Ulkomaat

SVT: Kiinan lähetystö on painostanut ruotsalaismedioita kirjeillä, joissa arvostellaan Kiina-uutisointia

Ruotsin ulkoministerin Ann Linden mukaan asiasta on tarkoitus keskustella Kiinan Tukholman-suurlähettilään Gui Congyoun kanssa.

Ruotsin yleisradioyhtiö SVT kertoo Kiinan yrittäneen vaikuttaa useiden ruotsalaismedioiden toimintaan lukuisia kertoja parin viime vuoden aikana. SVT:n mukaan Kiinan lähetystöstä on lähetetty monelle medialle kirjeitä ja sähköposteja, joissa on kritisoitu median toimintaa Kiinaa koskevissa uutisissa.

Kritiikkiä sisältäneiden kirjelmien kohteeksi ovat joutuneet SVT:n toimituksille tekemän kyselyn perusteella ainakin Svenska Dagbladet, Expressen, Sveriges Radio ja Sveriges Television. Kaikki niistä kertoivat saaneensa useampia yhteydenottoja kahden viime vuoden aikana.

Esimerkiksi Expressen-iltapäivälehteä oli moitittu Kiinassa pidätetystä ruotsalaisesta kustantajasta Gui Minhaista kirjoittamisesta syytetty median tyrannoinnista. Sanomalehti Svenska Dagbladet taas kertoi saaneensa Ruotsin-suurlähettiläältä Gui Congyoulta moitteita useasta lehtijutusta sekä yksittäisten toimittajien toiminnasta.

Lisäksi lehtien toimittajia on kutsuttu henkilökohtaisiin tapaamisiin ja lounaille, joissa aiheista on myöskin keskusteltu. Lähetystö on myös julkaissut nettisivuillaan lukuisia ruotsalaista mediaa moittivia kannanottoja.

Maan ulkoministeri, sosiaalidemokraattien Ann Linde kutsui suurlähettilään mediaa koskevaa toimintaa SVT:n haastattelussa uhkailuksi, jota ei voi hyväksyä.

Hänen mukaansa Kiinan lähettilääseen on otettu yhteyttä asian vuoksi, ja asiasta on tarkoitus keskustella hänen kanssaan.

”Ruotsissa on sananvapaus, ja se, mitä Kiinan lähettiläs tekee, on hyvin vakavaa. Olemme ulkoministeriössä tehneet useaan otteeseen selväksi Kiinan lähetystölle ja lähettiläälle, että sananvapautta suojellaan perustuslaissa ja että toimittajilla on oikeus tehdä työtään täysin vapaasti”, hän sanoi.

Suurlähettiläs on SVT:n mukaan syyttänyt ruotsalaismedioita ja -toimittajia Kiinan sisäisiin asioihin sotkeutumisesta. Muun muassa joulukuussa Gui uhkaili Ruotsia taloudellisen yhteistyön rajoittamisella.

Uhkauksen taustalla olivat Kiinan ja Ruotsin pitkään jatkuneet erimielisyydet liittyen Kiinan sieppaamaan kustantajaan. Sananvapausjärjestö Ruotsin Pen myönsi kustantajana ja toisinajattelijana tunnetulle Gui Minhaille sananvapauspalkinnon marraskuussa. Jo tuolloin Kiinan lähettiläs uhkasi Ruotsia ”välittömillä seurauksilla”.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Millaista on päiväkodissa, jossa aikuisilla on aikaa ja lapset ovat ”keskivertoa ihanampia”? HS vietti päivän Majavien seurassa Lauttasaaressa

      Tilaajille
    2. 2

      Katajanokan alta paljastui erikoinen rakennelma: Vedessä on piilossa sata metriä holvi­kaarta, joka on kuin suoraan keski­ajalta

    3. 3

      Demokraattien viimeöinen vaali­väittely oli brutaalia katsottavaa

    4. 4

      Saksan ampumisissa on kuollut ainakin 11 ihmistä, kuollut epäilty jätti Bild-lehden mukaan äärioikeistolaisen viestin

    5. 5

      Ihmiset ahdistuvat turhista asioista, sanoo professori Jyrki Korkeila – Asiantuntija kertoo, mitä on ”lillukanvarsiahdistus”

      Tilaajille
    6. Näytä lisää
    1. 1

      Katajanokan alta paljastui erikoinen rakennelma: Vedessä on piilossa sata metriä holvi­kaarta, joka on kuin suoraan keski­ajalta

    2. 2

      Osa ihmisistä kävelee ”istuma­kävelyä”, joka voi aiheuttaa kipuja niskassa asti – Fysio­terapeutti neuvoo kolme liikettä, joilla kävelystä tulee ryhdikästä ja sulavaa

      Tilaajille
    3. 3

      Mies kasasi pihalleen romua, jätettä ja jopa puolikkaita junanvaunuja – Kuvat näyttävät, miten ympäristöä turmeltiin vuosien ajan

    4. 4

      Millaista on päiväkodissa, jossa aikuisilla on aikaa ja lapset ovat ”keskivertoa ihanampia”? HS vietti päivän Majavien seurassa Lauttasaaressa

      Tilaajille
    5. 5

      Kimi Räikkönen teki sen taas: erottuu formulakuljettajien yhteiskuvassa hilpeästi edukseen

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Neljä vuotta sitten Peter Vesterbacka sai illallisilla idean, joka ei koskaan toteudu – HS:n erikoisartikkeli kertoo kaiken Tallinnan-tunnelista

      Tilaajille
    5. 5

      Kuinka paljon pidemmälle kansanedustajat voivat väkivallan ihannoinnissa vielä mennä?

    6. Näytä lisää