Ulkomaat

Kysely: Trump saa yhä laajempaa tunnustusta talouspolitiikastaan amerikkalaisilta

Financial Timesin kyselyssä itsenäisten äänestäjien usko Trumpin talouspolitiikkaan kasvoi roimasti edelliskuusta. Pörssikurssien ennätykset ja historiallisen matala työttömyys ovat valaneet uskoa amerikkalaisiin ja lisäävät Trumpin mahdollisuutta pärjätä vaaleissa.

Amerikkalaisten mielipiteitä rajusti jakava presidentti Donald Trump saa osakseen yhä laajempaa tunnustusta maansa taloustilanteen myönteisestä tolasta, kertoo Financial Times -lehden ja Peter G. Peterson -säätiön yhdessä teettämä kysely.

Amerikkalaisista 51 prosenttia ajattelee, että Trumpin politiikka on parantanut taloustilannetta ”vahvasti” tai ”jonkin verran.” Kyseessä on Trumpin kannalta myönteisin kyselytulos sitten viime syksyn, kun kyseistä kyselyä alettiin tehdä, ja ensimmäinen kerta, kun yli puolet amerikkalaisista luonnehtii Trumpin talouspolitiikkaa myönteisesti.

Financial Timesin mukaan esimerkiksi pörssikurssien voimakas nousu ja matalimpien palkkojen kasvutahti selittävät Trumpin suosiota. Kuukautta aiemmin vain 44 prosenttia amerikkalaisista ajatteli Trumpin toimien parantaneen taloustilannetta, kun 47 prosenttia uskoi hänen huonontaneen sitä.

Kyselytuloksissa on vastauksia amerikkalaisilta, jotka uskovat äänestävänsä ensi marraskuun presidentinvaaleissa, joissa Trump pyrkii toiselle kaudelle. Tuloksia voi siten pitää rohkaisevina Trumpille ja huolestuttavina hänen demokraattivastustajilleen, sillä Yhdysvaltain vaaleissa taloustilanne on usein keskeisessä tai keskeisimmässä osassa.

Silti myös tässä kyselyssä amerikkalaisten voimakas kahtiajako kävi selvästi ilmi. Demokraatteja tukevista äänestäjistä vain 19 prosenttia katsoi Trumpin parantaneen taloustilannetta, kun republikaaneista niin ajatteli 89 prosenttia.

Vaalien kannalta usein tärkeiden itsenäisten äänestäjien parissa Trumpin talouspolitiikkaa piti hyvänä 43 prosenttia, mikä tarkoitti kymmenen prosenttiyksikön nousua edelliseen kyselyyn verrattuna.

Yhdysvaltain pörssikurssit ovat nousseet historiallisiin ennätyslukemiin viime aikoina. Työttömyys sen sijaan on alimmillaan puoleen vuosisataan. Matalat korot ja hyvät tuulet asuntomarkkinoilla ovat myös piristäneet amerikkalaisten tuntemuksia.

Trump itse on miljardööri, joka ei ota palkkaa presidentin työstään, vaan lahjoittaa noin 360 000 euron suuruisen vuosipalkkansa eri Yhdysvaltain hallinnon osille.

Trump on luvannut ”tehdä Amerikasta taas suuren” ja hän hehkuttaa usein positiivisia talousuutisia Twitter-viesteissään.
Viime vuonna on pidetty esillä paljon Trumpin kauppapolitiikkaa, jossa erityisesti kauppasota Kiinan kanssa on kasvattanut epävarmuutta talouden näkymistä. Trump on kuitenkin päässyt alustavaan sopuun Kiinan kanssa, minkä lisäksi hän sai runnottua kongressin demokraattien johtamassa edustajainhuoneessa läpi muutoksia Pohjois-Amerikan maiden kauppasopimukseen.

Financial Timesin kyselystä näkyi myös huolenaiheita Trumpin näkökulmasta. Lähes kaksi kolmasosaa amerikkalaisista ajattelee, ettei heidän taloudellinen tilanteensa ole parantunut Trumpin vuonna 2017 alkaneen presidenttiyden aikana. 37 prosenttia sen sijaan piti omaa tilannettaan parempana.

Suurimmat huolenaiheet amerikkalaisilla talouden suhteen ovat terveysmenojen kasvu, kauppariidat ulkomaailman kanssa, maailmantalouden mahdollinen hidastuminen ja automaation kautta katoavat hyväpalkkaiset työt.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Postin sekasorto on Helsingissä niin ankara, että taloyhtiöissä jaetaan jo kirjeitä harrastuspohjalta

      Tilaajille
    2. 2

      Kobe Bryant oli risti­riitainen super­tähti, joka saavutti kaiken – roolinsa hän erotti itse itselleen antamallaan lempinimellä

    3. 3

      Jos metsäteollisuuden lakon yhteydessä esitetyt luvut pitäisivät paikkansa, menetysten saaminen takaisin veisi sata vuotta – mitä järkeä lakossa on?

    4. 4

      Suomalaisyrityksen teknologia tappaa koronaviruksia ilmasta – nyt kiiretilaus Kiinaan laittoi työvuorot uusiksi

    5. 5

      Tutkijat yllättyivät: Koe-eläinten joukossa oli aivoton rotta, joka eli kuitenkin normaalisti

    6. 6

      Koronavirus ei vaikuta yhtä tappavalta kuin sars, mutta arviot tartuttavuudesta vaihtelevat – Tämä viruksesta tiedetään nyt

    7. 7

      Moni suomalaislapsi on kasvatettu tavalla, joka murentaa itseluottamusta – Asiantuntijat kertovat, miksi tyyliä kannattaa muuttaa heti

      Tilaajille
    8. 8

      ”You idiot” ei ole ”senkin spede” – Tv-ohjelmien suomalaisille käännösteksteille on nyt tehty kansalliset laatusuositukset, tällaiset ne ovat

    9. 9

      Asiantuntijat varoittavat vesihuollon yksityistämisen riskeistä – ”Miksi kunnan kannattaa antaa yksityisen viedä voitto eikä ottaa sitä itselleen?”

    10. 10

      Tubettaja Mandimai menetti ”aika kivoja summia”, kunnes kollegat tulivat väliin – Nyt hän kääntää suursuosiotaan euroiksi

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni suomalaislapsi on kasvatettu tavalla, joka murentaa itseluottamusta – Asiantuntijat kertovat, miksi tyyliä kannattaa muuttaa heti

      Tilaajille
    2. 2

      Fasismia tuli joka tuutista, joten Ilkka Malmberg vei poikansa katsomaan, mihin oikea fasismi johtaa – Kuukausiliitteen klassikko­juttu vie Auschwitziin

      Tilaajille
    3. 3

      Uusi pysäköintihalli Töölössä seisoo lähes tyhjillään, emmekä me töölöläiset ihmettele sitä yhtään

    4. 4

      ”Läksyt stressaavat”, nuori kertoi, mutta sitten paljastui todellisuus, joka veti ammattilaisenkin vakavaksi – HS vietti illan suositulla chat-kanavalla, jossa näkyy nuorten ahdistus ja hätä

      Tilaajille
    5. 5

      Kobe Bryant oli risti­riitainen super­tähti, joka saavutti kaiken – roolinsa hän erotti itse itselleen antamallaan lempinimellä

    6. 6

      Sata vuotta sitten New Yorkin yläluokkaa palveli oireeton kokki Mary Mallon, joka oli historian kenties pahin suurtartuttaja: isäntäperheet sairastuivat vuorotellen vaaralliseen tautiin

    7. 7

      Rajun näköisestä lihasvasarasta tuli treenaajien hittituote – Asiantuntija kertoo, mitä laite tekee lihaksille

    8. 8

      Suomalaisyrityksen teknologia tappaa koronaviruksia ilmasta – nyt kiiretilaus Kiinaan laittoi työvuorot uusiksi

    9. 9

      Kirjeenvaihtajan kommentti: John Boltonin paljastus on uutis­pommi, joka voi muuttaa Trumpin oikeuden­käynnin kulkua

      Tilaajille
    10. 10

      HS-analyysi: Maailmassa on kaksi Sanna Marinia – yksi supersankari ja yksi kuilun partaalla horjuva pääministeri

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    2. 2

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    3. 3

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    4. 4

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    5. 5

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    6. 6

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    7. 7

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    8. 8

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    9. 9

      Rap-artisti Pyhimys ratkaisi matematiikan tehtävän tavalla, joka sai opettajan hämmästymään – Siitä alkoi polku, joka olisi voinut johtaa aivan toisenlaiseen elämään

      Tilaajille
    10. 10

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    11. Näytä lisää