Ulkomaat

Kiinassa koronavirukseen kuolleiden määrä nousi yli tuhanteen, WHO:n antoi virukselle virallisen nimen ja varoittaa taudin vakavasta uhasta maailmalle

Kiinassa koronavirukseen kuolleita on nyt yli tuhat.

Maailman terveysjärjestön WHO:n johtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus varoittaa uuden koronaviruksen olevan hyvin vakava uhka maailmalle. Tapauksista 99 prosenttia on todettu Kiinassa, ja siellä on hätätilanne, mutta uhka on vakava myös muulle maailmalle, Ghebreyesus sanoi kokouksessa, jossa pohditaan keinoja koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

”Tärkeintä on pysäyttää viruksen leviäminen ja pelastaa ihmishenkiä”, Ghebreyesus tähdensi.

Taudin lyömiseksi tarvitaan hänen mukaansa tietojen avointa ja tasapuolista jakamista.

Genevessä on tiistaina ja keskiviikkona koolla noin 400 asiantuntijaa. Tarkoitus on muun muassa pohtia viruksen tarttumistapoja ja mahdollisia rokotteita.

Tiistaina WHO kertoi antaneensa koronavirukselle virallisen nimen, joka on covid-19. Ghebreyesus kertoi uudesta nimestä tiedotustilaisuudessa Genevessä. Covid-19 on yhdistelmä englannin kielen sanoista corona, virus ja disease.

Koronaviruksen tiedetään tarttuneen yli 42 000 ihmiseen ja aiheuttaneen Kiinassa yli 1 000 kuolemaa. Tartuntoja on todettu noin 25 maassa.



Koronaviruksen uskotaan lähteneen leviämään Wuhanin kaupungissa Hubeissa sijaitsevalta torilta, jolla oli myynnissä villieläimiä.

Kiina on päätynyt eristämään kokonaisia kaupunkeja taistelussa viruksen leviämisen estämiseksi. Tuoreimpia toimia ovat Wuhanin kaupunkiin määrätyt liikkumisrajoitukset. Niiden mukaan kuumetta potevat ihmiset saavat mennä vain oman alueensa sairaalaan. Tarkkailua tarvitsevien keuhkokuumepotilaiden on pysyttävä klinikoilla tai muissa heille osoitetuissa paikoissa.


Presidentti Xi Jinping on tehnyt poikkeuksellisen eleen ja vieraillut pekingiläisessä sairaalassa, jossa hoidetaan koronavirukselle altistuneita potilaita. Vierailullaan hengityssuojaa käyttänyt Xi kehotti päättäväisempiin toimiin viruksen kukistamiseksi, kirjoitti Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Xi on pitänyt tähän mennessä matalaa profiilia, vaikka virustilanne on vaikeutunut.



Kiinan johtoa on arvosteltu koronaviruksen vakavuuden väheksymisestä, ja paine etenkin Hubein paikallisjohtoa kohtaan on viime aikoina lisääntynyt. Kiukku on voimistunut varsinkin sen jälkeen, kun viruksesta varoittanut lääkäri Li Wenliang kuoli saatuaan tartunnan potilaaltaan. Li joutui Kiinan viranomaisten silmätikuksi lähetettyään joulukuussa kiinalaisessa Weibo-viestisovelluksessa lääkäriryhmään viestin, jossa varoitti viruksen leviämisestä.

Viranomaisiin kohdistuva arvostelu on nyt johtanut siihen, että kaksi Hubein maakunnan ylintä terveysviranomaista on median mukaan erotettu tehtävistään.

Tutkijat ovat arvioineet, että Hubein viranomaiset vähättelivät tammikuun alussa epidemian laajuutta. Paikallinen kommunistipuolueen johtaja myönsi viime viikolla, että viranomaiset pahensivat tilannetta, koska eivät määränneet aiemmin matkustusrajoituksia. Toisaalta WHO on kehunut joitakin Kiinan toimia, kuten laajoja karanteeneja.

WHO:n asiantuntijaryhmä saapui maanantaina Kiinaan tutkimaan tilannetta. BBC:n mukaan ryhmän saapumisluvasta neuvoteltiin Kiinan kanssa kaksi viikkoa.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Moni säilyttää vihanneksia ja hedelmiä väärin, ja se voi johtaa turhaan hävikkiin – asiantuntija kertoo helpot korjausliikkeet

      Tilaajille
    2. 2

      Sars-selviytyjä kertoo, miten nyt välttelee koronavirusta – Alex Lamilla on ainakin kymmenen käytännön keinoa

    3. 3

      Myrsky kaatoi puita ja sai jokia tulvimaan pelloille, parituhatta taloutta vielä ilman sähköjä

    4. 4

      Unohdettu idylli rapistuu Sellon varjossa: Puutalojen pihapiiri tyhjeni yllättäen, vaikka tontti on keskellä Leppävaaraa

    5. 5

      Masennuksesta kerrotaan sankaritarinaa, joka kuvaa todellista toipumista huonosti

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Neljä vuotta sitten Peter Vesterbacka sai illallisilla idean, joka ei koskaan toteudu – HS:n erikoisartikkeli kertoo kaiken Tallinnan-tunnelista

      Tilaajille
    2. 2

      Kuinka paljon pidemmälle kansanedustajat voivat väkivallan ihannoinnissa vielä mennä?

    3. 3

      Jenny Nyman alkoi ostaa, remontoida ja myydä asuntoja pari vuotta sitten – nyt työn alla on kuudes asunto

      Tilaajille
    4. 4

      Poliisi: Kadoksissa ollut Miikka Leinonen löytyi kuolleena Rajasaaren edustalta Helsingissä

    5. 5

      Black Sabbathin esikoisalbumin kuuluisassa kansikuvassa poseeraavan naisen henkilöllisyys paljastui viimein – Mutta piilotteliko hän todella kissaa takkinsa alla?

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 70 prosenttia suomalaisista syö liian vähän hiilihydraatteja – asiantuntija kertoo yllättävät merkit, joista tunnistat hiilarivajeen

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Huippuharpisti Emmanuel Ceysson osaa kertoa muusikoille, miten kilpailut voitetaan – Suomalaisille hän on ”ranskan­peruna”, ja syy siihen on puoliso Antti Holma

      Tilaajille
    5. 5

      Kun ikuisesti reipas uupuu, kukaan ei huomaa – On väärin luulla, että jokainen pystyy pyytämään apua

    6. Näytä lisää