Trump nimitti varapresidentti Mike Pencen vastuuseen koronaviruksen pysäyttämisestä, mutta vähätteli viranomaisten varoituksia uusista tartunnoista - Ulkomaat | HS.fi
Ulkomaat

Trump nimitti varapresidentti Mike Pencen vastuuseen koronaviruksen pysäyttämisestä, mutta vähätteli viranomaisten varoituksia uusista tartunnoista

Yhdysvaltojen tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskuksen mukaan maan kansalaisten on syytä varautua koronaviruksen leviämiseen.

Julkaistu: 26.2. 19:39, Päivitetty 27.2. 7:40

Helsinki / San Francisco

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump nimitti varapresidentti Mike Pencen vastuuseen siitä, miten maa vastaa koronaviruksen mahdolliseen leviämiseen.

”Riski amerikkalaisille pysyy yhä hyvin pienenä”, Trump sanoi tiedotustilaisuudessa torstaiyönä Suomen aikaa.

Presidentti vakuutti, että maasta löytyy maailman paras asiantuntemus epidemian pysäyttämiseksi.

”Olemme valmiita sopeutumaan ja valmiita tekemään, mitä tahansa tarvitaankin, jos tauti leviää.”

Trumpin katsottiin puheillaan pyrkineen rauhoittamaan kansalaisten lisäksi myös osakemarkkinoita, jotka alkuviikosta reagoivat voimakkaasti uutisiin koronaviruksen leviämisestä Euroopassa.

Yhdysvalloissa todettiin keskiviikkona kuudeskymmenes koronavirustapaus. Luku sisältää Diamond Princess -risteilyaluksella Japanissa tartunnan saaneet ja Kiinan Wuhanista kotiutetut yhdysvaltain kansalaiset.

Uusin tapaus todettiin Kaliforniassa, ja se oli ensimmäinen, jossa viranomaiset eivät ole pystyneet paikantamaan tartunnan lähdettä.

Yhdysvaltojen tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskuksen CDC:n mukaan uuden koronaviruksen leviäminen maassa on todennäköistä.

”Kysymys ei ole niinkään se, voiko tällaista tapahtua maassamme, vaan se, milloin niin tapahtuu ja kuinka moni maassamme sairastuu vakavasti”, koronaviruksen leviämistä arvioinut lääkäri Nancy Messonnier sanoi tiedotustilaisuudessa tiistaina.

Presidentti Trump kuitenkin vähätteli seuraavana päivänä tartuntojen riskiä ja sanoi, ettei pidä uusia tapauksia ”väistämättöminä”. Trumpin kanssa samassa tiedotustilaisuudessa puhunut CDC:n varapääjohtaja Anne Schuchat varoitti silti kansalaisia uusista tartunnoista.

”Aggressiivinen strategiamme on toistaiseksi toiminut ja on vastuussa siitä, että tapausten määrä on pysynyt alhaisena. Odotamme kuitenkin uusia tartuntoja”, Schuchat sanoi.

Uusin eli kuudeskymmenes tartunta julkistettiin vain hieman tiedotustilaisuuden jälkeen.

Yhdysvaltain terveysviranomaiset ilmoittivat tiistaina alkavansa testata ihmisillä lääkettä koronavirukseen.

Samana päivänä lähes 900 000 asukkaan kaupunki San Francisco Kaliforniassa julisti hätätilan viruksen leviämisen estämiseksi.

San Franciscossa ei ole maan viranomaisten mukaan vielä todettu yhtään tartuntaa. Hätätila on hallinnon väline eikä se näkynyt keskiviikkona mitenkään kaupungin kaduilla tai muussa arjessa.

Hätätilan julistamisen tarkoituksena on valmistautua virustartuntoihin, joita viranomaiset pitävät vain ajan kysymyksenä. San Francisco perustelee hätätilaa vilkkaalla matkustusliikenteellä Kiinan ja yhdysvaltalaiskaupungin välillä.

Julistamalla hätätilan kaupunki pystyy valmistautumaan koronavirukseen tehokkaammin. San Francisco on ensimmäinen yhdysvaltalaiskaupunki, joka julistaa hätätilan uudenlaisen koronaviruksen vuoksi.

CDC:n mukaan paikallishallintojen, yritysten ja koulujen on syytä laatia suunnitelmia viruksen leviämisen varalle.

”Pyydämme amerikkalaisia työskentelemään kanssamme valmistautuessamme siihen, että tämä voi olla paha tilanne. Toivon, että lopulta voimme katsoa taaksepäin ja huomata valmistautuneemme liikaa. Se on parempi, kuin liian vähäinen valmistautuminen”, totesi Messonnier.

Yhdysvaltojen allergia- ja tartuntatauti-instituutin päällikkö Anthony Fauci kertoi CNN:lle keskiviikkona maan tarvitsevan lisää resursseja koronavirusta vastaan. The New York Times -lehden mukaan Trumpin presidenttikaudella on tehty lukuisia leikkauksia tartuntatautien ehkäisyyn.

Vuonna 2018 maan kansallisesta turvallisuusneuvostosta esimerkiksi lakkautettiin pandemioiden torjunnasta vastannut tehtävä. Lisäksi Trumpin uusimmassa budjettiesityksessä ehdotetaan CDC:n budjetin leikkaamista lähes 16 prosentilla. Leikkaukset osuisivat lujaa myös Maailman terveysjärjestön WHO:n budjettiin.

Tällä viikolla Trumpin hallinto pyysi kongressilta 2,5 miljardin dollarin rahoitusta koronaviruksen torjuntaan. Kongressi on ilmaissut olevansa valmis antamaan rahaa myös enemmän.

”Kongressi tekee tästä hyvin helppoa”, Trump sanoi.

”Ei ollut yhtä helppoa saada rahaa [Meksikon rajalle rakennettavaan] muuriin, mutta onnistuimme siinäkin.”

CDC on kehottanut yhdysvaltalaisia välttämään tarpeetonta matkustamista Kiinaan ja Etelä-Koreaan, jossa on todettu eniten tartuntoja Kiinan ulkopuolella.

Helmikuun alussa Yhdysvallat kielsi maahantulon kaikilta muiden maiden kansalaisilta, jotka ovat olleet Kiinassa viimeisen kahden viikon sisällä. Päätös sai Kiinan hallituksen syyttämään Yhdysvaltoja paniikin lietsomisesta.

Etelä-Koreassa yksi virustartunnoista on todettu Yhdysvaltain joukkojen sotilaalla, uutisoi esimerkiksi The New York Times tiistaina. Tartunnan saanut on 23-vuotias mies. Hän on ollut Camp Carrollin tukikohdassa noin 20 kilometrin päässä Etelä-Korean neljänneksi suurimmasta kaupungista Daegusta. Sotilas on parhaillaan karanteenissa asunnossaan tukikohdan ulkopuolella.

Koronavirus levisi ensimmäistä kertaa Etelä-Amerikkaan, myös Norjassa havaittiin ensimmäinen tartunta

Influenssaan kuolee Suomessakin joka vuosi satoja ihmisiä – Onko koronavirus influenssaa tappavampi?

Hongkong jakaa jokaiselle kansalaiselle lähes 1 200 euron edestä rahaa – tarkoituksena elvyttää korona­viruksen runtelemaa taloutta

Koronaviruksen hillitsemiseksi on olemassa yli­voimainen keino, joka on jokaisen ulottuvilla – Kokeile, läpäisetkö käsi­hygienian testin

Työikäinen nainen sai tartunnan Milanosta, kaksi altistunutta pysyttelee kotonaan – Tämä Helsingin korona­virus­tapauksesta tiedetään