Ulkomaat

Koronavirukseen kuollut 56 ihmistä, tartunnan saaneita noin 2 000 – Kiinan viranomaiset pitävät mahdollisena, että tartuntojen määrä kasvaa

Kiinan turvautuu yhä jyrkempiin toimiin estääkseen viruksen leviämisen. Esimerkiksi koulujen uudenvuoden lomia on pidennetty.

Koronavirustartunnan saaneiden määrä on kasvanut maailmanlaajuisesti noin 2 000:een, kertovat uutistoimistot.

Suurin osa sairastuneista on Kiinassa, missä tartuntoja on vahvistettu yli 1 900. Virukseen on kuollut 56 ihmistä, Kiina kertoi sunnuntaina.

Sunnuntaina Kiinan terveysviranomaiset kertoivat, että viruksen tartuntakyky on voimistunut ja on mahdollista, että tartuntojen määrä kasvaa. Valtiollinen tv-yhtiö CCTV kertoi illalla, että varotoimena koulujen parhaillaan käynnissä olevaa uudenvuoden lomaa pidennetään. Koulujen uusi alkamispäivä päätetään myöhemmin.

Kiinalaisen uudenvuoden loma on kiinalaisille vuoden tärkein vapaa, jota perheet viettävät perinteisesti yhdessä. Tämä edellyttää paljon matkustamista. Juhlakausi päättyy tänä vuonna 30. tammikuuta, mutta CCTV:n mukaan hallitus on päättänyt jatkaa sitä 2. helmikuuta asti.

Viranomaiset huomauttivat, että Kiina on tehnyt viime päivinä merkittäviä rajoituksia viruksen leviämisen estämiseksi. Suurimmat rajoitukset koskevat liikennettä ja matkustamista Kiinan sisällä ja ulkopuolelle.

”Uskomme, että liikenteen rajoittaminen on tehokas tapa estää tartuntojen leviämistä”, viranomaiset sanoivat tiedotustilaisuudessa.

Tilanne on vakavin Hubein provinssin pääkaupungissa, 11 miljoonan asukkaan Wuhanissa. Alue on eristetty kokonaan.

Kaukobussien tulo ja lähtö on estetty myös ainakin Kiinan toiseksi suurimmassa Shandongin provinssissa sekä Pekingin, Shanghain, Xi’anin ja Tianjinin kaupungeissa.

Ainakin etelän Kantonissa, Keski-Kiinan Jiangxissa sekä kolmessa kaupungissa hengityssuojaimet on määrätty pakollisiksi, uutistoimisto AFP kertoo.

Kiinan erityishallintoalue Hongkong on maanantaista alkaen kieltänyt tulon alueelleen ihmisiltä, jotka ovat oleskelleet Wuhanissa viimeisten kahden viikon aikana. Kielto ei koske hongkongilaisia, uutistoimisto Reuters kertoo.


Sunnuntaiaamuna Kiina kertoi lopettavansa kaiken villieläinkaupan maan sisällä. Keskeytys koskee AFP:n mukaan eläinten kasvattamista, kuljettamista ja myymistä. Kiinan kansallisen terveyskomission ministeri Ma Xiaowein mukaan on mahdollista, että koronavirus on peräisin villieläimestä.

Viruksen on jo aiemmin uskottu lähteneen liikkeelle Wuhanissa sijaitsevalta torilta, jossa myydään mereneläviä, kertoo muun muassa uutistoimisto Reuters.

Tiedotustilaisuudessa viranomaiset kertoivat myös Kiinan valtion perustamasta erityisestä johtoryhmästä, jonka tehtävä on huolehtia tautitilanteesta.

”Tarkkailemme tilannetta kellon ympäri joka päivä.”


Kiina kertoi lauantaina lopettavansa viruksen takia ryhmämatkat sekä kotimaassa että ulkomaille. Asiasta kertoi Kiinan valtiollinen tv-yhtiö CCTV, jonka mukaan rajoituksella pyritään estämään koronaviruksen leviäminen.

Uutistoimisto AFP kertoo, että ulkomaille suuntautuvien ryhmämatkojen sekä pakettimatkojen myynti lopetetaan maanantaina.

Toteutuessaan rajoitusten on määrä koskea muun muassa ulkomaille suuntautuvia, matkalipun ja hotellivarauksen sisältäviä matkapaketteja.

Kotimaan ryhmämatkojen osalta rajoitusten kerrotaan tulleen voimaan jo perjantaina, kiinalaisen uudenvuoden aattona.

The New York Timesin tietojen mukaan jo matkalla olevat voivat jatkaa matkansa loppuun asti. Liitto kehottaa kuitenkin matkanjärjestäjiä tarkkailemaan asiakkaidensa terveyttä.

Paikallisten turvatoimien ja ryhmämatkakiellon lisäksi Kiina on asettanut koko maata koskevia toimenpiteitä, joilla pyritään havaitsemaan mahdolliset tartunnat junissa, lentokoneissa ja busseissa.


Suomen ulkoministeriöstä kerrotaan uutistoimisto STT:lle, että matkustusilmoituksen tehneitä suomalaisia on Wuhanin alueella alle kymmenen.

”Pekingin suurlähetystö seuraa tilannetta yhdessä EU-maiden kanssa, mutta tällä hetkellä ei ole mitään erityistoimenpiteitä, mihin olisi ryhdytty”, viestinnästä kommentoitiin STT:lle.

Kiinan ulkopuolella tartuntatilanne oli sunnuntai-iltana tämä:

Thaimaa oli sunnuntai-iltaan mennessä ilmoittanut kahdeksasta tartunnasta ja Yhdysvallat viidestä. Taiwanissa, Australiassa, Singaporessa ja Malesiassa oli kussakin vahvistettu neljä tapausta, Ranskassa ja Japanissa kolme ja Vietnamissa ja Etelä-Koreassa kaksi. Kanadassa ja Nepalissa oli kussakin yksi tartuntatapaus.

Yhdysvallat, Ranska, Australia ja Japani aikovat evakuoida kansalaisiaan Wuhanin kaupungista Kiinasta koronaviruksen leviämisen takia, kertovat sanomalehdet ja uutistoimisto Reuters.

Reutersin mukaan Yhdysvaltain ulkoministeriö kertoi tiedotteessaan, että lento Wuhanista Yhdysvaltain San Franciscoon lähtee tiistaina. Evakuoinnin lisäksi Yhdysvallat harkitsee Wuhanin-konsulaatin sulkemista määräajaksi, The Wall Street Journal kertoo. Lehden mukaan Wuhanissa on arviolta noin tuhat amerikkalaista.

Ulkoministeriö on tiedottanut, että evakuoinnissa etusijalla ovat henkilöt, joilla koronaviruksen tartuntariski on muita suurempi.

Ranska kuljettaa Wuhanissa olevat kansalaisensa lentokoneella Ranskaan, Reuters kertoi maan terveysministerin Agnes Buzynin ilmoittaneen myöhään sunnuntaina. Alun perin ranskalaisille suunniteltiin bussikuljetusta naapuriprovinssiin.

Japani kertoi evakuointisuunnitelmistaan sunnuntaina. Pääministeri Shinzo Aben mukaan Japani aikoo kotiuttaa Wuhanista kaikki halukkaat japanilaiset. AFP:n tietojen mukaan Hubein maakunnassa, missä Wuhan sijaitsee, on tällä hetkellä noin 400 japanilaista.

Ria-uutistoimiston mukaan myös Venäjän on kerrottu neuvottelevan kiinalaisviranomaisten kanssa kansalaistensa evakuoinnista.

Uudenlainen koronavirus sai alkunsa Kiinan keskiosissa sijaitsevasta Wuhanista, missä myös suurin osa tapauksista on todettu.

Lauantaina Kiinan valtionmedia ilmoitti, että virukseen on kuollut muun muassa wuhanilaisessa sairaalassa työskennellyt lääkäri, kertoo uutistoimisto Reuters. 62-vuotias lääkäri oli sairastunut virukseen työskenneltyään tartunnan saaneiden potilaiden parissa.

Euroopan ensimmäiset koronavirustapaukset todettiin Ranskassa perjantaina.

Kaksi tartunnoista havaittiin Ranskan pääkaupungin Pariisin lähettyvillä, ja tartunnan saaneet ovat hoidettavina pariisilaisessa sairaalassa. Kolmas tartunta havaittiin maan lounaisosissa sijaitsevassa Bordeaux’ssa.

Tapauksista tiedotti perjantaina terveysministeri Buzyn, kertoivat Reuters ja AFP. Reutersin mukaan kaksi tartunnan saaneista ovat sukua toisilleen.

Kaikki tartunnan saaneet ovat Reutersin mukaan Kiinan kansalaisia, ja kahdella heistä ei ollut ennen Ranskaan tuloa mitään oireita.


Lauantaina myös Australiassa ja Malesiassa vahvistettiin ensimmäiset koronavirustapaukset. Australian ensimmäinen sairastunut on Victorian osavaltion terveysministerin mukaan noin 50-vuotias Kiinan kansalainen, joka saapui Kiinasta Australiaan viime viikolla.

Malesian terveysministerin mukaan sairastuneet ovat sukua miehelle, jonka tartunta todettiin aiemmin tällä viikolla Singaporessa.

Perjantaina myös Suomessa tutkittiin mahdollisia koronavirustartuntoja, jotka osoittautuivat kuitenkin perättömiksi.

Euroopan mailla on tarvittavat valmiudet uuden koronaviruksen ehkäisyyn ja kontrolliin, Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskus (ECDC) arvioi HS:lle.

Viraston tehtävänä on auttaa parantamaan Euroopan maiden kykyä torjua tartuntatauteja. EU:n alainen virasto sijaitsee Tukholmassa.

ECDC on ohjeistanut EU-maita uuden koronaviruksen tunnistamisessa ja mahdollisiin tartuntatapauksiin reagoimisessa.

Keskuksen asiantuntijan Pasi Penttisen mukaan uusimmat tiedot koronaviruksesta viittaavat siihen, että kyse on varsin vakavasta taudista.

Penttinen kertoi lauantaina HS:lle, että Kiinan ensimmäisistä sairaalassa hoidetuista tautitapauksista ja potilaiden taudinkuvan etenemisestä on saatu entistä tarkempia tietoja, joiden perusteella riskiarviota voidaan päivittää.

”Tiedot vahvistavat käsitystä, että kyse on kohtuullisen vakavasta taudista”, Penttinen arvioi.

Virasto tekee yhteistyötä EU-valtioiden kanssa varmistaakseen, että kaikilla mailla on tarvittavat valmiudet mahdollisten koronatartuntojen hoitamiseksi.

Esimerkiksi sars-viruksen kohdalla 2000-luvun alussa systemaattiset infektion esto- ja kontrollitoimet todettiin tehokkaaksi.

Virasto uskoo, että kontrollitoimien lisäksi mahdollinen taudin leviäminen Euroopassa pystytään rajaamaan terveydenhuollontyöntekijöiden valppaudella.



Wuhaniin rakennetaan parhaillaan 1 000-paikkaista sairaalaa, jonka on määrä valmistua maanantaihin mennessä. Lauantaina Kiina ilmoitti aloittavansa myös toisen sairaalan pikaisen rakentamisen. Uusiin sairaaloihin on määrä tulla yhteensä yli 2 000 paikkaa. Hubein terveysviranomaisten mukaan lauantaina noin 60 tartunnan saanutta ihmistä oli kriittisessä tilassa.



Kiinassa vietetään parhaillaan uuttavuotta, jonka juhlintaa on rajoitettu viruksen takia eri puolilla merkittävästi. Uudenvuoden juhlinta kestää Kiinassa perinteisesti viikon ajan.

Lauantaina kahvilaketju Starbucks ilmoitti sulkevansa kaikki Hubeissa sijaitsevat toimipaikkansa uudenvuoden juhlinnan ajaksi. Myös pikaruokaketju McDonald’s on aiemmin kertonut sulkevansa liikkeensä viidessä kaupungissa.

Kiinan suurin kaupunki Shanghai ilmoitti puolestaan lauantaina sulkevansa viikoksi kaikki kaupungin elokuvateatterit. Myös kaupungissa sijaitseva teemapuisto Disneyland oli lauantaina kiinni. Viime vuonna teemapuisto oli uudenvuoden aikaan loppuunmyyty ja siellä vieraili noin 100 000 ihmistä.

Kiinan pääkaupunki Peking on sulkenut osan temppeleistään, kuten kuuluisan Lamatemppelin, jossa ihmiset ovat perinteisesti käyneet uutenavuotena. Myös Kielletyn kaupungin suosittu turistialue sekä osia Kiinan muurista on suljettu viruksen varalta.

Hongkongiin julistettiin lauantaina hätätila viruksen takia. Hallintojohtaja Carrie Lamin mukaan muun muassa matkustamista Hongkongin ja manner-Kiinan välillä. Myös koulut pysyvät suljettuna helmikuun puoliväliin saakka. Hongkongissa on vahvistettu viisi koronavirustapausta.

Sunnuntaina Hongkongin Disneyland ilmoitti sulkevansa ovensa toistaiseksi viruksen takia.

HS-työryhmä: Riikka Maukonen HS, Kaisa Hakkarainen HS, Elina Pikkarainen HS, Petja Pelli HS, Vilma Timonen HS
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Valtava valonheitin pystytettiin ilmoittamatta Paula Arteksen ikkunan alle, eikä kokonainen kortteli ollut saada unta

    2. 2

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    3. 3

      Tampereen yliopisto puuttui sen logosta tehtyyn pilaversioon ”uhittelevalla” kirjeellä – Some reagoi omilla versioillaan ”tuninaamasta”

    4. 4

      Näin teet täydellisen perunamuusin: pieni niksi nostaa muusisi uudelle tasolle

    5. 5

      Pariskunta osti huonokuntoisen hirsitalon Vantaalta: Sitten vintiltä löytyi salahuone ja talon ainutlaatuinen historia alkoi valjeta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      Pariskunta osti huonokuntoisen hirsitalon Vantaalta: Sitten vintiltä löytyi salahuone ja talon ainutlaatuinen historia alkoi valjeta

    3. 3

      Syöpäpotilaille ruokavalio­hoitoa antanut lääkäri Antti Heikkilä sai varoituksen

    4. 4

      Näin teet täydellisen perunamuusin: pieni niksi nostaa muusisi uudelle tasolle

    5. 5

      Valtava valonheitin pystytettiin ilmoittamatta Paula Arteksen ikkunan alle, eikä kokonainen kortteli ollut saada unta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 70 prosenttia suomalaisista syö liian vähän hiilihydraatteja – asiantuntija kertoo yllättävät merkit, joista tunnistat hiilarivajeen

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    5. 5

      Kun ikuisesti reipas uupuu, kukaan ei huomaa – On väärin luulla, että jokainen pystyy pyytämään apua

    6. Näytä lisää