Ulkomaat

HS-analyysi: Trumpin Lähi-idän superdiilin uskotaan antavan Israelille paljon ja palestiinalaisille sen mitä jää

Palestiinalaiset ovat käytännössä hylänneet rauhansuunnitelman jo etukäteen.

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin lähes koko ensimmäisen kautensa ajan lupailema Lähi-idän salainen rauhansuunnitelma on määrä julkistaa lähipäivinä. Trump kertoi perjantaina, että yksityiskohdat ”mahtavasta” suunnitelmasta kerrotaan viimeistään tiistaina, kun Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu ja hänen haastajansa Benny Gantz matkustavat Washingtoniin.

”Uskon, että presidentti aikoo antaa Israelille rauhan ja turvallisuuden, jonka se ansaitsee”, Netanjahu kommentoi perjantaina Jerusalemissa.

Palestiinalaisten johtaja Mahmud Abbas oli toista mieltä.

”Tämä temppu vain vahvistaa Yhdysvaltain hallinnon tähänastisten tekemisten täydellistä torjuntaamme”, Abbas kommentoi. ”Erityisesti mitä tulee Jerusalemin tunnustamiseen Israelin pääkaupungiksi.”

Trump ilmoitti jo keväällä 2017 kätilöivänsä rauhan Lähi-itään, mutta suunnitelman sisällöstä ei ole kerrottu virallisesti mitään. Arvailuja on ollut sitäkin enemmän.

Israelin pääkaupungin siirtämisen Tel Avivista juutalaisille, muslimeille ja kristityille pyhään Jerusalemiin Trump hyväksyi ääneen jo 2017.

YK:n mukaan Israel miehittää Itä-Jerusalemia ja Jerusalemin tunnustaminen pääkaupungiksi merkitsisi miehityksen tunnustamista lailliseksi.

Libanonilainen televisiokanava Al-Mayadeen kertoi diplomaattilähteistä vuodettuja yksityiskohtia Trumpin suunnitelmista joulukuussa, ja niistä raportoi muun muassa The Times of Israel. Libanonilaistietojen mukaan Israel saisi haltuunsa lähes kaiken valloittamansa YK:n julkilausumista piittaamatta.

Israelin laittomat siirtokunnat Länsirannalla liitettäisiin osaksi Israelin valtiota. Samoin Israel saisi omakseen Jordanjoen laakson eli noin kolmanneksen vuoden 1967 sodassa miehittämästään Länsirannasta.

Gazan kaistale ja loput Länsirannasta taas yhdistettäisiin valtioksi nimeltä ”Uusi Palestiina”. Israelissa tätä pidetään jo sanojen syömisenä, onhan Trumpin vävy Jared Kushner vannonut, etteivät palestiinalaiset saa omaa valtiota.


Ajatus ei välttämättä riemastusta vastarintaliike Hamasin hallitsemassa Gazassa eikä Abbasin päämajassa Länsirannan Ramallahissakaan. Hamas ja Ramallahissa päämajaansa pitävä PLO:n valtapuolue Fatah eivät nimittäin ole sydänystäviä.

Jos libanonilaistiedot pitävät paikkansa, on Trumpin suunnitelma jalostettu versio Saudi-Arabian kruununprinssin Abdullah bin Abdulaziz al-Saudin 18 vuotta sitten esittämästä niin kutsuttu ”arabialaisesta rauhanaloitteesta”. Sen mukaan palestiinalaiset olisivat saaneet itsenäisen valtion ja Israel vuoden 1967 sotaa edeltäneet rajat.

Abdullahin ajatukset hukkuivat 2002 palestiinalaisten kansannousun eli Intifadan melskeisiin. Trumpin suunnitelman mukaan Israel saisi nyt melko lailla enemmän, joten melskettä on luvassa, jos ei muuten niin puheissa.

Trump näyttää laskevan nyt palestiinalaisten heikkenemisen lisäksi ennen kaikkea Saudi-Arabian pontevaan tukeen, jonka hän on ansainnut panemalla vähätkin välit poikki Iranin kanssa. Rauhansuunnitelman toteutuminen toisi Saudi-Arabialle moninaisia taloudellisia hyötyjä alkaen kaupankäynnistä, kulkuyhteyksistä, ylilennoista ja asekaupoista.

Libanonilaistiedot kertoivatkin jo viime keväänä, että saudien nykyinen kruununprinssi Mohammed bin Salman olisi tarjonnut Abbasille miljardia dollaria vuodessa kymmenen vuoden ajan, jos tämä hyväksyisi Trumpin suunnitelman. Abbasin sanotaan torjuneen tarjouksen suoralta kädeltä.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      Valtava valonheitin pystytettiin ilmoittamatta Paula Arteksen ikkunan alle, eikä kokonainen kortteli ollut saada unta

    3. 3

      Tampereen yliopisto puuttui sen logosta tehtyyn pilaversioon ”uhittelevalla” kirjeellä – Some reagoi omilla versioillaan ”tuninaamasta”

    4. 4

      Näin teet täydellisen perunamuusin: pieni niksi nostaa muusisi uudelle tasolle

    5. 5

      Pariskunta osti huonokuntoisen hirsitalon Vantaalta: Sitten vintiltä löytyi salahuone ja talon ainutlaatuinen historia alkoi valjeta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      Pariskunta osti huonokuntoisen hirsitalon Vantaalta: Sitten vintiltä löytyi salahuone ja talon ainutlaatuinen historia alkoi valjeta

    3. 3

      Syöpäpotilaille ruokavalio­hoitoa antanut lääkäri Antti Heikkilä sai varoituksen

    4. 4

      Näin teet täydellisen perunamuusin: pieni niksi nostaa muusisi uudelle tasolle

    5. 5

      Valtava valonheitin pystytettiin ilmoittamatta Paula Arteksen ikkunan alle, eikä kokonainen kortteli ollut saada unta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 70 prosenttia suomalaisista syö liian vähän hiilihydraatteja – asiantuntija kertoo yllättävät merkit, joista tunnistat hiilarivajeen

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    5. 5

      Kun ikuisesti reipas uupuu, kukaan ei huomaa – On väärin luulla, että jokainen pystyy pyytämään apua

    6. Näytä lisää