Ulkomaat

Valvontaviraston suomalais­asiantuntija HS:lle: Koronaviruksesta saatu lisätietoja – ”Kyse kohtuullisen vakavasta taudista”

Ranska ilmoitti tartunnoista perjantaina ensimmäisenä Euroopan maana.

Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskuksen (ECDC) asiantuntijan Pasi Penttisen mukaan uusimmat tiedot koronaviruksesta viittaavat siihen, että kyse on varsin vakavasta taudista.

Penttinen kertoi lauantaina HS:lle, että Kiinan ensimmäisistä sairaalassa hoidetuista tautitapauksista ja potilaiden taudinkuvan etenemisestä on saatu entistä tarkempia tietoja, joiden perusteella riskiarviota voidaan päivittää.

”Tiedot vahvistavat käsitystä, että kyse on kohtuullisen vakavasta taudista”, Penttinen sanoo.

”Noin 40 ensimmäisessä sairaalan otetussa tapauksessa oirekuva on keskimäärin aika vakava ja nopeasti kehittyvä. Ja ne tapaukset ovat tietysti vain pyramidin huippu.”

Koronavirukseen on kuollut Kiinassa yli 40 ihmistä ja noin 1 400:lla on havaittu tartunta.

Penttisen mukaan piirteet ovat hyvin samantyyppisiä kuin sars-epidemiassa vuosina 2002–2003. Penttinen kuitenkin painottaa, että tarkentuneista tiedoista huolimatta arvioihin liittyy yhä suuria epävarmuuksia.

Penttinen kertoo, että epidemian leviämismahdollisuuksiin Euroopassa vaikuttaa hyvin paljon viruksen kyky tartuttaa ihmisiä.

”Jos oletamme, että tauti on aika samankaltainen kuin sars, se ei olisi aivan valtavan tartuttava. Sars ei itse asiassa tarttunut kovinkaan helposti, mutta sillä oli suuri kyky aiheuttaa paikallisia epidemioita esimerkiksi terveydenhuoltojärjestelmässä tai hotellissa”, hän sanoo.

”Ei ole poissuljettua, että epidemia voisi Euroopassa alkaa yhdestä toteamattomasta tapauksesta juuri tällaisissa paikoissa.”

ECDC kertoi aiemmin lauantaina tiedotteessaan, että tautitapausten toteaminen ensi kertaa Euroopassa Ranskassa osoittaa, että maalla on hyvä valmius havaita ja kyky estää ja hallita tulevia tartuntoja. Osoite ei ollut kovin yllättävä, sillä Wuhanista on suoria lentoja Pariisiin.

Viraston mukaan on todennäköisestä, että Euroopassa käy ilmi lisää muualta tulleita tapauksia. Euroopan mailla on kuitenkin tarvittavat resurssit estää ja hallita epidemia heti tapauksia havaittaessa, virasto kommentoi tiedotteessaan.



Tautitapauksia on vahvistettu yli kymmenessä maassa. Ranska ilmoitti kolmesta sairastuneesta perjantaina. Uutistoimistojen mukaan virus ei kuitenkaan ollut levinnyt eteenpäin Ranskassa, vaan kaikki potilaat olivat vastikään vierailleet epidemian alkuperämaassa Kiinassa.

ECDC on EU:n alainen virasto, jonka tehtävä on auttaa parantamaan Euroopan maiden kykyä torjua tartuntatauteja. Sen päämaja on Tukholmassa.

Virasto on ohjeistanut EU-maita uuden koronaviruksen tunnistamisessa ja mahdollisiin tartuntatapauksiin reagoimisessa.

Tiedotteessaan virasto kehui Euroopan maiden kykyä tartuntatapausten havaitsemiseen ja sairaaloiden valmiutta potilaiden asianmukaiseen hoitamiseen. Se huomautti, että menneisyydessä juuri järjestelmällisten toimien ansiosta maailmanlaajuiset sars- ja mers-epidemat pysyivät tehokkaasti hallinnassa Euroopassa.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      Valtava valonheitin pystytettiin ilmoittamatta Paula Arteksen ikkunan alle, eikä kokonainen kortteli ollut saada unta

    3. 3

      Tampereen yliopisto puuttui sen logosta tehtyyn pilaversioon ”uhittelevalla” kirjeellä – Some reagoi omilla versioillaan ”tuninaamasta”

    4. 4

      Pariskunta osti huonokuntoisen hirsitalon Vantaalta: Sitten vintiltä löytyi salahuone ja talon ainutlaatuinen historia alkoi valjeta

    5. 5

      Näin teet täydellisen perunamuusin: pieni niksi nostaa muusisi uudelle tasolle

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      Pariskunta osti huonokuntoisen hirsitalon Vantaalta: Sitten vintiltä löytyi salahuone ja talon ainutlaatuinen historia alkoi valjeta

    3. 3

      Syöpäpotilaille ruokavalio­hoitoa antanut lääkäri Antti Heikkilä sai varoituksen

    4. 4

      Näin teet täydellisen perunamuusin: pieni niksi nostaa muusisi uudelle tasolle

    5. 5

      Valtava valonheitin pystytettiin ilmoittamatta Paula Arteksen ikkunan alle, eikä kokonainen kortteli ollut saada unta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 70 prosenttia suomalaisista syö liian vähän hiilihydraatteja – asiantuntija kertoo yllättävät merkit, joista tunnistat hiilarivajeen

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    5. 5

      Kun ikuisesti reipas uupuu, kukaan ei huomaa – On väärin luulla, että jokainen pystyy pyytämään apua

    6. Näytä lisää