Maastopalojen tuhka on tappanut satojatuhansia kaloja Australiassa - Ulkomaat | HS.fi
Ulkomaat

Maastopalojen tuhka on tappanut satojatuhansia kaloja Australiassa

Vahinkojen korjautuminen saattaa kestää vuosikymmeniä.

Macleay-joen rannoille ajautui kuolleita kaloja Australiassa. Kuva: ARTHUR BAIN / Reuters

Julkaistu: 18.1. 12:07

Satojentuhansien kalojen arvioidaan kuolleen Australiassa, kun maastopaloista syntynyt tuhka on kulkeutunut Macleay-jokeen ja tehnyt vedestä liejua. Aiemmin kalastajien suosima joki on muuttunut mädältä haisevaksi lietteeksi.

Brittilehti The Guardianin haastatteleman ekologin mukaan tuho saattaa vaikuttaa joessa vuosikymmeniä. Erityisen kovia on kokenut muun muassa joen pitkäaikainen asukki, australianahven.

Paikallisten mukaan viime päivien sateet ovat tuoneet palaneilta alueilta tuhkaa ja liejua jokiin. Myös muiden jokien varsilta on raportoitu kalakuolemista.

”Näkemäni perusteella sanoisin, että jokainen kala on joesta kuollut ainakin sadan kilometrin matkalta”, sadan kilometrin verran jokea tutkinut paikallinen kalastaja Larry Newberry arvioi The Guardianille.

”Käsittämätön löyhkä sai oksentamaan. Haju syntyi kuolleista kaloista, mädäntyvistä kasveista, palojen tuhkasta ja kenties sammutusaineista. Se oli vain ruskeaa liejua.”

Newberry on kalastanut alueella 50 vuoden ajan ja nähnyt useita kalojen joukkokuolemia, mutta ei mitään vastaavaa kuin nyt. Hän pelkää, että sama tuho tulee tapahtumaan myös muilla joilla.

Bellbrookin kalastusseuran perustaja James Pritchard puolestaan kertoi, että torstain sade oli nostanut vedenpintaa ja tuonut mukanaan tonneittain kuollutta massaa.

”Joki on tuhoutunut vuosikymmeniksi. En tule näkemään sen palautumista ennalleen enää omana elinaikanani, joten olen v***n musertunut tästä”, Pritchard sanoi The Guardianille.

Ekologien mukaan kalat ovat kuolleet hapenpuutteeseen, kun pieneliöt ovat saaneet ravintoaineita ja käyttäneet hapen vedestä.

”Sateiden myötä tulemme näkemään vastaavia tuhoja lisää, ja niiden vaikutukset voivat kestää vuosikymmeniä. Tämä voi olla todella kamalaa”, ekologi Lee Baumgartner sanoi.

Australian historiallisen tuhoisat maastopalot alkoivat syyskuussa. Paloissa on kuollut 28 ihmistä, ja yli 2 000 rakennusta on palanut.

Arviolta yli miljardi eläintä on kuollut tai loukkaantunut paloissa. Etenkin koalat ovat kärsineet pahoin palojen seurauksena.

Australian hallitus on ohjannut yli 30 miljoonan euron avustuspaketin villieläinten ja luonnon toipumisen edistämiseen.

Palomiehet onnistuivat pelastamaan esihistoriallisen kasvin ainoan tunnetun esiintymän maastopaloilta Australiassa

HS Australiassa|Paloista pelastuneita hoitavassa villieläinkeskuksessa on pulaa kosteuspyyhkeistä, haavateipeistä ja bataateista — Australian eläimillä on hirveä hätä, ja ihmiset yrittävät auttaa

Seuraa uutisia tästä aiheesta