Paavilta tärkeä päätös: Kumosi ehdotuksen, jossa esitettiin naimaoikeutta papeille Amazonian syrjäisissä kylissä - Ulkomaat | HS.fi
Ulkomaat

Paavilta tärkeä päätös: Kumosi ehdotuksen, jossa esitettiin naimaoikeutta papeille Amazonian syrjäisissä kylissä

Ehdotus oli saanut selibaattia puolustavan katolisen kirkon konservatiivisiiven varpailleen.

Paavi Franciscus viikoittaisessa yleisötilaisuudessa Vatikaanissa keskiviikkona. Vierellä istui Leonardo Sapienza Kuva: REMO CASILLI / Reuters

Julkaistu: 12.2. 14:52

Paavi Franciscus hylkäsi keskiviikkona ehdotuksen, joka olisi mahdollistanut avioliitossa eläville miehille pappisvihkimyksen Etelä-Amerikan Amazonian alueella. Ehdotuksen tarkoituksena oli lisätä roomalaiskatolisten pappien määrää Amazonin sademetsäalueella Etelä-Amerikassa ja vahvistaa näin katolista uskoa syrjäseuduilla.

Päätöstä pidetään yhtenä merkittävimmistä 82-vuotiaan Paavi Franciscuksen paavinvallan aikana.

Uudistusehdotuksen oli nostanut esille joukko eteläamerikkalaisia piispoja viime vuonna. Kolme kuukautta sitten se meni läpi Vatikaanin kirkolliskokouksessa eli synodissa äänin 128–41.

Ehdotus säikäytti erityisesti katolisen kirkon konservatiiveja. Kirkon vanhoillisimmat jäsenet pelkäsivät, että erivapaus johtaisi lopulta pappien selibaattilupauksen päättymiseen. Perinteellä on vuosisatoja vanha historia.

Katolisella kirkolla on noin 1,3 miljardia jäsentä ja se on jakautunut konservatiiviseen ja liberaalimpaan siipeen.

Paavi Franciscus julkisti kantansa apostolisessa kehotuksessa keskiviikkona. Apostolisen kehotuksen tarkoituksena on ohjata tai rohkaista katolisia tiettyyn suuntaan, mutta sillä ei määritellä kirkon opinkappaleita.

Vatikaanin julkaisemassa 32-sivuisessa asiakirjassa ei edes mainittu kiistanalaista ehdotusta, joka oli saanut kirkon vanhoillisen siiven varpailleen. Ehdotuksen mukaan pappisvihkimyksen salliminen olisi koskenut vain vanhempia naimisissa olevia ja vakaassa perhe-elämässä eläviä katolisen kirkon johtajia tietyillä Amazonian syrjäseuduilla.

Vanhoilliset pelkäsivät kuitenkin, että erivapaus olisi ollut päänavaus ja johtanut selibaattilupauksen murenemiseen koko kirkossa.

Tammikuussa kirkon konservatiivista siipeä edustavat uskonoppineet julkaisivat kirjan, jossa puolustettiin katolisten pappien selibaattiperinnettä. Kirkon piirissä heräsi keskustelua, oliko kirjahankkeen tarkoituksena vaikuttaa paavin päätöksiin.

Sydämiemme syvyyksistä (From the Depths of Our Hearts) - nimisen kirjan olivat toimittaneet kardinaali Robert Sarah ja emerituspaavi Benedictus, joka oli Franciscuksen edeltäjä. Benedictus on kuitenkin jälkikäteen sanoutunut irti projektista.

Vatikaanin mukaan paavi sai asiakirjansa valmiiksi jo joulukuun 27. päivä eli ennen kirjan synnyttämää polemiikkia.

Apostolisessa kehotuksessaan argentiinalainen paavi esittää, että on löydettävä uusia keinoja innostaa pappeja töihin syrjäseuduille. Hän myös ehdotti laajempia rooleja maallikoille ja diakoneille, joita Amazonian alueella tarvittaisiin hänen mukaansa enemmän.

Katolisen kirkon diakonit saavat saarnata, opettaa, kastaa ja johtaa seurakuntia, mutta he eivät voi johtaa jumalanpalvelusta. Naimisissa olevat miehet voivat päästä diakoneiksi.

Koska vain vihityt papit voivat pitää jumalanpalveluksen, noin 85 prosentissa Amazonian alueen kylistä ihmiset eivät pääse kirkkoon viikoittain.

Paavi kannusti apostolisessa kehotuksessaan ihmisiä hakeutumaan lähetystyöhön Amazonian alueelle. Hän myös omisti kolme ensimmäistä asiakirjan lukua alueen alkuperäiskansojen oikeuksien sekä ympäristönsuojelun puolustamiseen.

Emerituspaavi kommentoi uudessa kirjassa katolisen kirkon tulevaa päätöstä pappien selibaatista

Paavi Franciscus poistaa seksuaalisista hyväksikäyttö­tapauksista ”paavillisen salauksen”