Yhdeksän ihmistä kuoli maan­järistyksessä Turkin ja Iranin rajalla - Ulkomaat | HS.fi
Ulkomaat

Yhdeksän ihmistä kuoli maan­järistyksessä Turkin ja Iranin rajalla

Maanjäristys iski rajuimmin Turkin puolelle, mutta Iranissa loukkaantui yli 70 ihmistä.

Lapsi istuu tuhoutuneen talon edustalla Vanin maakunnan Başkalessa, Turkissa. Iranin luoteisosassa sattunut maanjäristys johti yhdeksän ihmisen kuolemaan Turkissa ja yhteensä yli sata loukkaantui molemmin puolin rajaa. Kuva: AFP

Julkaistu: 23.2. 21:27

Iranin ja Turkin rajalla on tapahtunut sunnuntaina maanjäristys, jonka voimakkuus oli 5,7. Maanjäristyksessä on kuollut yhdeksän ihmistä Turkin puolella.

Uutistoimisto Reutersin mukaan kolme kuolleista oli lapsia.

Molemmin puolin rajaa on loukkaantunut yhteensä yli sata ihmistä. Turkissa loukkaantui 50 ihmistä, joista yhdeksän on kriittisessä tilassa. Iranissa on kerrottu loukkaantuneiden määräksi 75 ihmistä.

Maanjäristys iski rajuimmin Turkin itäosassa sijaitsevan Vanin maakunnan kaupunkiin Başkaleen.

Turkissa romahti yli 1 000 rakennusta maanjäristyksen voimasta.

Turkin sisäministeri Suleyman Soylu sanoi AFP:n mukaan, että kansalaisia ei ole loukussa romahtaneiden rakennusten tai maa-aineksen alla.

Turkissa 5,7 magnitudin maanjäristys aiheutti tuhojaan rakennuksille. Kuva: AFP

Pääjäristyksen jälkeen alueelle iski 24 jälkijäristystä. Kahden näistä voimakkuus oli yli 4,0, toinen 6,0. Toinen jälkijäristyksistä oli pääjäristystä voimakkaampi, mutta se tapahtui neljä kilometriä pääjäristystä syvemmällä, joten se ei ollut yhtä tuhoisa.

Iran ja Turkki sijaitsevat mannerlaattojen saumakohdassa ja siksi alueelle iskee maanjäristyksiä toistuvasti.

Iranin pahin maanjäristys tapahtui vuonna 1990. Tuolloin 40 000 ihmistä kuoli magnitudin 7,4 maanjäristyksessä Iranin pohjoisosassa. Loukkaantuneita oli 300 000 ja yli puoli miljoonaa ihmistä menetti kotinsa.

Viime kuussa Turkin itäosaan iski maanjäristys, jossa kuoli yli 40 ihmistä.