Ulkomaat

Voimakas räjähdys vaurioitti kerrostaloa pahoin viime yönä Tukholmassa, poliisin mukaan mikään ei viittaa terrorismiin

Lähes samaan aikaan Uppsalassa tapahtunut räjähdys ei poliisin mukaan näytä olevan yhteydessä Tukholman tapaukseen. Räjähdysten syistä ei ole toistaiseksi arvioita.

Ruotsissa tapahtui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä räjähdys sekä Tukholmassa että Uppsalassa. Kukaan ei tiettävästi loukkaantunut räjähdyksissä.

Kyseessä ei näytä olevan terrorismi, poliisi kertoi Tukholman räjähdyksestä maanantaina iltapäivällä pitämässään tiedotustilaisuudessa.

”Tämä on yksi voimakkaimmista räjähdyksistä, joita läänissämme on tapahtunut”, poliisipäällikkö Erik Widstrand sanoi.

Tukholman poliisi tutkii tapausta yhdessä suojelupoliisi Säpon ja jengiväkivaltaa suitsimaan perustetun poliisin erikoisoperaatio Rimfrostin kanssa. Widstrandin mukaan yhteistyö on rutiinia tällaisissa vakavissa rikoksissa. Yhteistyötä tehdään myös Uppsalan poliisin kanssa.

Tukholman räjähdys tapahtui keskustassa Östermalmin kaupunginosassa Gyllenstiernsgatanilla sijaitsevan kerrostalon luona yhdeltä yöllä eli kahdelta Suomen aikaa. Räjähdys vaurioitti taloa pahoin.

”Uskoaksemme räjähdys tapahtui talon sisällä tai sen lähellä, mutta emme vielä tiedä tarkkaa räjähdyspaikkaa. Läheisissä autoissa on vaurioita, mutta räjähdys tuskin tapahtui niissä”, kertoi Mats Eriksson Tukholman poliisista aamulla.


Tukholman poliisin tietoon ei ole toistaiseksi tullut, että kukaan olisi loukkaantunut. Paikalle tuli useita poliisipartioita ja palomiehiä.

Kerrostalo vaurioitui pahasti räjähdyksessä varsinkin ensimmäisen kerroksen ja rappukäytävän osalta, ja talon asukkaat evakuoitiin läheiseen koulurakennukseen. Myös lähitaloista rikkoutui useita ikkunoita. Yksi auto tuhoutui täysin, ja katu täyttyi lasinsirpaleista ja autonosista.

Naapuritalon asukas kertoo heränneensä valtavaan räjähdykseen, joka helisteli ikkunoita mutta arvelleensa, että kyseessä olisi voimakas ukkonen. Sitten hän näki parvekkeeltaan räjähdyksen aiheuttamat tuhot kadulla.

”Paloautoja tuli kadulle, samoin paljon poliisiautoja ja ambulansseja. Kadulla lojui suuri metallilevy, joka olisi voinut olla ovi tai auton katto. Katuvalo sai lasinsirpaleet kiiltämään”, asukas kertoo.

Räjähdys hermostutti häntä erityisen paljon, koska samassa rakennuksessa on myös koulu.

”Jos räjähdys olisi tapahtunut pari tuntia myöhemmin”, se olisi ollut täydellinen katastrofi.

Uutistoimisto TT:n valokuvaaja Anders Wiklund heräsi räjähdykseen, vaikka asuu reilun puolentoista kilometrin päässä.

”Se oli valtava pamaus, joka kuului ympäri Tukholmaa”, hän sanoo.

Uppsalassa tapahtui voimakas räjähdys neljän aikoihin aamulla Suomen aikaa. SVT:n mukaan räjähdys sattui ravintolan ulkopuolella kaupungin keskustassa.

”Saimme ilmoituksia kovasta pamahduksesta, joka kuultiin eri puolilla Uppsalan keskustaa. Olemme löytäneet räjähdyspaikan, ja siellä on nyt useita poliiseja”, kertoi Fabian Hamnqvist poliisista TT:lle aamulla.

Kenenkään ei tiedetä loukkaantuneen, mutta rakennus ja läheiset autot vaurioituivat. Poliisi on eristänyt alueen ja tutkii räjähdyspaikkaa.

Uppsala sijaitsee noin 70 kilometriä Tukholmasta pohjoiseen. Hamnqvistin mukaan Uppsalan ja Tukholman räjähdyksillä ei tiedetä olevan yhteyttä toisiinsa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    2. 2

      Kysely hybridien omistajille paljasti hämmästyttäviä lukemia – Nyt ei tarvitse enää pohtia, ajavatko hybridiautoilijat sähköllä vai bensalla

    3. 3

      Tukes varoitti kiipeilylaitteiden riskeistä vain viikkoa ennen Salmisaaren onnettomuutta

    4. 4

      Turvalaite petti Salmisaaren kiipeilykeskuksessa, mies putosi seinältä maahan

    5. 5

      Puistonpenkin käsinojalla on salakavala tarkoitus: Kuvat näyttävät, kuinka maailman metropolit on suunniteltu kodittomille mahdottomiksi paikoiksi elää

    6. 6

      Älä katso tätä yhdessä perheesi kanssa – Hehkutettu nuortensarja Sex Education näyttää loputtomasti seksiä, ja siitä voi oikeasti oppia paljon

      Tilaajille
    7. 7

      Moni hinkkaa elämän pieniä yksityiskohtia täydellisiksi – Heiltä jää huomaamatta, missä aito hyvinvointi piilee

    8. 8

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    9. 9

      Jussi-ehdokkaat julki, eniten ehdokkuuksia Auroralle

    10. 10

      Sophie Mannerheim käveli Kalliossa ja järkyttyi: Sitten hän keksi ovelan juonen, jolla koko Suomi saatiin syytämään apua äärimmäisessä köyhyydessä eläville lapsille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    2. 2

      Ravintolakompleksi konkurssiin Helsingissä, toiminta loppuu välittömästi Kasarmitorilla

    3. 3

      Puistonpenkin käsinojalla on salakavala tarkoitus: Kuvat näyttävät, kuinka maailman metropolit on suunniteltu kodittomille mahdottomiksi paikoiksi elää

    4. 4

      Helsinkiläinen Toffe tarjoutuu siivoamaan alasti ”rouvien ja neitien” koteja: ”Mä haluan rahaa”

    5. 5

      Suomen myydyin punaviini vaihtui vuosien jälkeen – Sen hyvä hinta-laatusuhde yllätti asiantuntijankin

    6. 6

      844 000 suomalaista harkitsee ”vakavasti” maalle muuttamista. Älkää muuttako

    7. 7

      Moni hinkkaa elämän pieniä yksityiskohtia täydellisiksi – Heiltä jää huomaamatta, missä aito hyvinvointi piilee

    8. 8

      Puolueiden kannatus on vakiintunut: Perussuomalaiset selvästi suurin, Marin-ilmiö ei ole nostanut Sdp:tä

    9. 9

      ”He ovat hyvin ovelia” – Tässä on Isisin viimeinen tukikohta

      Tilaajille
    10. 10

      Tutkijat löysivät immuunijärjestelmästä uuden hyökkäystien syöpäsoluja vastaan – ”On mahdollista, että tällä voisi hoitaa jokaisen potilaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    4. 4

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    5. 5

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    6. 6

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    7. 7

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    8. 8

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    9. 9

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    10. 10

      ”He ovat hyvin ovelia” – Tässä on Isisin viimeinen tukikohta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää