainakin kymmenen ruotsalaista, Suomen ulkoministeriön tietojen mukaan lennolla ei ollut suomalaisia



Turmasta ja sen syistä tiedetään vielä vähän.

Iranin alustavan onnettomuustutkinnan mukaan kone olisi ollut tulessa jo syöksyessään maahan, kertoo Reuters. Lisäksi raportin mukaan turmakone olisi kääntynyt ilmaan noustuaan takaisin kenttää kohti, kun koneen toiminnassa havaittiin ongelmia, kertoo AFP.

Iranin edustajat sanoivat heti keskiviikkona aamulla turman johtuneen teknisistä syistä. Myös Ukrainan Teheranin-lähetystö kertoi samana aamuna tiedotteessaan, että Iranin viranomaiset ovat sulkeneet pois terrorismin ja raketti-iskut ja pitävät pääsyynä moottorivikaa.

Pian tiedote kuitenkin katosi, ja lähetystö ilmoitti, ettei se ollut virallinen. Omanin-matkansa keskeyttänyt Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoi sen jälkeen, että tutkijoiden pitää selvittää kaikki mahdolliset turman syyt. Hän määräsi syyttäjän aloittamaan rikostutkinnan turmasta.

Varsinainen onnettomuustutkinta on vasta alkamaisillaan, eikä mitään varmaa vielä tiedetä. Koneen ”mustat laatikot” on löydetty. Uutistoimisto AFP:n mukaan Iran ei kuitenkaan olisi luovuttamassa niitä koneen valmistaneelle Boeingille.

”Emme anna mustia laatikoita valmistajalle ja amerikkalaisille”, Iranin siviili-ilmailujärjestön johtaja Ali Abedzadeh sanoi AFP:n mukaan iranilaiselle uutistoimisto Mehrille.

Tutkintavastuu on Iranilla, eikä sen olekaan pakko luovuttaa ”mustia laatikoita”.

Ukrainan pääministeri Oleksi Hontšaruk puolestaan ilmoitti Ukrainan vaativan avointa ja julkista tutkintaa, uutistoimisto Interfax-Ukraine kertoi. Iran on sopinut yhteisestä tutkinnasta Ukrainan kanssa, Ukrainan ulkoministeriö kertoi. Zelenskyi lähetti Iraniin noin 40 ukrainalaista tutkijaa ja pelastajaa, jotka saapuivat perille aikaisin torstaiaamuna.

Kanadan pääministeri Justin Trudeau sanoi AFP:n mukaan maan hallituksensa tekevän kansainvälisten yhteistyökumppaneiden kanssa töitä sen eteen, että turma tutkitaan perinpohjaisesti.

Reutersin mukaan myös Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo vaatii täydellistä yhteistyötä onnettomuustutkinnassa. Pompeon mukaan Yhdysvallat on valmistautunut tarjoamaan Ukrainalle kaiken mahdollisen avun turman syiden selvittämiseksi.

Turmakone oli malliltaan Boeing 737-800 NG. Yhdysvaltalainen lentokonevalmistaja Boeing kertoi Twitterissä olevansa tietoinen turmasta kertovista uutisista sekä keräävänsä lisätietoa tapahtuneesta.
Boeing on ollut erityistarkkailussa sen jälkeen, kun kaksi sen valmistamaa 737 Max -konetta syöksyi maahan. Konemalli on ollut lentokiellossa viime vuoden keväästi asti.

Boeingin 737-800 NG -mallista ei kuitenkaan ole raportoitu ongelmia, vaan sitä on pidetty luotettavana perinteisenä koneena.

Lentoyhtiön mukaan kone oli ollut viimeisimmässä säännöllisessä huollossaan maanantaina, eikä siitä raportoitu mitään vikaa. Yhtiön mukaan kone oli ostettu Boeingilta uutena vuonna 2016.

”Se oli yksi parhaista koneistamme. Miehistö oli erinomainen ja luotettava”, lentoyhtiön toimitusjohtaja Jevgeni Dyhne sanoi Ukrainska Pravdan mukaan.

Yhtiö myös kertoi kouluttavansa 737-koneiden lentäjät nimenomaan Teheranin kentällä.

Yhtiön mukaan kone ehti nousta 2 400 metrin korkeuteen. Sen mukaan ohjaajien virhe on siksi epätodennäköinen syy turmaan.

Yhtiön edustajat kuitenkin kieltäytyivät arvioimasta turman syytä sen tarkemmin. Myös Ukrainan viranomaiset kehottivat välttämään spekulointia turman syystä, mutteivät ole sulkeneet pois terrorismia tai esimerkiksi koneeseen osunutta rakettia tai ohjusta.

Keskiviikon turma oli Ukraine International Airlinesin ensimmäinen kuolonuhreja vaatinut, uutistoimisto AFP kertoi.

Turma tapahtui vain vähän sen jälkeen, kun Iran oli ampunut varhain keskiviikkona toistakymmentä ballistista ohjusta kahteen yhdysvaltalaisjoukkojen käyttämään tukikohtaan Irakissa.

Yhdysvaltain ilmailuhallinto on kieltänyt amerikkalaiskoneita lentämästä alueella. Uutistoimisto AFP:n mukaan monet eurooppalaiset lentoyhtiöt ovat myös alkaneet kiertää Iranin ja Irakin ilmatilaa.

Ukraine International Airlines ilmoitti keskiviikkona keskeyttävänsä lentonsa Teheraniin.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      The New York Times nimesi poikkeuksellisesti kaksi suosikkiaan Yhdysvaltain presidentiksi, ja tällä kertaa lehden valinnalla voi olla tavallista suurempi merkitys

    2. 2

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    3. 3

      Kilpailukiellon saanut luisteluvalmentaja osallistui viikonloppuna kisamatkalle Puolaan

    4. 4

      Musiikkikappale nostatti rasismikohun nuorten kiekkopelissä Vantaalla

    5. 5

      Somevaikuttaja Miisa Nuorgam väittää poliisin suosittaneen uhkailun tutkimatta jättämistä, koska se ”saattaisi provosoida tekijää” – soitimme poliisille

    6. 6

      Lihasten meneminen maitohapoille on myytti, sanoo tutkija – Hapotuksen tunne voi kuitenkin kertoa olennaisen asian treenaajan kunnosta

    7. 7

      Auto teki hätäjarrutuksen Tomi Lamminperän 3-vuotiaan pojan eteen: Nyt isä vaatii kävelyteillä kaahailtavaa ”rallia” kuriin Martinlaaksossa

    8. 8

      Venäläislehti: Helsingin ja Moskovan välille kaavaillaan kuuden tunnin luotijunaa

    9. 9

      Kiinalaisyrittäjät valtasivat vaivihkaa Suomen sushi­markkinat – Luckie Bao, 29, tietää, mitä suomalaiset haluavat syödä

      Tilaajille
    10. 10

      Entisen tavaratalon koko liiketila on ollut tyhjillään Helsingin keskustassa jo kolme vuotta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    3. 3

      Valtava dokumenttivuoto paljastaa, että Afrikan rikkain nainen on junaillut itselleen korruption avulla lähes kahden miljardin omaisuuden

    4. 4

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    5. 5

      Entisen tavaratalon koko liiketila on ollut tyhjillään Helsingin keskustassa jo kolme vuotta

    6. 6

      Sussexin herttua Harry kommentoi vihdoin lähtöä hovista: Meillä ei ollut vaihtoehtoja

    7. 7

      Luisteluvalmentaja nöyryytti ja piti haukkumisrinkejä tytöille, mutta saa jatkaa valmentamista – Psykologian tohtori: ”Tällainen käytös on vahingollista aikuisellekin”

    8. 8

      Kiinalaisyrittäjät valtasivat vaivihkaa Suomen sushi­markkinat – Luckie Bao, 29, tietää, mitä suomalaiset haluavat syödä

      Tilaajille
    9. 9

      Yhdysvaltojen suurlähettiläs Robert Pence tekee Helsingissä väitös­kirjaa Danten Jumalaisesta näytelmästä – suomalaisen rajavartijan sivistystaso mykistytti

      Tilaajille
    10. 10

      Kirjeenvaihtajan kommentti: Meghan ja Harry saivat puolivapauden, mutta hinta ja hihnan pituus jäivät auki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Hahmotamme värejä eri tavoin, ja osa ihmisistä voi olla supernäkijöitä – Testaa ja vertaa, näetkö värit samoin kuin muut ihmiset

      Tilaajille
    4. 4

      Unohda ohje viidestä ateriasta päivässä – näin kannattaa syödä, jos haluaa pysyä mahdollisimman virkeänä

      Tilaajille
    5. 5

      Töölöön valmistui pari vuotta sitten 30 000 neliön pysäköinti­luolasto, mutta nyt se seisoo tyhjänä

    6. 6

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    7. 7

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    8. 8

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    9. 9

      Laiskuutta ei ole olemassakaan, sanoo amerikkalaisprofessori – Suomalaispsykologi on samaa mieltä ja listaa todelliset syyt laiskuuden takana

      Tilaajille
    10. 10

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    11. Näytä lisää