Ulkomaat

Aftenposten: Norja on palauttamassa al-Holin leiriltä äidin ja kaksi lasta, syynä lapsen sairaus

Äidin ja sairaan lapsen tapausta seurattiin norjalaismediassa viime syksynä.

Norja palauttaa Syyriassa sijaitsevalta al-Holin leiriltä äidin ja kaksi lasta, kertoo norjalaislehti Aftenposten.

Norjan ulkoministeriön mukaan palautus tehdään humanitaarisista syistä, sillä toinen lapsista on vakavasti sairas. Norjan viranomaisten mukaan lapsi kärsii kystisestä fibroosista, joka on muun muassa keuhkoihin ja haimaan vaikuttava monielinsairaus.

”Hallitus päätti viime syksynä, että yrittäisimme tuoda kotiin oletettavasti sairaan lapsen. Se tarkoitti, että myös tämän sisar ja äiti piti palauttaa”, sanoi Aftenpostenille Norjan ulkoministeri, konservatiivipuolueen Ine Eriksen Söreide.

Nainen on siirtyi tiistaina Syyriasta Irakiin, ja hänen on määrä saapua lapsineen Norjaan pian.

Norjan turvallisuuspoliisi PST on vahvistanut, että 29-vuotiasta naista epäillään terroristijärjestöön kuulumisesta. Nainen itse on kiistänyt rikoksen ja sanonut, että ei mennyt Syyriaan vapaaehtoisesti vaan hänen miehensä vei hänet sinne.

Naisen mukaan hän yritti myöhemmin päästä pois alueelta.

Aftenposten kertoo, että nainen avioitui äärijärjestö Isisin vierastaistelijan kanssa Whatsappin välityksellä vuonna 2012. Syyriaan hän lähti vuonna 2013.

Norja on aiemmin päättänyt, että se ei halua auttaa äärijärjestö Isisiin liittyneitä aikuisia palaamaan.

”Mutta koska oli tarpeellista tuoda sairas lapsi kotiin, päätimme palauttaa lapsen äitinsä ja sisarensa kanssa”, Söreide sanoi lehdistötilaisuudessa.

Hänen mukaansa lapsia ei tulisi tuomita vanhempiensa teoista.

Äidin ja sairaan lapsen tapausta seurattiin norjalaismediassa viime syksynä. Norja ilmoitti tuolloin, että se voisi tuoda kotiin ainoastaan lapsen. Äiti ei kuitenkaan ole halunnut tulla erotetuksi lapsestaan ja on pyytänyt saada tulla Norjaan vangituksi. Norjalainen käräjäoikeus kuitenkin eväsi pyynnön.

Norjan ulkoasianvaliokunta ja puolustusvaliokunta käsittelivät tapausta kokouksessaan lokakuussa, kertoo Norjan yleisradioyhtiö NRK.

Tuolloin Norjan oppositiossa olevan työväenpuolueen johtaja Jonas Gahr Støre sanoi NRK:lle, että parlamentista saattaisi löytyä enemmistö myös aikuisten kotiuttamiselle tällaisessa tilanteessa.

Norja linjasi viime keväänä, että maa voi kotiuttaa al-Holin leiriltä orpolapsia. Kesäkuun alussa leiriltä kotiutettiin viisi lasta, joiden molemmat vanhemmat olivat kytköksissä Isisiin. Lasten äiti on kadonnut ja isä kuollut. Lapset tunnistettiin dna-testien avulla.

Norja on sen sijaan ottanut tiukan linjan leireillä oleviin ulkomaan kansalaisiin, joilla on Norjaan oleskelulupa. Syyskuussa Norjan hallitus ilmoitti estäneensä pysyvästi viidentoista tällaisen Isis-taistelijan paluun maahan.

Suomi on palauttanut al-Holin leiriltä tähän mennessä kaksi orpolasta. Myös muut Pohjoismaat ovat ennen tätä palauttaneet lähinnä orpolapsia.

Saksan ulkoministeriö kertoi marraskuussa hakevansa al-Holin leiriltä Isisin jäseneksi epäillyn naisen ja tämän kolme lasta. Tapaus oli ensimmäinen kerta Saksassa, kun aikuinen tuotiin kotiin Syyrian vankileiriltä takaisin Saksaan.

Oikaisu 15.1. klo 21.01: Korjattu jutussa aiemmin ollutta ilmaisua, jonka mukaan lapsi ”on sairastunut leirillä ollessaan”. Oikeampi ilmaisu on vakavasti sairas, sillä kyseinen sairaus on periytyvä. Myös otsikosta korjattu sairastuminen sairaudeksi.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    2. 2

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    3. 3

      Lentoasemalle rynnii joka päivä puolipaniikissa olevia matkustajia: Heitä odottaa passipisteen pelastava enkeli Reetta Jurvanen

    4. 4

      Jyväskylässä valmistellaan historiallista kauppaa vesihuollon yksityistämiseksi, avaus on herättänyt laajasti huolta

    5. 5

      Kuka päätti, että koulut ovat nyt ”avoimia oppimisympäristöjä” eikä luokkia ja seiniä enää tarvita?

      Tilaajille
    6. 6

      Vantaalaisnainen vertaa viruksen takia eristettyä Wuhania kauhu­elokuvaan: ”En uskalla astua hissiin päästäkseni ulos”

    7. 7

      Lasse Lempainen pelastaa miljoonien eurojen urheilu-uria: ”Siinä vaiheessa kun puukko viiltää, suljen kaiken muun pois”

      Tilaajille
    8. 8

      Miksi tavallinen uusi kaksio maksaa 6 000 euroa neliöltä? Grafiikka näyttää, mistä hinta koostuu

      Tilaajille
    9. 9

      Arkinen keitetty kananmuna muuttuu uskomattoman makuiseksi, kun sen marinoi yksinkertaisilla aineksilla

    10. 10

      Espanjan laitaoikeisto haluaa vanhemmille oikeuden kieltää seksivalistuksen, koska se ”lisää kiinnostusta homo­seksuaalisuuteen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    2. 2

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    3. 3

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    4. 4

      Arkinen keitetty kananmuna muuttuu uskomattoman makuiseksi, kun sen marinoi yksinkertaisilla aineksilla

    5. 5

      Naisten seksilelumarkkinoille tuli hittilaite, joka muutti kaiken – se kertoo suomalaisten seksielämän käänteestä

      Tilaajille
    6. 6

      Kuka päätti, että koulut ovat nyt ”avoimia oppimisympäristöjä” eikä luokkia ja seiniä enää tarvita?

      Tilaajille
    7. 7

      Valvontaviraston suomalais­asiantuntija HS:lle: Koronaviruksesta saatu lisätietoja – ”Kyse kohtuullisen vakavasta taudista”

    8. 8

      Ugandalainen ilmastoaktivisti rajattiin ulos uutiskuvasta, jossa hän poseeraa Greta Thunbergin ja kolmen muun valkoihoisen kanssa – Syyttää uutistoimistoa rasismista

    9. 9

      Yleinen harhaluulo ajokortista on saanut suomalaiset hankkimaan ennätys­määrän henkilö­kortteja

    10. 10

      Lasse Lempainen pelastaa miljoonien eurojen urheilu-uria: ”Siinä vaiheessa kun puukko viiltää, suljen kaiken muun pois”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    4. 4

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    5. 5

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    6. 6

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    7. 7

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    8. 8

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    9. 9

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    10. 10

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    11. Näytä lisää