Ulkomaat

YK: Syyriassa käynnissä maan sisällis­sodan yksi pahimmista kriiseistä, Idlibin kaupungista paennut lyhyessä ajassa yli 800 000 ihmistä

Loukussa on lähes kolme miljoonaa ihmistä.

Yli 800 000 ihmistä on paennut Syyrian armeijan hyökkäystä Idlibin seudulla Syyriassa runsaan kahden kuukauden aikana, arvioi YK. Paenneista noin 60 prosenttia on lapsia, kertoi YK uutistoimisto AFP:n mukaan torstai-iltana.

Tämänhetkinen kriisi on YK:n mukaan pahimpia koko Syyrian sodassa, jota on käyty vuodesta 2011.


Maan luoteisosassa Turkin rajalla sijaitseva Idlib on ollut jo pitkään Syyrian viimeinen merkittävä kapinallisten hallitsema alue. Joukkopako sieltä jatkunee, sillä kokonaisia kaupunkeja on lähtenyt liikkeelle, kertoi YK:n edustaja David Swanson uutistoimisto Reutersille.

Swansonin mukaan ihmisiä pakenee jalan ja lava-autoilla, tyypillisesti pimeän turvin huolimatta kylmyydestä. Lämpötila on laskenut öisin nollan tuntumaan. Seudulla on satanut luntakin.


Avustusjärjestöt kertovat Reutersin mukaan, että pakenevat perheet yöpyvät kaduilla ja oliivilehdoissa ja polttavat roskia pitääkseen itsensä lämpimänä.

Rintamalinja on lähestynyt Idlibin pohjoisosaa, jonne alueen asutus on keskittynyt. YK:n mukaan ansassa on lähes kolme miljoonaa ihmistä. Osa heistä on saapunut Idlibiin aiemmin paettuaan muualla Syyriassa käytyjä taisteluja.

Idlibistä sen sijaan ei pääse enää mihinkään. Sitä on kuvailtu viimeiseksi loukuksi, jonka Syyrian hallitus lopulta murskaa.

Lue myös: Alaa pakeni perheensä kanssa kesken ruoanlaiton, kun Syyrian armeija aloitti hyökkäyksenä – Nyt kolme miljoonaa ihmistä on vaarassa jäädä Idlibissä ristituleen

Ihmiset pyrkivät turvaan Turkin rajan tuntumaan, jossa on Reutersin mukaan jo noin 400 000 ihmistä leireillä aiempien taistelujen seurauksena.

Rajan yli ei pääse, koska Turkki on sulkenut sen välttääkseen satojen tuhansien syyrialaisten päätymisen maahansa. Turkki kuitenkin tukee Idlibin kapinallisia, joista suuri osa on islamistisia ja jihadistisia aseryhmiä. Turkilla on Idlibissä tarkkailupisteitä, joissa on sen sotilaita.

Syyrian maajoukoilla on rinnallaan Iraniin kytkeytyviä aseryhmiä ja tulitukenaan tykistö sekä Venäjän ilmavoimat, jotka ovat moukaroineet Idlibiä joulukuun alusta lähtien säästämättä siviilikohteita.

Ei tiedetä, aikooko Syyrian armeija vallata ainakaan vielä tällä haavaa koko aluetta. Voi olla, että etenkin Venäjälle riittäisi vallata tärkeät moottoritiet.


Asetelma on johtanut myös suoriin yhteenottoihin Turkin ja Syyrian joukkojen välillä. Turkin mukaan Syyrian joukot ovat tappaneet 14 turkkilaissotilasta. Tämä on kiristänyt pahasti paitsi Turkin ja Syyrian myös Turkin ja Venäjän välejä.

Torstaina Syyrian parlamentti härnäsi Turkkia tunnustamalla uutistoimistojen mukaan armenialaisten kansanmurhan, jolla tarkoitetaan jopa puolentoista miljoonan armenialaisen kuolemaa turkkilaisjohtoisen Osmanien valtakunnan vainoissa 1910-luvun loppupuolella.

Aihe on kuin punainen viitta Turkille, joka myöntää joukkosurmat mutta kiistää niiden mittakaavan ja suunnitelmallisuuden.

Lue myös: Armenialaisten kansanmurha on tosiasia, jonka Yhdysvallat tunnusti – miksi vasta nyt ja juuri nyt?
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomalaismiljonääri Peter Nygårdia vastaan joukoittain syytöksiä tyttöjen ja naisten raiskauksista, uhrien asianajaja HS:lle: Vanhin syytös vuodelta 1977 – Nygårdin mukaan häntä yritetään mustamaalata

    2. 2

      Lähes joka toinen kiinalainen on nyt karanteenissa: HS:n kuvakooste näyttää aavekaupungeiksi muuttuneet metropolit

      Tilaajille
    3. 3

      Ihmiset ahdistuvat turhista asioista, sanoo professori Jyrki Korkeila – Asiantuntija kertoo, mitä on ”lillukanvarsiahdistus”

      Tilaajille
    4. 4

      Millaista on päiväkodissa, jossa aikuisilla on aikaa ja lapset ovat ”keskivertoa ihanampia”? HS vietti päivän Majavien seurassa Lauttasaaressa

      Tilaajille
    5. 5

      Katajanokan alta paljastui erikoinen rakennelma: Vedessä on piilossa sata metriä holvi­kaarta, joka on kuin suoraan keski­ajalta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Katajanokan alta paljastui erikoinen rakennelma: Vedessä on piilossa sata metriä holvi­kaarta, joka on kuin suoraan keski­ajalta

    2. 2

      Millaista on päiväkodissa, jossa aikuisilla on aikaa ja lapset ovat ”keskivertoa ihanampia”? HS vietti päivän Majavien seurassa Lauttasaaressa

      Tilaajille
    3. 3

      Ihmiset ahdistuvat turhista asioista, sanoo professori Jyrki Korkeila – Asiantuntija kertoo, mitä on ”lillukanvarsiahdistus”

      Tilaajille
    4. 4

      Saksan joukko­ampumisia tutkitaan ääri­oikeistolaisena terrorismina – tämä tapahtumien kulusta, epäillystä ja teon motiivista tiedetään nyt

    5. 5

      Vantaalla on parkkipaikka, jonne juuri kukaan ei uskalla jättää autoaan

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Neljä vuotta sitten Peter Vesterbacka sai illallisilla idean, joka ei koskaan toteudu – HS:n erikoisartikkeli kertoo kaiken Tallinnan-tunnelista

      Tilaajille
    5. 5

      Kuinka paljon pidemmälle kansanedustajat voivat väkivallan ihannoinnissa vielä mennä?

    6. Näytä lisää