Ulkomaat

Kiina jakaa potkuja kommunisti­johtajille lepyttääkseen kansaa – koronaviruksen spekuloidaan vievän keskus­hallintoa kohti ”Tšernobyl-hetkeä”

Kiina jakoi potkuja myös vuosien 2002–2003 sars-epidemiassa, jolloin viranomaiset niinikään peittelivät epidemian vakavuutta.

Kiinan keskushallitus jakoi torstaina lisää potkuja kommunistisen puolueen aluetason johtajille ja muille päättäjille. Uusilla ja aiemmilla potkuilla, tehtäväsiirroilla sekä uusilla nimityksillä pyritään lepyttämään kansaa, jota suututtavat viranomaisten puutteellisina pidetyt ja salailevat toimet koronavirusepidemian aikana.

Virustaudin alkupaikassa eli Hubein maakunnassa korkea-arvoisin puoluejohtaja Jiang Chaoliang siirrettiin syrjään. Potkut annettiin myös Hubein pääkaupungin Wuhanin kommunistipomolle Ma Guoqiangille, uutistoimistot kertovat.

Ulkopoliittisen instituutin vanhemman tutkijan Jyrki Kallion mukaan potkuista oli huhuttu jo päivien ajan, joten uutiset eivät sinänsä hätkäyttäneet. Niitä ennen oli erotettu jo kaksi Hubein terveyskomission johtajaa.

”Tämä ei ole yllätys. Kansalla on kuva, että taudissa on paikallisella tasolla hidasteltu toimissa ja pimitetty tietoa, ja sitä kuvaa puolueen keskusjohto haluaa ylläpitää”, Kallio sanoo.

Viesti on siis se, että syy epidemian pahenemiseen on maakuntatason johtajissa. Nyt keskushallinto ottaa ohjat isällisesti käsiin ja vakauttaa tilanteen.

Samantapaista kaavaa noudatettiin vuosien 2002–2003 sars-epidemiassa, jonka aikana viranomaiset myös peittelivät epidemian alkuvaiheissa tilanteen vakavuutta. Silloin saivat lähteä Pekingin pormestari Meng Xuenong ja terveysministeri Zhang Wenkang, mutta sen ylemmäksi ei puhdistuksissa menty.

Erikoista torstain potku- ja nimitysilmoituksissa oli se, että samassa rytäkässä vaihdettiin erityishallintoalueiden Honkongin ja Macaon suhteista vastaavan viraston johtaja Zhang Xiaoming. Hänet pudotettiin kakkospaikalle ja tilalle nostettiin Kiinan presidentin Xi Jinpingin lähiliittolainen Xia Baolong, South China Morning Post -lehti kertoi.


Hongkongissa ja Macaossa tilanne ei ole virustaudin suhteen ainakaan tartuntojen osalta mitenkään erityinen, joten johtajavaihdoksen voi arvella liittyvän Hongkongin aiempaan poliittiseen kuohuntaan. Ajoitus kielii myös siitä, että keskushallitus käyttää virustautia hyödykseen ravistellakseen valtakoneistoa – ja Xi mahdollisesti oman asemansa varmistamiseen.

Hubein uudeksi kommunistijohtajaksi siirrettiin Shanghain pormestari Ying Yong, joka luetaan edellä mainitun Xia Baolongin tavoin presidentti Xin ”klaanin” jäseneksi. Kolmikolla on yhteistä historiaa Zhejiangin maakunnasta, jota Xi johti ennen valtakunnanpolitiikkaan nousemistaan.

Mahdollinen mutta spekulatiivinen lisäajatus Hongkong-Macao-viraston johtajavaihdossa on se, että keskushallintoa ja Xitä pelottaa, että Hongkongin protestiaallon kaltainen kuohunta leviää myös manner-Kiinan puolelle, jos epidemia pahenee entisestään.

Tästä on saatu jo esimakua, kun kiinalaiset ovat purkaneet sosiaalisessa mediassa raivoaan virustautiin kuolleen 34-vuotiaan lääkäri Li Wenliangin kohtalosta.

Silmätautien lääkäri Li oli ensimmäisiä, jotka yrittivät havahduttaa ihmisiä uuteen virustautiin tammikuun alussa. Hänet pidätettiin, ja hänen piti osoittaa katumustaan huhujen levittämisestä, minkä jälkeen hän sairastui virustautiin ja kuoli viime viikon torstaina tai perjantaina.


Kuolinhetki on epäselvä, koska Kiinan virallinen media julisti hänet ensin torstai-iltana kuolleeksi, minkä jälkeen hänen kerrottiin elävän, kunnes hän ”kuoli toisen kerran” perjantaiaamuna, kuten CNN-kanava kertasi virallisen kiinalaismedian uutisoinnin sekamelskaa.

”Ensin sinulla ei ole oikeutta puhua. Ja lopulta sinulla ei ole oikeutta mennä pois [kuolla]”, tiuski eräs kiinalaistoimittaja sosiaalisessa mediassa.

Lin kuolinyönä Kiinan nettikansalaiset vaativat sananvapautta ja jakoivat esimerkiksi Les Misérables -musikaalin laulua Do You Hear the People Sing?, jossa puhutaan vihaisista miehistä ja halusta vapautua orjuudesta. Samasta laulusta on tullut Hongkongin protestiliikkeen tunnuslaulu, jota Kiinan sensuuriviranomaiset ovat kitkeneet kiivain ottein netistä.



Kiinaa tutkiva Jyrki Kallio sanoo, että torstaina ilmoitetut potkut ja niitä edeltäneet kahden terveyskomission johtajan erottamiset eivät ole kokoluokaltaan erityisen suuria tapahtumia, vaikka niiden ajoitus onkin merkityksiä täynnä.

Hän muistuttaa, että esimerkiksi vuonna 2013 tuomittiin korruptiosta elinkautiseen vankeuteen Bo Xilai, politbyroon korkea jäsen ja jopa Kiinan tulevaksi ykkösjohtajaksi povattu poliitikko.

Bon esimerkki osoittaa, ettei kommunistisen puolueen korkeankaan päättäjän erottaminen tai tuomitseminen ole enää hätkäyttävä uutinen. Mutta pääsääntö on, että ylimmät johtajat eivät tee virheitä eikä heitä voi arvostella joutumatta vaikeuksiin.

Kiinan sosiaalisessa mediassa tieto hubeilaispoliitikkojen erottamisesta otettiin torstaina ilolla vastaan.

”Luulin, että rangaistuksia jaettaisiin vasta, kun epidemia on ohi. Monta peukkua pystyyn!” totesi nimimerkki Peng Yu Zhen Fei mikoviestipalvelu Weibossa.

Joidenkin kommentoijien mielestä kaikki maakunnan neljä keskeistä ykköspäättäjää olisi pitänyt erottaa: heistä käytetään naljailevaa nimitystä ”Hubein F4”. Sillä viitataan 2000-luvun alussa suosittuun taiwanilaiseen poikabändiin F4.

Ulkomailla on alettu spekuloida, voisiko covid-19-koronavirustaudista tulla ”Kiinan Tšernobyl-hetki”, kuten esimerkiksi brittilehti Financial Timesissa pohdiskeltiin maanantaina. Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus vuonna 1986 oli yhdenlainen lähtölaukaus Neuvostoliiton romahtamiselle.

Kallio ei Tšernobyl-vertauksista ainakaan tässä vaiheessa innostu.

”Se on ehkä vähän raflaava vertaus vielä. Mutta on tiettyjä elementtejä, jotka ovat samoja. Kiinassa kansa on jälleen kerran herännyt näkemään, miten tietoja pimitetään ja miten se kytkeytyy yksipuoluejärjestelmään.”

Kallion mukaan nyky-Kiina on kuitenkin huomattavasti vahvempi valtio kuin Neuvostoliitto loppuaikoinaan. Lisäksi puolueen ote yhteiskunnasta on paljon rautaisempi.


Hän lisää kuitenkin, että presidentti Xi antoi itsestään keskiviikkona hölmön vaikutelman, mikä selittyi ilmeisesti onnettomilla sattumuksilla ja tiedonkulun takkuilulla. Xi totesi, että tilanne epidemian kontrolloinnin osalta on edennyt hyvin ja suuri osa Kiinasta voi palata jo normaaliin arkeen. Torstaina sitten kerrottiin suuresta määrästä uusia tartuntoja ja kuolemia, mikä selittyi myös tilastointitavan muutoksilla.

”Tämä sai asian näyttämään siltä, ettei Xi ole tilanteen tasalla ja todennäköisesti hän ei ollutkaan. Koska Xillä on kaikki valta, hänellä on myös kaikki vastuu. Tämä voi heikentää hänen mahdollisuuksiaan toimia puolueensa ehdottomana auktoriteettina”, Kallio sanoo.

Amerikkalaisen Council on Foreign Relations -ajatushautomon Kiinan-tuntija Elizabeth Economy toteaa Foreign Affairs -lehdessä, että Pekingin strategia näyttää nyt olevan, että kaikki virheet vieritetään paikallisten johtajien harteille. Sen sijaan uudet sairaalat ja tehokkaat karanteenitoimet ovat keskushallituksen aikaansaannoksia.

”Se, että riittääkö tällainen syntipukkien tehtailu siihen, etteivät kansalaiset käännä vihaansa Xi Jinpingiä ja muita huippujohtajia vastaan, riippuu suurelta osin siitä, miten pitkään kriisi kestää.”
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Ole leidi, he sanoivat” -video lähti viraaliksi, sillä siinä sanotaan ääneen ne sadat vaatimukset joita naiset saavat kuulla päivittäin – ja se on upeaa

    2. 2

      Onko koronavirus lähestymässä käänne­kohtaansa? Suomalais­professori uskoo tämän viikon olevan ratkaiseva

    3. 3

      Hotelli Tornin 11. kerroksessa oli huone, jonne asiakkailla ei ollut asiaa – Sinne piilotettua kätköä suojeltiin salaisella hälytysnapilla

    4. 4

      Diplomi-insinööri Sonja Heikkilä yllyttää luopumaan yksityisautoista ja ennustaa, mitä Helsingin liikenteeseen seuraavaksi tupsahtaa – ”Iskevät kunnolla noin viidessä vuodessa”

      Tilaajille
    5. 5

      Asiakas meni 50 euron hammas­tarkastukseen ja sai liki 200 euron laskun – Hammas­lääkäri­asemien toiminta poikii valituksia

      Tilaajille
    6. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen demaripoliitikko saa syytteen petoksesta: ”En tiedä asiasta mitään”

    2. 2

      Jasper Pääkkönen näytteli pääroolia 22 miljoonaa euroa maksaneessa tv-sarjan pilotissa, jota kukaan ei tule näkemään: ”Tuntuu raadolliselta ja rajulta”

      Tilaajille
    3. 3

      Peter Nygård päätti hiljaisuutensa raiskausväitteistä

    4. 4

      Normaalipainosta puhuminen pitäisi lopettaa, sanoo erikoislääkäri – Näin selvität ilman vaakaa, onko painosi terveellisen rajoissa

      Tilaajille
    5. 5

      Tällainen on dash-ruokavalio, joka edistää terveyttä monipuolisesti – Sitä voi suositella ”ihan kaikille”, sanoo asiantuntija

      Tilaajille
    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    3. 3

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    4. 4

      Lähes joka toinen kiinalainen on nyt karanteenissa: HS:n kuvakooste näyttää aavekaupungeiksi muuttuneet metropolit

      Tilaajille
    5. 5

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    6. Näytä lisää