Ulkomaat

Duuma hyväksyi yksimielisesti Putinin perustuslakimuutokset

Salamavauhtia parlamenttiin toimitettuja muutosehdotuksia käsitellään vielä kaksi kertaa .

Venäjän parlamentin alahuone duuma on hyväksynyt ensimmäisessä käsittelyssä presidentti Vladimir Putinin perustuslakiin ehdottamat muutokset. Putinin muutoksia valmistelemaan nimittämä työryhmä ehti kokoontua vain kahdesti viiden päivän aikana ennen kuin muutosehdotukset toimitettiin parlamentille maanantaina.

Kaikki parlamentissa paikalla olleet 432 kansanedustajaa äänestivät muutoksien hyväksymisen puolesta.

Muutoksia käsitellään parlamentissa tämän jälkeen vielä kaksi kertaa.

Entisen pääministeri Dmitri Medvedevin hallitus erosi viime viikolla Putinin ehdotettua muutoksia maan perustuslakiin.

Muutosten myötä osa presidentin valtuuksista siirtyisi parlamentille ja muille valtion päätöselimille. Hallinnon kritisoijat uskovat, että muutosten tarkoitus on vahvistaa Putinin valta-asemaa sen jälkeen, kun hänen neljäs presidenttikautensa päättyy 2024.

Moskovan kaakkoispuolella Lipetskissa keskiviikkona puhunut Putin sanoi uskovansa, että Venäjä tarvitsee vahvan presidentin. Euroopan parlamentaarinen demokratia ei hänen mukaansa toimi.

”He eivät saa hallitusta muodostettua puolessa vuodessa. Ajatelkaa, jos Venäjä jäisi ilman hallitusta puoleksi vuodeksi. Se olisi katastrofi. Venäjä tarvitsee vahvan presidentin”, Putin sanoi.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Mitä varten te olette siellä, kysyi Terttu Paavola pihalleen putkahtaneelta ihmisjoukolta – Mobiilipeli ajoi asukkaat raivon partaalle Vantaalla

    2. 2

      Monen olkapäässä on tapahtunut salakavala muutos, joka voi altistaa vammoille – Fysioterapeutti näyttää kolme liikettä, joilla testaat olkanivelen liikkuvuuden

      Tilaajille
    3. 3

      Trumpin kampanja haastoi The New York Timesin oikeuteen

    4. 4

      Terveys­ministeri Pekonen: Tartuntariski korona­virukseen Suomessa on pieni – HS seuraa hallituksen tiedotus­tilaisuutta hetki hetkeltä, suora lähetys juuri nyt

    5. 5

      Päihdejärjestön epäily: Ruotsissa on kehitetty suomalaisia varten huippuvahva nuuska, joka koukuttaa etenkin nuoria

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Työikäinen nainen sai tartunnan Milanosta, kaksi altistunutta pysyttelee kotonaan – Tämä Helsingin korona­virus­tapauksesta tiedetään

    2. 2

      Tämä oli mahdollista vielä 1974: Liikemiehet katsoivat strippareita ja nielivät sinisiä enkeleitä – Kuvat näyttävät yöelämän keskuksen, jonne vaellettiin kaukaa

    3. 3

      37-vuotias Reetta Ek alkoi tuntea iltaisin olonsa oudoksi – Kun lääkäri kertoi syyn, Ek tunsi syöksyvänsä kohti vanhuutta

      Tilaajille
    4. 4

      Puiden takana on varjeltu salaisuus: Espoossa on Lego-taloilta näyttävä asuinalue, jonka vain paikalliset tietävät ja pitävät sitä ihmeenä

    5. 5

      Influenssaan kuolee Suomessakin joka vuosi satoja ihmisiä – Onko koronavirus influenssaa tappavampi?

    6. Näytä lisää
    1. 1

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    2. 2

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    3. 3

      Koronaviruksen hillitsemiseksi on olemassa yli­voimainen keino, joka on jokaisen ulottuvilla – Kokeile, läpäisetkö käsi­hygienian testin

    4. 4

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    5. 5

      ”Ovi avattiin, ja esiin työntyi pistin” – Toimittaja Jussi Konttisen isä joutui kuusi­vuotiaana venäläisten vanki­leirille, jolta moni lapsi ei selvinnyt

      Tilaajille
    6. Näytä lisää