Hiekkamyrsky sulki Kanarian­saarten lentokentät, myös meriliikenne on keskeytetty kovan tuulen vuoksi - Ulkomaat | HS.fi
Ulkomaat

Hiekkamyrsky sulki Kanarian­saarten lentokentät, myös meriliikenne on keskeytetty kovan tuulen vuoksi

Kanariansaarten hiekkamyrsky on sulkenut alueen lentokentät saapuvalta liikenteeltä sunnuntaina.

Julkaistu: 22.2. 22:40, Päivitetty 23.2. 21:48

Espanjan Kanariansaarille suuntautuva lentoliikenne pysäytettiin kovien tuulten ja hiekkamyrskyn vuoksi sunnuntai-iltapäivällä.

Aiemmin sunnuntaina lentoliikenteen kerrottiin olevan jo palautumassa normaaliksi, mutta Espanjan lentokenttiä operoiva Aena kertoi iltapäivällä twiitissään, että Kanariansaarten kaikki saapuva lentoliikenne on keskeytetty hiekkamyrskyn ja siitä aiheutuvan huonon näkyvyyden vuoksi.

Aena kehotti matkustajia olemaan menemättä lentokentille ja varmistamaan oman lennon tilanne suoraan lentoyhtiöltä. Aenan mukaan sunnuntaina on peruttu 144 lentoa ja matkalla olevat koneet ohjattiin muille kentille.

Espanjalainen El País -lehti kertoo, että myös meriliikenne on keskeytetty kovien tuulien vuoksi.

Maan liikenneministeriö twiittasi, että lentoliikenteeseen vaikuttavan säätilan pitäisi parantua keskiyöstä alkaen maanantaina.

Las Palmasin lentoasema Gran Canarian saarella täyttyi lentojaan odottavista matkustajista sunnuntaina. Kuva: BORJA SUAREZ / Reuters

Hiekkamyrsky sotki sunnuntaina STT:n mukaan satojen matkatoimisto TUI:n suomalaisten asiakkaiden matkasuunnitelmia. TUI:n lehdistöpäivystäjä Joni Launiala kertoi, että noin 190 suomalaista oli saapumassa sunnuntaina Gran Canarialta kotimaahan. Nämä matkustajat joutuvat nyt odottamaan paluulentoa maanantainaamuun.

Yksi Helsinki-Vantaalta Gran Canariaa kohti suunnannut kone laskeutui Lissaboniin. Tälläkin lennolla oli STT:n mukaan noin 190 suomalaista, joiden matka jatkunee maanantaiaamuna.

Paikan päällä 20minutos-uutissivuston mukaan esimerkiksi sunnuntaiksi suunniteltuja katujuhlia peruttiin muun muassa Teneriffan Santa Cruzissa ja Las Palmasissa.

Gran Canarian ja Teneriffan lentokentät Espanjan Kanariansaarilla suljettiin ensi kerran lauantaina hiekkamyrskyn vuoksi. Aena peruutti lauantaina kaiken Gran Canarialle tulevan ja sieltä lähtevän lentoliikenteen. Teneriffalla peruttiin lähtevät lennot.

Lentoliikenteen häiriöt vaikuttivat viikonlopun aikana muun muassa helsinkiläisen Kim Masalinin matkasuunnitelmiin. Masalin odotteli myöhässä olevaa lentoaan Teneriffan lentokentällä lauantai-iltana. Perheensä kanssa matkustanut Masalin kuvaili huomioitaan viikonlopun hiekkamyrskystä.

Nainen suojasi kasvonsa hiekkatuulelta Las Palmasin lentokentällä Gran Canarialla lauantaina. Kuva: BORJA SUAREZ / Reuters

Masalinin mukaan hänellä ei ollut aavistustakaan hiekkamyrskystä vielä lauantaina alkuillasta. Ainut huomiota herättänyt asia oli normaalia aikaisemmin tummentunut taivas.

”Vielä illalla istuimme ulkona, eikä mitään näkynyt ja pystyimme hengittämään ihan normaalisti”, Masalin kertoi HS:lle myöhään lauantaina.

”Parinkymmenen metrin matkalla taksista lentokentälle kuitenkin huomasi, että kurkku alkoi kuivua nopeasti. Ei täällä ulkona pysty paljon olemaan.”

Pohjois-Afrikasta puhaltava calima-hiekkatuuli värjäsi ilman Gran Canarialla ja Teneriffalla lähes oranssiksi.

Reutersin mukaan alueelle on julistettu hälytystila, ja ihmisiä on kehotettu pysymään sisätiloissa. Espanjan meteorologianlaitos Aemet varoittaa kovista tuulista ja hiekasta ilmassa, mutta varoitukset eivät ole olleet korkeinta astetta.

Hiekkatuulet ovat talviaikaan Kanariansaarilla yleisiä.

Kanariansaarilla on parhaillaan paljon hiihtolomaa viettäviä suomalaisia.

Afrikasta puhaltava hiekkatuuli on keskeyttänyt kaikki lennot Gran Canarian ja Teneriffan lentokentiltä. Kuva: BORJA SUAREZ / Reuters

Teneriffan kentällä suomalaiset odottivat lentoaan rauhassa, kertoo helsinkiläinen Kim Masalin. Ainoaan ravintolaan syntyi hieman jonoa, kun ihmiset halusivat käyttää saamansa ruokakupongit.

Seuraa uutisia tästä aiheesta