Italiassa 17 korona­virukseen liittyvää kuoleman­tapausta, Virossa, Tanskassa ja Alankomaissa maiden ensimmäiset tartunnat - Ulkomaat | HS.fi
Ulkomaat

Italiassa 17 korona­virukseen liittyvää kuoleman­tapausta, Virossa, Tanskassa ja Alankomaissa maiden ensimmäiset tartunnat

Japanin viranomaiset kertoivat torstaina, että tautiin tammikuussa sairastuneella ja jo kertaalleen sairaalasta pois päästetyllä naisella on havaittu tartunta jo toisen kerran.

Durresin kaupungissa Albaniassa tarkastettiin keskiviikkona Italiasta meriteitse saapuvia matkustajia.

Durresin kaupungissa Albaniassa tarkastettiin keskiviikkona Italiasta meriteitse saapuvia matkustajia. Kuva: Gent Shkullaku / AFP

Julkaistu: 27.2. 8:37, Päivitetty 27.2. 19:47

Italiassa on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan covid-19:ään 17 ihmistä, kertoi uutistoimisto Reuters torstaina.

Yhteensä maassa on havaittu 650 koronavirustartuntaa. Tilastojen mukaan 42 ihmistä on toipunut.

Pohjois-Italiassa havaitut tautitapaukset ovat viime päivinä levinneet myös muualle Eurooppaan. Suomessa keskiviikkona havaitun tapauksen tapaan myös Tanska vahvisti torstaina tapauksen, jossa Pohjois-Italiassa käynyt henkilö on sairastunut tautiin.

Sairastunut mies oli lomaillut hiljattain Lombardiassa. Tanskan terveysviranomaisten mukaan tapaus oli ensimmäinen maassa havaittu koronavirustartunta. Lombardian lisäksi epidemia-aluetta ovat Italiassa Veneton, Piemonten ja Emilia-Romagnan alueet.

Torstaina myös Alankomaat vahvisti maan ensimmäisen tartuntatapauksen.

Maailman terveysjärjestön WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus kommentoi koronavirustilannetta tiedotustilaisuudessa torstaina. WHO ei julistanut pandemiaa, mutta Tedrosin mukaan ”viruksella on mahdollisuus kehittyä pandemiaksi”.

”Olemme epidemian kanssa ratkaisevalla hetkellä. Yhdenkään valtion ei pitäisi olettaa, ettei tapauksia tule. Se olisi kohtalokas virhe, kirjaimellisesti”, Tedros sanoi Reutersin mukaan.

”Epidemiat Iranissa, Italiassa ja Etelä-Koreassa osoittavat, mihin tämä virus pystyy. Tämä ei ole influenssa, mutta oikeilla toimenpiteillä sitä voidaan hillitä.”

WHO lupaa auttaa maita valmistautumaan koronavirukseen ja korostaa, että valtioiden täytyy pystyä estämään huhujen ja väärän tiedon leviämistä.

”Pelko ja paniikki eivät auta”, Tedros sanoi.

Lue lisää: Ylilääkäri kommentoi Helsingin koronavirustapausta: ”Potilas voi paremmin kuin eilen, käsittääkseni altistuneet ovat oireettomia”

Myös Viro kertoi torstaina ensimmäisestä maassa vahvistetusta tapauksesta. Venäläiset uutistoimistot kertoivat viranomaislähteen perusteella, että kyseessä on Virossa pysyvästi asuva henkilö. Sairastunut ei ole Viron vaan ilmeisesti Iranin kansalainen.

Virolainen bussiyhtiö Lux Express kertoi Viron yleisradion ERR:n mukaan, että sairastunut oli matkustanut keskiviikkona yhtiön bussilla Tallinnaan Latvian pääkaupungista Riiasta. Bussi on yhtiön mukaan poistettu liikenteestä ja desinfioitu. Vuorolle oli myyty yhteensä 24 bussilippua, ja asiakkaisiin ollaan yhtiön mukaan yhteydessä.

Tauti on levinnyt Iranissa viime aikoina nopeasti. Iranilainen tv-kanava kertoi torstaina tautiin maassa sairastuneiden määrän kasvaneen 245:een. Kuolleiden määrä kasvoi 26:een.

Shanghain rautatieasemaa Kiinassa desinfioitiin torstaina.

Shanghain rautatieasemaa Kiinassa desinfioitiin torstaina. Kuva: ALY SONG / Reuters

Yhteensä tapauksia on havaittu 50 maassa. Useat maat, esimerkiksi Kreikka, vahvistivat torstaina uusia koronavirustapauksia.

Pohjoismaista Norja kertoi keskiviikkona ensimmäisestä maassa havaitusta tapauksesta. Norjassa on torstai-iltaan mennessä todettu neljä tartuntaa.

Ruotsissa on havaittu yhteensä seitsemän koronavirustartuntaa. SVT:n mukaan kaksi ihmistä on saanut virustartunnan henkilöltä, jonka tartunnasta kerrottiin keskiviikkona. Muut tartunnat ovat tapahtuneet matkoilla Pohjois-Italiaan, Iraniin ja Saksaan.

Euroopassa Saksassa on havaittu yhteensä 26 tartuntaa. Ranskassa tartuntoja on havaittu 38. Ranskassa kerrottiin keskiviikkona maan toisesta kuolemantapauksesta. Tautiin kuoli maassa tällöin ensimmäistä kertaa Ranskan kansalainen.

Esimerkiksi Britanniassa ja Espanjassa tapauksia oli havaittu torstaihin mennessä runsaat kymmenen. Torstaina Pohjois-Irlanti vahvisti ensimmäisen tartuntatapauksen.

Teneriffalla Kanariansaarilla tiistaina eristetystä hotellista päästettiin yli sata ihmistä torstaina. Reutersin mukaan kukaan hotellin yli 700:sta karanteenissa olleesta vieraasta ei ole osoittanut merkkejä koronavirustartunnasta.

Monet Euroopan maat ovat kehottaneet välttämään matkustamista muun muassa Pohjois-Italian alueille tai jopa asettamaan itsensä karanteeniin kasvaneen riskin jälkeen. Oma-aloitteiseen kotikaranteeniin on asettautunut myös Lombardian alueen kuvernööri Attilio Fontana, kertoo La Repubblica -lehti.

Keskiviikkona viruksen varmistettiin levinneen ensimmäistä kertaa Etelä-Amerikkaan, kun Brasilia kertoi ensimmäisestä havaitusta tapauksesta.

Taudin alkupisteenä pidetty Kiina kertoi 433 uudesta tartuntatapauksesta. Määrä oli hieman suurempi kuin edellisenä päivänä. Yhteensä maassa on tähän mennessä vahvistettu 78 497 tartuntaa.

Tautiin kuolleita oli 29, mikä on pienin määrä sitten tammikuun 28. päivän ja useita kymmeniä vähemmän kuin edellisenä päivänä. Yhteensä tautiin on kuollut Kiinassa 2 747 ihmistä.

Hubein maakunnassa uusia tartuntoja oli 409 ja kuolemantapauksia 26.

Kiinassa on ryhdytty uusiin toimiin epidemian hillitsemiseksi. Kiina kertoi valtiollisen tv:n mukaan torstaina suunnittelevansa yhdessä WHO:n kanssa ohjeita eri maiden välillä tapahtuvaan matkustamiseen.

Hubein maakunnassa sijaitseva Qianjiangin kaupunki kertoi ryhtyvänsä tarjoamaan rahallista korvausta, jos koronavirustapaus paljastuu sen ansiosta, että asukas on itse ilmoittanut oireistaan, kertoo uutistoimisto Reuters. Noin miljoonan asukkaan kaupunki sijaitsee noin 150 kilometrin päässä epidemian keskipisteessä olevasta Wuhanin kaupungista.

Qianjiang kertoi tarjoavansa 10 000 Kiinan yuania eli noin 1 306:ta euroa vastaavan summan siitä, että asukas itse kertoo oireistaan, jotka osoittautuvat taudiksi testeissä. Ne, joilla tautia vähintäänkin epäillään, saavat pienemmän korvauksen. Myös useat muut alueet ovat Reutersin mukaan tarjonneet rahallista korvausta siitä hyvästä, että asiakkaat hakeutuvat hoidon pariin, mutta summat ovat olleet pienempiä.

Etelä-Korea, jossa tauti on levinnyt nopeasti, vahvisti torstaina yksittäisistä päivistä suurimman määrän uusia tartuntatapauksia, 505, Reuters kertoo. Sairastuneiden kokonaismäärä on maassa jo 1 766. Tautiin on kuollut maassa 13 ihmistä.

Japanin viranomaiset kertoivat torstaina, että tautiin tammikuussa sairastuneella ja kertaalleen sairaalasta pois päästetyllä naisella on havaittu tartunta jo toisen kerran.

Nainen oli antanut testissä viranomaisten mukaan helmikuun alussa negatiivisen tuloksen, vaikka kärsikin edelleen yskästä. Hän oli jonkin aikaa oireeton mutta palasi noin viikko sitten lääkäriin muun muassa kurkkukivun vuoksi. Keskiviikkona hänellä vahvistettiin jälleen tartunta.

Ainakin 186 ihmistä on saanut Japanissa tartunnan ja kolme kuollut tautiin. Tämän lisäksi Jokohamassa satamassa karanteenissa olleella Diamond Princess -risteilyaluksella olleiden joukosta on havaittu noin 700 tartuntaa ja neljä kuolemantapausta.

Japanin pääministeri Shinzo Abe kertoi torstaina maan hallinnon aikovan kehottaa kouluja sulkemaan ovensa maaliskuun alusta yleensä kuun loppupuolella vietettävään kevätlomaan asti. Asia koskee ilmeisesti ainakin julkisen puolen kouluja ja monen ikäisiä oppilaita alakouluikäisistä lukiolaisiin.

Kouluja on suljettu myös ainakin Pakistanissa.

Eri maat ovat myös kertoneet uusista rajoituksista taudin leviämisen estämiseksi. Esimerkiksi Saudi-Arabia on kertonut keskeyttävänsä tilapäisesti viisumien myöntämisen muslimien pyhiinvaellusta varten. Saudi-Arabiassa käy vuosittain miljoonia pyhiinvaeltajia. Maa on lisäksi keskeyttänyt turistiviisumien myöntämisen niihin maihin, joissa tapauksia on havaittu.

Junamatkustaja kertoi epäilevänsä koronavirusta, VR veti vaunun liikenteestä siivousta varten

Työikäinen nainen sai tartunnan Milanosta, kaksi altistunutta pysyttelee kotonaan – Tämä Helsingin korona­virus­tapauksesta tiedetään

Koronavirus voisi Suomessakin sulkea kouluja ja päiväkoteja – tartuntatautilaki tarjoaa viranomaisille järeät keinot

Mitä jos koronavirus iskee omalle työpaikalle? Saksassa Webaston työntekijä otti särkylääkettä ja ehti tartuttaa kollegansa ennen kuin ymmärsi sairastuneensa

Ylilääkäri: Helsingin koronavirus­potilas voi hyvin, THL selvitti naisen lähikontaktit matkareitiltä

Teneriffalla hotelliin eristetyt suomalaiset kertovat kahdesta ensimmäisestä karanteeni­päivästä: ”Täällä ei ilmoiteta mitään”

Koronavirus levisi ensimmäistä kertaa Etelä-Amerikkaan, myös Norjassa havaittiin ensimmäinen tartunta

Viranomaiset selvittävät, onko Helsingin koronaviruspotilas ollut lähikontaktissa useampaan kuin kahteen ihmiseen

Pääministeri: Koronavirukseen tärkeää varautua huolellisesti, mutta samalla välttää ylimitoitettuja toimia