Ulkomaat

Kiina vaatii tanskalaislehdeltä anteeksipyyntöä – Kiinan lipun tähdet korvattiin pilapiirroksessa koronaviruksen kuvilla

Kiinan suurlähetystö kertoo Jyllands-Postenin julkaiseman satiirikuvan loukkaavan Kiinaa ja sen kansalaisia. Tiedotteessa anteeksipyyntöä vaaditaan lehden lisäksi kuvan tehneeltä piirtäjältä Niels Bo Bojesenilta.

Kiinan suurlähetystö Tanskassa vaatii anteeksipyyntöä tanskalaislehti Jyllands-Postenilta. Syynä on lehden julkaisema kuva Kiinan lipusta, jossa lipun viisi tähteä on korvattu kuvilla koronaviruksesta. Asiasta kertovat lehti itse sekä suurlähetystö sivuillaan.

Suurlähetystö kertoo lehden julkaiseman satiirikuvan loukkaavan Kiinaa ja sen kansalaisia. Tiedotteessa anteeksipyyntöä vaaditaan Jyllands-Postenin lisäksi kuvan tehneeltä piirtäjältä Niels Bo Bojesenilta.

”Ilmaisemme voimakkaan suuttumuksemme ja vaadimme, että Jyllands-Posten ja Niels Bo Bojesen moittivat itseään erehdyksestään ja pyytävät julkisesti anteeksi kiinalaisilta”, sanotaan suurlähetystön julkaisemassa tiedotteessa.

Kuva julkaistiin lehdessä ensimmäisen kerran maanantaina.

Jyllands-Postenin päätoimittaja Jacob Nybroe sanoo lehden julkaisemassa artikkelissa, ettei lehden tarkoituksena ole ollut pilailla koronaviruksella, johon oli tiistaihin mennessä kuollut yli sata ihmistä. Nybroenin mukaan lehti ei aio kuitenkaan pyytää anteeksi.

”Emme pyydä anteeksi jotain sellaista, jota emme miellä vääräksi. Tarkoituksenamme ei ole pilkata ja mielestämme piirros ei sitä tee. Nähdäkseni asiassa on kaksi erilaista kulttuurista näkemystä”, hän sanoo.

Myös Kiinan kauppakamari Tanskassa on kritisoinut kuvaa, kerrotaan Jyllands-Postenin uutisessa.

Jyllands-Posten on ollut julkisuudessa ennenkin pilapiirroksiensa vuoksi. Lehti julkaisi vuonna 2005 profeetta Muhammedia esittäviä pilapiirroksia, jotka johtivat laajoihin mielenosoituksiin ja tanskalaistuotteiden ostoboikotteihin muslimien keskuudessa.

Jyllands-Posten on Tanskan suurin sanomalehti.

Pohjoismaiden Kiina-uutisointi on hermostuttanut Kiinan aiemminkin.

Reilu viikko sitten uutisissa oli Ruotsin yleisradioyhtiö SVT, joka kertoi Kiinan yrittäneen vaikuttaa useiden ruotsalaisviestimien toimintaan lukuisia kertoja parin viime vuoden aikana. SVT:n mukaan Kinan lähetystöstä on lähetetty useille medioille kirjeitä ja sähköposteja, joissa on kritisoitu ruotsalaismedioiden toimintaa niiden Kiinaa koskevissa uutisissa.

Kirjelmiä lähetettiin SVT:n toimituksille tekemän kyselyn perusteella ainakin Svenska Dagbladetille, Expressenille, Sveriges Radiolle ja Sveriges Televisionille. Esimerkiksi Svenska Dagbladet kertoi saaneensa Ruotsin-suurlähettiläältä Gui Congyoulta moitteita useasta lehtijutusta sekä yksittäisten toimittajien toiminnasta.

Ruotsin ulkoministeri, sosiaalidemokraattien Ann Linde kutsui suurlähettilään mediaa koskevaa toimintaa uhkailuksi, jota ei voi hyväksyä. Linde kertoi, että Kiinan lähettilääseen on otettu yhteyttä asian vuoksi.

”Ruotsissa on sananvapaus, ja se, mitä Kiinan lähettiläs tekee, on hyvin vakavaa. Olemme ulkoministeriössä tehneet useaan otteeseen selväksi Kiinan lähetystölle ja lähettiläälle, että sananvapautta suojellaan perustuslaissa ja että toimittajilla on oikeus tehdä työtään täysin vapaasti”, hän sanoi SVT:n haastattelussa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Jari Sillanpään syytteestä uutta tietoa: Tilasi hierojan kotiinsa ja harrasti tämän kanssa seksiä, paikalla ollut lapsi otti kuvia tilanteesta

    2. 2

      Etelä-Espoon ratsastuskoulua epäillään eläinsuojelurikoksista

    3. 3

      Hillary Clinton haukkuu Bernie Sandersin pataluhaksi uutuusdokumentissa – HS:n tapaama Clinton kertoo, mitä mieltä on presidenttiehdokkaaksi pyrkivästä Sandersista nyt

    4. 4

      Teneriffalla hotelliin eristetty Peter Furu kertoo kahdesta ensimmäisestä karanteeni­päivästä: ”Täällä ei ilmoiteta mitään”

    5. 5

      Junamatkustaja kertoi epäilevänsä koronavirusta, VR veti vaunun liikenteestä siivousta varten

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Koronaviruksen hillitsemiseksi on olemassa yli­voimainen keino, joka on jokaisen ulottuvilla – Kokeile, läpäisetkö käsi­hygienian testin

    2. 2

      Vantaan kokoomusvaikuttaja Tapani Mäkinen maksoi kummitädille velkansa 100 ja 200 euron seteleinä, käteisen olivat samana päivänä nostaneet Sjöblomin veljekset

    3. 3

      Influenssaan kuolee Suomessakin joka vuosi satoja ihmisiä – Onko koronavirus influenssaa tappavampi?

    4. 4

      ”Ole leidi, he sanoivat” -video lähti viraaliksi, sillä siinä sanotaan ääneen ne sadat vaatimukset joita naiset saavat kuulla päivittäin – ja se on upeaa

    5. 5

      Koronavirus jatkaa leviämistä: Italiassa nyt yksitoista kuolonuhria, Iranissa hikoilevana tv:ssä esiintynyt apulais­terveys­ministeri sai tartunnan

    6. Näytä lisää
    1. 1

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    2. 2

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    3. 3

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    4. 4

      Lähes joka toinen kiinalainen on nyt karanteenissa: HS:n kuvakooste näyttää aavekaupungeiksi muuttuneet metropolit

      Tilaajille
    5. 5

      ”Ovi avattiin, ja esiin työntyi pistin” – Toimittaja Jussi Konttisen isä joutui kuusi­vuotiaana venäläisten vanki­leirille, jolta moni lapsi ei selvinnyt

      Tilaajille
    6. Näytä lisää