Ulkomaat

Iran ei tunnusta kaksois­kansalaisuuksia, ja siitä on tullut ongelma lentoturmassa kuolleiden hautaamisen kannalta

Toistaiseksi on epäselvää, minne kaksoiskansalaiset haudataan. Tällä hetkellä lentoturmassa kuolleet ovat Iranissa.

Käytäntö, jonka mukaan Iran ei tunnusta kaksoiskansalaisuuksia, on johtanut hankalaan tilanteeseen nyt kun Iranissa pudonneessa matkustajakoneessa kuolleita kaksoiskansalaisia yritetään kuljettaa haudattavaksi kotimaihinsa.

Varhain viime viikon keskiviikkoaamuna pudonneen Ukrainan kansainvälisen lentoyhtiön lennolla numero 752 oli yhteensä 176 ihmistä, joista kaikki saivat surmansa. Koneessa oli iranilaisten ja kanadalaisten lisäksi Ukrainan, Ruotsin, Afganistanin, Saksan ja Britannian kansalaisia.

Kanadan mukaan koneessa oli 57 kanadalaista, mutta Iranin mukaan heitä oli kolme, kertoo kanadalaisjulkaisu The Globe and Mail.

Iranin mukaan 140:llä yhteensä 176 kuolleesta oli Iranin passi.

Toistaiseksi on epäselvää, minne kaksoiskansalaiset haudataan. Tällä hetkellä lentoturmassa kuolleet ovat Iranissa.

Ukrainan turvallisuus- ja puolustusneuvoston johtaja Oleksi Danilov on sanonut Ukrainan turvallisuuspalveluiden olevan tietoinen 17 tapauksesta, joissa kanadalaisperheet neuvottelevat Iranin hallinnon kanssa siitä, ”miten ja minne he hautaavat ruumiit”.


The Globe and Mail -julkaisun nimettömien ukrainalaislähteiden mukaan kaksoiskansaisten kohtalo on yksi vaikeimmista Iranin ja kuuden muun kansalaisiaan menettäneen maan välisistä neuvotteluista lentoturmaan liittyen.

Kanadan ulkoministeri François-Philippe Champagne kommentoi tilannetta tiedottajansa välityksellä maanantaina kertomalla odottavansa, että Iranin viranomaiset tekevät Kanadan kanssa yhteistyötä 57 turmassa kuolleen kanadalaisen suhteen.

Kanada on lähettänyt Teheraniin diplomaatteja auttamaan uhrien perheitä.

Iranin hallintoon on kohdistunut viime päivinä voimakasta kritiikkiä lentoturmaan liittyen. Iran kielsi ensin ampuneensa lentokoneen alas mutta myönsi lauantaina pudottaneensa koneen luultuaan sitä risteilyohjukseksi.

Tiedosta raivostuneet ihmiset osoittivat viikonloppuna mieltään Iranin pääkaupungissa Teheranissa. Kansalaisten tulistuttua Iranin johto on ilmaissut surunvalitteluja ja anteeksipyyntöjä tiheään tahtiin.

Viimeksi tiistaina presidentti Hassan Ruhani jatkoi anteeksipyyntöjään ukrainalaiskoneen alas ampumisesta.

”Iran rankaisee kaikkia, jotka ovat vastuussa ukrainalaisen lentokoneen vahingossa tapahtuneesta alas ampumisesta”, Ruhani sanoi televisioidussa puheessaan.

Maanantaina Iranin hallitus sanoi, ettei se ollut peitellyt ukrainalaiskoneen alas ampumista. Hallituksen tiedottaja Ali Rabiei sanoi maan valtiontelevision lähetyksessä, että kaikki ennen lauantaita annetut lausunnot perustuivat senhetkisiin tietoihin.

Lisäksi maanantaina kaksi iranilaista uutisankkuria ilmoitti jättävänsä työnsä Iranin valtiontelevisiossa. Syyksi he kertoivat valtiontelevision osallistuneen valehteluun lentokoneturman syistä.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    2. 2

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    3. 3

      Lentoasemalle rynnii joka päivä puolipaniikissa olevia matkustajia: Heitä odottaa passipisteen pelastava enkeli Reetta Jurvanen

    4. 4

      Kuka päätti, että koulut ovat nyt ”avoimia oppimisympäristöjä” eikä luokkia ja seiniä enää tarvita?

      Tilaajille
    5. 5

      Jyväskylässä valmistellaan historiallista kauppaa vesihuollon yksityistämiseksi, avaus on herättänyt laajasti huolta

    6. 6

      Espanjan laitaoikeisto haluaa vanhemmille oikeuden kieltää seksivalistuksen, koska se ”lisää kiinnostusta homo­seksuaalisuuteen”

    7. 7

      Vantaalaisnainen vertaa viruksen takia eristettyä Wuhania kauhu­elokuvaan: ”En uskalla astua hissiin päästäkseni ulos”

    8. 8

      Lasse Lempainen pelastaa miljoonien eurojen urheilu-uria: ”Siinä vaiheessa kun puukko viiltää, suljen kaiken muun pois”

      Tilaajille
    9. 9

      Arkinen keitetty kananmuna muuttuu uskomattoman makuiseksi, kun sen marinoi yksinkertaisilla aineksilla

    10. 10

      Vuonna 1938 Suomi käännytti laivallisen Hitlerin vainoja paenneita juutalaisia takaisin natsi-Saksaan – Pauli Riihilahti päätti eläkepäivillään selvittää, mitä heille todella tapahtui

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    2. 2

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    3. 3

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    4. 4

      Arkinen keitetty kananmuna muuttuu uskomattoman makuiseksi, kun sen marinoi yksinkertaisilla aineksilla

    5. 5

      Kuka päätti, että koulut ovat nyt ”avoimia oppimisympäristöjä” eikä luokkia ja seiniä enää tarvita?

      Tilaajille
    6. 6

      Naisten seksilelumarkkinoille tuli hittilaite, joka muutti kaiken – se kertoo suomalaisten seksielämän käänteestä

      Tilaajille
    7. 7

      Valvontaviraston suomalais­asiantuntija HS:lle: Koronaviruksesta saatu lisätietoja – ”Kyse kohtuullisen vakavasta taudista”

    8. 8

      Lasse Lempainen pelastaa miljoonien eurojen urheilu-uria: ”Siinä vaiheessa kun puukko viiltää, suljen kaiken muun pois”

      Tilaajille
    9. 9

      Ugandalainen ilmastoaktivisti rajattiin ulos uutiskuvasta, jossa hän poseeraa Greta Thunbergin ja kolmen muun valkoihoisen kanssa – Syyttää uutistoimistoa rasismista

    10. 10

      Yleinen harhaluulo ajokortista on saanut suomalaiset hankkimaan ennätys­määrän henkilö­kortteja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    4. 4

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    5. 5

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    6. 6

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    7. 7

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    8. 8

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    9. 9

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    10. 10

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    11. Näytä lisää