Ulkomaat

Edustajainhuone lähetti Trumpin virka­syytteet senaattiin, historiallinen oikeuden­käynti alkaa ensi viikolla – HS käy läpi seuraavat askeleet

Edustajainhuoneen puheenjohtaja Nancy Pelosi yritti saada republikaanit kutsumaan todistajia Trumpin oikeudenkäyntiin mutta toistaiseksi turhaan.

Washington

Yhdysvaltain kongressin edustajainhuone lähetti presidentti Donald Trumpiin kohdistuvat virkasyytteet senaattiin oikeudenkäyntiä varten. Syytteet nostettiin joulukuussa, mutta edustajainhuoneen puheenjohtaja Nancy Pelosi viivytti niiden toimittamista eteenpäin lähes kuukauden ajan.

Pelosi yritti viivytyksellä saada senaatin republikaanit suostumaan siihen, että Trumpin oikeudenkäynnissä kuullaan todistajia, mutta toistaiseksi yritys on valunut hukkaan.

Edustajainhuone äänesti syytteiden lähettämisestä keskiviikkoiltana Suomen aikaa. Senaatin enemmistö­johtaja, republikaani Mitch McConnell kertoi tiistaina, että hän pyrkii aloittamaan oikeuden­käynnin ensi viikon tiistaina eli 21. tammikuuta.



HS käy läpi, mitä seuraavaksi on luvassa ja mitä oikeudenkäynniltä odotetaan.

Demokraatit nimesivät ensin syyttäjät

Pelosi piti keskiviikkona tiedotustilaisuuden, jossa hän kertoi, ketkä kongressiedustajat toimivat valtakunnanoikeudessa syyttäjinä. Demokraateilla on edustajainhuoneessa enemmistö, joten he valitsivat syyttäjät keskuudestaan.

Syyttäjiä nimettiin seitsemän. Johtava syyttäjä on tiedusteluvaliokunnan puheenjohtaja Adam Schiff, joka johti syksyllä suurinta osaa virkarikoskuulemisista. Schiff myös työskenteli syyttäjänä ennen siirtymistään politiikkaan.

Syyttäjien joukossa oli myös esimerkiksi oikeusvaliokunnan puheenjohtaja Jerry Nadler, joilla oli merkittävä rooli jo syksyn virkarikostutkinnassa.

Syyttäjien tehtävä on esitellä syytteet senaatille, joka toimii tuomioistuimena ja valamiehistönä. He perustelevat samalla myös äänestäjille, miksi Trump pitäisi panna viralta.

Syytekohtia on kaksi. Trumpia syytetään vallan väärinkäytöstä ja kongressin lainkäytön estämisestä.

Syytteiden luovutus on seremonia

Keskiviikon äänestyksen jälkeen syytteet toimitetaan senaattiin muodollisessa seremoniassa. Syyttäjät marssivat kongressin kupolin ali edustajainhuoneen puolelta senaatin puolelle ja antavat syytekohdat senaattoreille, jotka ovat kokoontuneet ottamaan ne vastaan, The New York Times kertoo.

Senaattoreita kehotetaan hiljaisuuteen ja sitten yksi syyttäjistä lukee syytekohdat ääneen.

Myöhemmin korkeimman oikeuden puheenjohtaja, tuomari John Roberts ja senaattorit vannovat yksitellen valan, jossa he lupaavat olla puolueettomia. Kukaan ei silti odota, että senaattorit olisivat. Mielipiteet Trumpin syytteistä jakavat poliitikot puoluerajojen mukaan jo ennen kuin niitä on käsitelty senaatissa.

Robertsin rooli koko oikeuden­käynnissä on lähinnä seremonial­linen, mutta hänen on oltava läsnä istunnoissa.

Keskeisin kysymys: kuullaanko uusia todistajia?

Presidentti Trump on pyytänyt senaattia hylkäämään syytteet ilman minkäänlaista oikeudenkäyntiä. Tähän edes hänen oman puolueensa ei odoteta olevan valmis.

Senaatin ensimmäinen tehtävä on määritellä oikeudenkäynnin säännöt. Enemmistöjohtaja McConnell sanoi tiistaina, että republikaanit ovat päässeet yhteisymmärrykseen siitä, että säännöt tulevat muistuttamaan Bill Clintonin oikeudenkäynnin sääntöjä.

”Ensin kuultaisiin sekä syyttäjien että puolustuksen argumentit ja sen jälkeen seuraisi kirjallisten kysymysten vuoro”, McConnell sanoi.

Keskeistä on se, perustuuko oikeudenkäynti pelkästään jo syksyllä edustajainhuoneessa nähtyyn materiaaliin vai kuullaanko sen aikana myös uusia todistajia ja todisteita.

Demokraatit haluaisivat kutsua senaattiin uusia todistajia kuten Trumpin entisen turvallisuus­neuvon­antajan John Boltonin. Bolton kertoi viime viikolla olevansa valmis todistamaan.

McConnell on sanonut, että tutkinta on edustajainhuoneen tehtävä eikä senaatin siksi tarvitse kuulla todistajia.

Keskiviikon tiedotustilaisuudessa Adam Schiff muistutti siitä, että Valkoinen talo on sekä estänyt edustajainhuoneen kutsumia todistajia todistamasta että kieltäytynyt toimittamasta kirjallista todistusaineistoa.

Kun Bill Clinton oli valtakunnanoikeudessa, senaatti kuuli kolmea todistajaa. Heitä oli kuultu jo aiemmin edustajainhuoneessa.

Tiistaina demokraatit julkaisivat uusia todisteita, joka oli toimitettu edustajainhuoneelle sunnuntaina. Dokumentit olivat peräisin Trumpin asianajajan Rudy Giulianin yhteistyökumppanilta Lev Parnasilta, jota syytetään talousrikoksista.

Lue lisää demokraattien julkaisemasta todistusaineistosta: Epämääräinen tekstiviesti on demokraattien uusi lyömäase Trumpin virkarikosoikeudenkäynnin alla

Nimettöminä puhuneet Valkoisen talon korkeat virkamiehet kritisoivat keskiviikkona demokraatteja siitä, että nämä kiirehtivät syksyllä virkarikostutkintaa ja yrittävät nyt lisätä uutta todistusaineistoa jälkikäteen.

He kutsuivat syytekohtia ”historian heikoimmiksi”.

Oikeudenkäynnin säännöistä päätetään luultavasti ensi viikolla ja niiden hyväksymiseen riittää yksinkertainen enemmistö.

Oikeudenkäynnin alla huomio on keskittynyt niihin muutamaan republikaanisenaattoriin, jotka saattaisivat livetä puolueen linjasta ja avata tien todistajien kutsumiselle. Republikaaneilla on senaatissa 53 paikkaa ja demokraateilla sekä heidän kanssaan äänestäville itsenäisillä 47.

Jos vähintään neljä republikaania ja kaikki demokraatit äänestäisivät sen puolesta, Bolton tai muita todistajia voitaisiin kutsua paikalle.

Demokraatit panevat toivonsa sellaisiin republikaaneihin, jotka joutuvat pelkäämään uudelleenvalintansa puolesta, mikäli asettuvat liian tiukasti Trumpin rinnalle.

Mitä oikeudenkäynniltä voi ainakin odottaa?

Moni asia on auki ja aiempia esimerkkejä on vähän. Yhdysvaltain presidentti on joutunut valtakunnanoikeuteen vain kahdesti aiemmin maan historiassa ja niistä toinen oli 1800-luvulla.

Todennäköisesti luvassa on ainakin televisioituja istuntoja, joissa syyttäjät ja Trumpin puolustus pitävät puheenvuoroja ja vastaavat senaattoreiden kirjallisiin kysymyksiin. Väittelyn voi odottaa olevan samanlaista kinaamista kuin edustajainhuoneen kuulemisissa syksyllä.

Trumpin puolustus puhuu ensimmäisen kerran vasta senaatissa. Syksyn virkarikostutkinnan aikana Valkoinen talo kieltäytyi osallistumasta prosessiin.

The New York Timesin mukaan Trumpin puolustuksesta vastaavat ainakin Valkoisen talon asianajaja Pat Cipollone ja Trumpin henkilökohtainen asianajaja Jay Sekulow. Näkyvää roolia odotetaan lehden mukaan myös esimerkiksi muutamilta republikaanipoliitikoilta, jotka puolustivat presidenttiä jo edustajainhuoneessa.

Oikeudenkäynti tuskin venyy pitkäksi

Oikeudenkäynnin kestoa ei vielä tiedetä, mutta sen ei veikata kestävän ainakaan muutamaa viikkoa pidempään. Syyttäjät ja puolustus saavat yhtä paljon aikaa ja sen jälkeen senaattorit voivat kirjallisesti kysyä kysymyksiä, joihin vastataan suullisesti.

Valkoisen talon edustajat sanoivat keskiviikkona, että odottavat oikeudenkäynnin olevan ohi kahdessa viikossa.

”Tämä oikeudenkäynti päättyy päivissä, ei viikoissa”, republikaanisenaattori Lindsey Graham sanoi viikonloppuna Fox Newsin haastattelussa.

Ainakin neljä demokraattisenaattoria luultavasti toivoo samaa. Oikeudenkäynnin aikana senaatti kokoontuu kuutena päivänä viikossa. Sunnuntai on ainoa vapaapäivä. Tämä tarkoittaa, että demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivät neljä senaattoria ovat poissa vaalikentiltä kriittisellä hetkellä. Ensimmäiseen esivaaliin Iowassa on alle kolme viikkoa aikaa.

Oikeudenkäynnin lopputulosta pidetään käytännössä varmana. Trumpin viraltapano vaatisi 67 senaattorin kääntyvän presidenttiä vastaan eikä tämä ole näköpiirissä.

Mistä syytteissä on kyse?

Ensimmäinen syytekohta koskee sitä, että Trumpin katsotaan käyttäneen ulkopoliittista valtaansa omaksi eikä kansakunnan eduksi. Hän yritti viime kesänä saada Ukrainan julkistamaan tutkinnat poliittisesta vastustajastaan, demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivästä Joe Bidenista ja tämän pojasta, joka oli aiemmin ukrainalaisen kaasuyhtiön Burisman hallituksen jäsen.

Lisäksi Trump pyysi Ukrainaa tutkimaan salaliitto­teoriaa, jonka mukaan Ukraina sekaantui Yhdys­valtain presidentin­vaaleihin vuonna 2016. Yhdysvaltain tiedustelu­palvelun mukaan vaaleihin sekaantui kuitenkin Venäjä.

Toinen syytekohta koskee sitä, että Trump on kieltänyt keskeisiä todistajia todistamasta eikä ole suostunut toimittamaan kongressille pyydettyjä kirjallisia todisteita.

Presidentin valvominen on kongressin tehtävä, ja virkasyyte on perustuslain antama keino valvonnan tekemiseksi. Siksi edustajainhuone päätyi siihen, että todisteiden epääminen on perustuslain vastaista.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      844 000 suomalaista harkitsee ”vakavasti” maalle muuttamista. Älkää muuttako

    2. 2

      ”He ovat hyvin ovelia” – Tässä on Isisin viimeinen tukikohta

      Tilaajille
    3. 3

      Vähentääkö biopolttoaineen tankkaaminen liikenteen päästöjä? Kannattaako bensa-auto ajaa loppuun? HS etsi vastaukset kysymyksiin autoilun ilmasto­vaikutuksista

    4. 4

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    5. 5

      Osalla ihmisistä lihakset eivät kasva kuntosalilla, osalla ne kasvavat hämmästyttävän hyvin: ”On vain yksi keino selvittää, mihin ryhmään itse kuuluu”, sanoo asiantuntija

      Tilaajille
    6. 6

      Kiinan mysteerivirus on toden­näköisesti peräisin lepakosta ja hyvin muuntautumis­kykyinen

    7. 7

      Suomi mainittu! Pääministeri Sanna Marin haastateltiin Time-lehteen, jossa halusi poseerata kuin miehet – kiinnitti huomiota tapaan kuvata naisia

    8. 8

      ”Mähän asun paratiisissa” – Somessa innostuttiin luettelemaan asioita, jotka suomalaisessa arjessa toimivat: yksi nuppi hanassa, ilmainen wifi, katujen siivous...

    9. 9

      Minulla oli turvallinen ja ihana lapsuus mutta hetken ajan olin moraaliton, paha ihminen

    10. 10

      Suosituimpien lihankorvikkeiden terveellisyydessä on isoja eroja – Ravitsemusterapeutti kertoo, mihin kannattaa kiinnittää huomiota

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    2. 2

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    3. 3

      Suomi mainittu! Pääministeri Sanna Marin haastateltiin Time-lehteen, jossa halusi poseerata kuin miehet – kiinnitti huomiota tapaan kuvata naisia

    4. 4

      Helsinkiläisseura vapautti Team Uniquen muodostelmaluistelun päävalmentajan tehtävistään toistaiseksi: ”Olemme järkyttyneitä”

    5. 5

      Auto teki hätäjarrutuksen Tomi Lamminperän 3-vuotiaan pojan eteen: Nyt isä vaatii kävelyteillä kaahailtavaa ”rallia” kuriin Martinlaaksossa

    6. 6

      Verkossa yllytetään tekemään lastensuojelu­ilmoituksia rasismin vastustajasta – tämä perättömästä ilmoituksesta seuraa

    7. 7

      ”He ovat hyvin ovelia” – Tässä on Isisin viimeinen tukikohta

      Tilaajille
    8. 8

      The New York Times nimesi poikkeuksellisesti kaksi suosikkiaan Yhdysvaltain presidentiksi, ja tällä kertaa lehden valinnalla voi olla tavallista suurempi merkitys

    9. 9

      Lihasten meneminen maitohapoille on myytti, sanoo tutkija – Hapotuksen tunne voi kuitenkin kertoa olennaisen asian treenaajan kunnosta

    10. 10

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    4. 4

      Töölöön valmistui pari vuotta sitten 30 000 neliön pysäköinti­luolasto, mutta nyt se seisoo tyhjänä

    5. 5

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    6. 6

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    7. 7

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    8. 8

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    9. 9

      Laiskuutta ei ole olemassakaan, sanoo amerikkalaisprofessori – Suomalaispsykologi on samaa mieltä ja listaa todelliset syyt laiskuuden takana

      Tilaajille
    10. 10

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    11. Näytä lisää