Ulkomaat

Hammaslääkäri voitti oikeudessa: Googlen paljastettava huonoa palautetta internetissä antaneen henkilöys

Nimimerkki oli kuvannut hammaslääkärin työtä ”äärimmäisen kömpelöksi ja epämukavaksi”.

Australialainen oikeus on määrännyt internetjätti Googlen paljastamaan nimimerkin takaa huonoa palautetta jättäneen henkilöyden.

Käänteentekeväksi kutsutun päätöksen taustalla on tapaus, jossa australialainen hammaslääkäri halusi selvittää, kuka oli antanut hänen palveluistaan huonoa palautetta. Hammaslääkäri halusi haastaa palautteen antajan oikeuteen kunnianloukkauksesta.

Asiasta kertoo australialaisen median ohella muun muassa Britannian yleisradio BBC.

Hampaiden valkaisuun erikoistuneen melbournelaisen hammaslääkärin Matthew Kabbaben mukaan internetiin palautetta jättänyt nimimerkki ”CBsm 23” oli aiheuttanut vahinkoa hänen liiketoimilleen. ´

Nimimerkki oli jättänyt Googlen palveluun viestin ”PYSYKÄÄ POISSA”. Hän oli arvostellut hammaslääkärin työtä ”äärimmäisen kömpelöksi ja epämukavaksi”.

Oikeuden päätöksen mukaan Googlen täytyy välittää hammaslääkärille kaikki mahdolliset tiedot palautteen antajasta, kuten nimi, puhelinnumerot, paikkadata sekä ip-osoitteet, jotka kytkeytyvät hänen tiliinsä.

Aiemmin Google on puolustanut sitä, että sen palveluissa voidaan jakaa myös kielteisiä arvioita yrityksistä ja palveluista. Kansainvälisen oikeuden mukaan ihmisillä taas on mahdollisuus pyytää tietoja ja asiakirjoja ulkomaalaisilta osapuolilta, mikäli niitä tarvitaan oikeusprosessissa.

Google oli aiemmin evännyt myös kyseisen hammaslääkärin tietopyynnöt sekä vaatimukset palautteen poistamisesta palvelusta.

Todistajanlausunnon mukaan Google oli sanonut hammaslääkäri Kabbabelle, ettei yhtiöllä ole keinoja tutkia, missä ja milloin palautteen tehneen Google-asiakastili oli luotu.

Oikeuden päätöksen mukaan Kabbabella on kuitenkin perusteita nostaa asiasta kunnianloukkaussyyte. Oikeus myös totesi, että Googlella on mitä todennäköisimmin keinoja auttaa palautteen antajan henkilöyden selvittämisessä.

Hammaslääkäriä auttanut asianajaja kuvasi päätöstä pienyritysten näkökulmasta ”käänteentekeväksi”. Hänen mukaansa Googlen täytyy kantaa vastuu siitä, jos sen alustoja käytetään mahdollisiin kunnianloukkauksiin.

Google on yleensä ollut haluton poistamaan huonoja palautteita, mutta toisinaan se on oikeuden päätösten jälkeen toiminut näin.

Viime vuonna Google puolusti toimintaansa lakiuudistusta tekevillä asiantuntijoille Australiassa. Google sanoi, että käyttäjien verkkoarvioihin puuttuminen voi johtaa kuluttajien oikeuksien ja sananvapauksien tukahduttamiseen, BBC kertoo.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    2. 2

      Neljä tiukan budjettilinjan maata jumitti neuvottelut Brysselissä – Pääministeri Marin: ”Suomi ei ole porukassa mukana”

    3. 3

      En ole mies, mutta voin vilkaista

    4. 4

      Vihreiden Fatim Diarra uhkaa julkistaa kaikki saamansa peniskuvat: ”Se on seksuaalista häirintää”

    5. 5

      Jos Samu Hällforsin työntekijä on onneton, hän saa 5 000 euroa – Yrittäjä ratkaisi avokonttorien pahimman piinan, ja se teki hänestä rikkaan miehen

      Tilaajille
    6. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    2. 2

      Jos Samu Hällforsin työntekijä on onneton, hän saa 5 000 euroa – Yrittäjä ratkaisi avokonttorien pahimman piinan, ja se teki hänestä rikkaan miehen

      Tilaajille
    3. 3

      Maria Ohisalon ulosmarssi Kesärannasta, vihreiden yöhön venynyt kriisikokous ja kiista hoitajamitoituksesta – HS selvitti hallituksen sisäiset jännitteet

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalaismiljonääri Peter Nygårdia vastaan joukoittain syytöksiä tyttöjen ja naisten raiskauksista, uhrien asianajaja HS:lle: Vanhin syytös vuodelta 1977 – Nygårdin mukaan häntä yritetään mustamaalata

    5. 5

      Suositun brittijuontajan kuolemaa pidetään jo nyt mediahistorian käännekohtana: Missä kulkee raja, johon asti julkisuuden henkilöä voi kritisoida?

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Neljä vuotta sitten Peter Vesterbacka sai illallisilla idean, joka ei koskaan toteudu – HS:n erikoisartikkeli kertoo kaiken Tallinnan-tunnelista

      Tilaajille
    5. 5

      Kuinka paljon pidemmälle kansanedustajat voivat väkivallan ihannoinnissa vielä mennä?

    6. Näytä lisää