Aseistautuneet ryöstäjät veivät satoja vessapaperi­rullia koronavirus­pelkojen keskellä kärvistelevässä Hongkongissa - Ulkomaat | HS.fi
Ulkomaat

Aseistautuneet ryöstäjät veivät satoja vessapaperi­rullia koronavirus­pelkojen keskellä kärvistelevässä Hongkongissa

Kolmas varkauteen osallistunut mies oli poliisin mukaan maanantaina edelleen karkuteillä.

Peruselintarvikkeiden kuten riisin ja pastan sekä hygeniatuotteiden hamstraaminen on lisääntynyt koronaviruspelkojen keskellä elävässä Hongkongissa. Kuva: Philip Fong / AFP

Julkaistu: 17.2. 10:36, Päivitetty 17.2. 10:43

Veitsin aseistautuneet varkaat veivät varhain maanantaina kymmeniä vessapaperi­rullapakkauksia koronaviruspeloista kärsivässä Hongkongissa, kertoi paikallinen poliisi maanantaina muun muassa uutistoimistojen mukaan. Uutistoimisto Reutersin mukaan varkaat olivat vieneet kuljetuksia kauppaan toimittavalta mieheltä yhteensä 50 vessapaperirullapakkausta.

Poliisi kertoi saaneensa kaksi yhteensä kolmesta varkaasta kiinni ja löytäneensä viedyt vessapaperipakkaukset. Niitä oli viety noin 1 700 Hongkongin dollarin eli noin 200 euron edestä.

Kolmas varkauteen osallistunut mies oli poliisin mukaan maanantaina edelleen karkuteillä.

Uutistoimisto AFP:n mukaan varkaus tapahtui Mong Kokin alueella, jossa on kerrottu olevan järjestäytyneiden rikosjengien toimintaa.

Monien kauppojen hyllyt ovat Reutersin mukaan ammottaneet Hongkongissa tyhjillään. Ihmiset ovat uutistoimistojen mukaan hamstranneet wc-paperin ohella muun muassa hygieniatuotteita ja riisin ja pastan kaltaisia peruselintarvikkeita, vaikka viranomaiset ovat vakuuttaneet, ettei virusepidemia vaaranna tavaroiden riittävyyttä.

Tavaroiden jemmaaminen on aiheuttanut muun muassa pitkiä jonoja aina, kun tavaraa saapuu kauppoihin.

Kiinasta lähtöisin olevaan uudenlaisen koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on Hongkongissa sairastunut 57 ihmistä ja kuollut yksi ihminen.

Seuraa uutisia tästä aiheesta