Ulkomaat

Prinssi Harry ja herttuatar Meghan astuvat sivuun Britannian hovin sisäpiiristä: aikovat asua osan ajasta Pohjois-Amerikassa

Herttuapari kertoo pohtineensa asemansa muutosta jo pitkään. He ovat aiemmin kritisoineet brittimedian paljastuksia yksityiselämästään.

rac
Britannian prinssi, Sussexin herttua Harry ja hänen vaimonsa herttuatar Meghan kertoivat keskiviikkona astuvansa sivuun Britannian kuninkaallisen hovin sisäpiiristä.

Ilmeisesti he eivät silti jättäydy täysin kaikista kuninkaallisista tehtävistään, vaan pyrkivät pienentämään edustustilaisuuksiaan ja asumaan osan ajasta Britannian ulkopuolella.

”Suunnittelemme jakavamme aikamme Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Pohjois-Amerikassa. Kunnioitamme edelleen velvollisuuksiamme kuningatarta, Kansainyhteisöä ja tukijoitamme kohtaan”, prinssi ja herttuatar kertovat Instagram-tilillään.


Herttuaparin pohdinta asemastaan on kirjoituksen mukaan kestänyt jo pitkään. He kertovat myös haluavansa olla taloudellisesti riippumattomia brittihovista ja pyrkivät keskittymään hyväntekeväisyyteen.

Herttuapari avioitui toukokuussa 2018 ja heidän yhteinen Archie-lapsensa syntyi seuraavan vuoden toukokuussa.
Herttuapari on aiemmin kritisoinut suhdettaan brittimediaan.

Lokakuussa julkaistussa avoimessa kirjeessä pariskunta kertoi ryhtyvänsä oikeustoimiin, koska koki brittilehti Mail On Sundayn loukanneen ja vahingoittaneen heidän yksityiselämäänsä. Lehti julkaisi Meghan Marklen isälleen kirjoittaman ja yksityiseksi tarkoitetun kirjeen.

Prinssi Harry on kuningatar Elisabetin pojanpoika. Hän on kuudentena kruunuperimysjärjestyksessä isänsä prinssi Charlesin ja veljensä prinssi Williamin sekä tämän kolmen lapsen jälkeen.

Brittihovi pieneni edellisen kerran marraskuussa, kun kuningattaren poika prinssi Andrew joutui luopumaan kuninkaallisista edustusvelvollisuuksistaan. Taustalla oli Andrew’n yhteys edesmenneeseen liikemies Jeffrey Epsteiniin, jota syytetään naisten hyväksikäytöstä. Andrew ei tosin kuulunut aiemminkaan hovin ydinpiiriin.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kalliosta löytyi kranaatti kadulta

    2. 2

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    3. 3

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    4. 4

      Tutkimus: Oikomishoidon potilaat huijasivat lääkäreitä Espoossa – Jatkossa seuraamukset voivat olla kovia

      Tilaajille
    5. 5

      Ostarille asennettiin tarkkaan harkittu terävä metallilevy, jotta häiriökäyttäytyjät eivät notkuisi Munkkivuoren kaupoilla

    6. 6

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    7. 7

      Suomen vauvamäärä sukelsi 1800-luvun nälkä­vuosien tasolle – grafiikat näyttävät, kuinka suomalaisten hedelmällisyys on vajonnut historiallisen matalaksi

    8. 8

      Tuomiopäivän kello on vielä kaksi minuuttia vaille kaksitoista: Liikkuvatko sen viisarit tänään lähemmäs tuhoa?

    9. 9

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    10. 10

      Keskelle katua tuli tolppa ja liikenteenjakaja rakennettiin vinoon – valtuutettu vaatii selityksiä Espoon katutöiden kummallisuuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    2. 2

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    3. 3

      Moni hinkkaa elämän pieniä yksityiskohtia täydellisiksi – Heiltä jää huomaamatta, missä aito hyvinvointi piilee

    4. 4

      Älä katso tätä yhdessä perheesi kanssa – Hehkutettu nuortensarja Sex Education näyttää loputtomasti seksiä, ja siitä voi oikeasti oppia paljon

      Tilaajille
    5. 5

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    6. 6

      Kysely hybridien omistajille paljasti hämmästyttäviä lukemia – Nyt ei tarvitse enää pohtia, ajavatko hybridiautoilijat sähköllä vai bensalla

    7. 7

      ”Nacci” Tranbergia ja Helvetin enkeleiden johtohahmoa koskeva huumevyyhti laajenee: Nyt syytettynä myös maajoukkuetason kilpapurjehtija

    8. 8

      Tutkimus: Oikomishoidon potilaat huijasivat lääkäreitä Espoossa – Jatkossa seuraamukset voivat olla kovia

      Tilaajille
    9. 9

      Puistonpenkin käsinojalla on salakavala tarkoitus: Kuvat näyttävät, kuinka maailman metropolit on suunniteltu kodittomille mahdottomiksi paikoiksi elää

    10. 10

      Taitoluisteluliitolta vuoden kilpailukiellon saanut valmentaja Mirjami Penttinen ei tyydy saamaansa tuomioon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    4. 4

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    5. 5

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    6. 6

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    7. 7

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    8. 8

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    9. 9

      ”He ovat hyvin ovelia” – Tässä on Isisin viimeinen tukikohta

      Tilaajille
    10. 10

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    11. Näytä lisää