Ainakin 50 loukkaantui autoilijan törmättyä maanantaina karnevaali­paraatiin Saksassa, uhrien joukossa 18 lasta - Ulkomaat | HS.fi
Ulkomaat

Ainakin 50 loukkaantui autoilijan törmättyä maanantaina karnevaali­paraatiin Saksassa, uhrien joukossa 18 lasta

Silminnäkijöiden mukaan kuljettaja oli ensin ohittanut autoille tarkoitetun kulkuesteen ja kaasuttanut sitten kohti kulkuetta.

Julkaistu: 24.2. 16:37, Päivitetty 25.2. 16:26

Ainakin 52 ihmistä loukkaantui, kun henkilöautoa kuljettanut mies törmäsi karnevaaliparaatiin Volkmarsenin pikkukaupungissa Saksassa maanantaina iltapäivällä, uutistoimisto Reuters kertoo. Loukkaantuneista 18 on lapsia.

Nordhessenin poliisi on kertonut saksalaismedialle, että se uskoo kuljettajan ajaneen väkijoukkoon tahallaan mutta poliittisesta motiivista ei olisi viitteitä. Poliisi ja syyttäjä kertovat tiedotteessaan, että sairaalahoidossa olevaa miestä epäillään murhan yrityksestä.

Tiistaiaamulla 35 ihmistä oli yhä sairaalahoidossa, kertoo uutistoimisto AFP.

Volkmarsen on noin 6 800 asukkaan kaupunki Hessenin osavaltiossa. Se sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Kasselista.

Pelastustyöntekijöitä onnettomuuspaikalla Volkmarsenissa maanantaina. Kuva: ELMAR SCHULTEN / Waldeckische Landeszeitung

Epäilty mies otettiin kiinni tapahtumapaikalla. Nordhessenin poliisi vahvistaa saksalaismedialle, että autoa kuljetti 29-vuotias Saksan kansalainen, joka on kotoisin Volkmarsenin alueelta. Hän ajoi harmaalla Mercedes-Benz-merkkisellä farmarimallisella henkilöautolla.

Hessische Niedersächsische Allgemeine -lehti kertoo todistajien kuvailleen, että auton kuljettaja oli ensin ohittanut autoille tarkoitetun kulkuesteen ja kaasuttanut sitten kohti kulkuetta.

Kuljettaja ei ollut humalassa, syyttäjä kertoi tiistaina uutistoimisto Reutersin mukaan. Syyttäjä ei kertonut, oliko huumeilla osuutta tapahtuneeseen.

Rosenmontag eli ruusumaanantai on Saksassa karnevaalikauden huipennus, jolloin järjestetään muun muassa paraateja. Varotoimena kaikki Hessenin osavaltioon suunnitellut karnevaalit on peruttu. Poliisi ei kuitenkaan usko, että vastaavista hyökkäyksistä olisi muualla varteenotettavaa uhkaa.

Nordhessenin poliisi kertoo perustaneensa yliajon uhreille ja uhrien omaisille tiedotuskeskuksen Volksmarsenin raatihuoneelle. Poliisi kehottaa ihmisiä välttämään suuria väkijoukkoja. Yleisöä on pyydetty toimittamaan poliisille tapahtumasta mahdollisesti otetut videot ja valokuvat.

Viime viikolla Saksaa järkyttivät Hanaun kaupungissa tapahtuneet ampumiset, jotka vaativat kaikkiaan yhdentoista ihmisen hengen.

Ampumisia tutkitaan äärioikeistolaisena terrorismina.

Karnevaalikulkueeseen tehdyn iskun jälkiä siivottiin Volkmarsenissa maanantaina. Kuva: Uwe Zucchi / DPA

Saksan joukko­ampumisia tutkitaan ääri­oikeistolaisena terrorismina – tämä tapahtumien kulusta, epäillystä ja teon motiivista tiedetään nyt

Seuraa uutisia tästä aiheesta