Libyassa lauantaina sovittu tulitauko ei pitänyt, osapuolet syyttelevät nyt toisiaan - Ulkomaat | HS.fi

Libyassa lauantaina sovittu tulitauko ei pitänyt, osapuolet syyttelevät nyt toisiaan

Syytöksiä tulitauon rikkomisesta esitettiin heti samana päivänä, kun sopimus tuli voimaan.

Fayez al-Sarraj 22. toukokuuta 2019.

12.1.2020 6:12 | Päivitetty 12.1.2020 20:09

Libyan taistelujen vaientamiseksi lauantaina sovittu tulitauko ei ole pitänyt.

Konfliktin osapuolet ovat syyttäneet toisiaan tulitauon rikkomisesta. Hauras tulitauko tuli voimaan sunnuntaina, mutta syytökset se rikkomisesta sinkoilivat jo saman päivän aikana, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Kumpikin osapuoli ilmoitti lauantaina suostuvansa Venäjän ja Turkin ehdottamaan tulitaukoon. Ilmoitus tuli Libyan kansainvälisesti tunnustetulta GNA-hallinnolta. Sotapäällikkö Khalifa Haftar ilmoitti oman kantansa jo aiemmin.

Venäjä ja Turkki olivat kuluneella viikolla kehottaneet Libyan konfliktin osapuolia tulitaukoon. Haftar sanoi ensin jatkavansa taistelua, mutta lauantai-iltana Haftarin joukot kertoivat aloittavansa tulitauon lauantaina puoliltaöin.

Molemmat osapuolet varoittivat kuitenkin iskevänsä takaisin, jos vastapuoli rikkoisi sopimusta.

Haftar aloitti huhtikuussa hyökkäyksensä pääkaupunki Tripolin valtaamiseksi, mutta toistaiseksi se ei ole onnistunut. Haftarin joukkojen hallussa on kuitenkin käytännössä koko Libyan itä- ja eteläosa.

GNA-hallinnon johtaja Fayez al-Sarraj sanoi lauantaina ottavansa myönteisesti vastaan Turkin ja Venäjän tulitaukokehotukset. Hän kuitenkin sanoi tulitauon riippuvan Haftarin joukkojen vetäytymisestä.

Venäjän presidentti Vladimir Putin tapasi lauantaina Moskovassa Saksan liittokanslerin Angela Merkelin. Johtajat keskustelivat myös Libyan tilanteesta, ja Putin ilmaisi toiveensa konfliktin liennyttämisestä.

”Toivon, että Libyan osapuolet ryhtyvät tulitaukoon ja keskeyttävät aseelliset yhteenotot muutaman tunnin sisällä. On tärkeä lopettaa aseellinen konflikti”, Putin sanoi.

Turkki lähetti kuluneella viikolla joukkoja Libyaan GNA-hallinnon tueksi. Venäjän taas on sanottu tukevan Haftaria, mutta Putin kiisti jälleen tämän syytöksen.

Merkel ja Putin kehottivat kansainväliseen prosessiin Libyan kriisin ratkaisemiseksi. YK:n Libyan-erityislähettiläs Ghassan Salame pyrkii järjestämään lähiviikkoina Berliinissä rauhankonferenssin, johon Libyan osapuolet osallistuisivat. Putin kutsui Berliinin kokousta erittäin hyväksi askeleeksi oikeaan suuntaan.

Libya on kärsinyt epävakaudesta ja aseellisten ryhmien yhteenotoista sen jälkeen, kun diktaattori Muammar Gaddafin hallinto kukistettiin vuoden 2011 kansannousussa. Haftarin joukot ovat viime vuosina kasvattaneet valtaansa, ja häntä tukevat ainakin Egypti ja Arabiemiirikunnat.

Merkel on sanonut, että Libyasta on vaarassa tulla ”uusi Syyria”. Libyan epävakauden on pelätty helpottavan jihadistien ja ihmissalakuljettajien toimintaa alueella.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat