Kalifornialainen ympäristöjärjestö haastoi muun muassa Coca-Colan ja Pepsin oikeuteen mereen päätyvien muoviroskien takia - Ulkomaat | HS.fi
Ulkomaat

Kalifornialainen ympäristöjärjestö haastoi muun muassa Coca-Colan ja Pepsin oikeuteen mereen päätyvien muoviroskien takia

Suuri osa merien muovijätteestä on peräisin vain muutaman yrityksen tuotteista.

Järjestön mukaan on harhaanjohtavaa, että yritykset mainostavat tuotteitaan kierrätettävinä, vaikka suurta osaa niistä ei kierrätetä. Muoviroskaa Panaman kaupungin rannalla vuonna 2013.

Järjestön mukaan on harhaanjohtavaa, että yritykset mainostavat tuotteitaan kierrätettävinä, vaikka suurta osaa niistä ei kierrätetä. Muoviroskaa Panaman kaupungin rannalla vuonna 2013. Kuva: Carlos Jasso / Reuters

Julkaistu: 28.2. 11:44

Kalifornialainen ympäristöjärjestö on haastanut muun muassa Coca-Colan ja Pepsin oikeuteen mereen päätyvien muoviroskien takia Yhdysvalloissa. Earth Island Institute -järjestön keskiviikkona jättämässä kanteessa vaaditaan, että kymmenen sen haastamaa yritystä pitäisi asettaa vastuuseen siitä, että niiden tuotteiden muovipakkauksia päätyy saastuttamaan merta, kertoo muun muassa uutistoimisto Reuters.

Järjestön mukaan on harhaanjohtavaa, että yritykset mainostavat tuotteitaan kierrätettävinä, vaikka suurta osaa niistä ei kierrätetä.

Suuri osa maailman vuosittain meriin päätyvästä useasta miljoonasta tonnista muoviroskaa on peräisin vain muutaman yrityksen tuotteista.

Ympäristöasioita tutkiva Break Free from Plastics -koalitio kertoi viime vuonna, että suuri osa jätteestä on peräisin muun muassa virvoitusjuomayhtiöiden Coca-Colan ja Pepsin sekä elintarvikevalmistaja Nestlén tuotteista.

Ne kuuluvat myös Earth Island Instituten haastamien kymmenen yhtiön joukkoon, samoin esimerkiksi elintarvikevalmistajat Mars ja Danone sekä kulutustuotteita valmistava Colgate-Palmolive.

Muoviroskaa Mumbain rannalla vuonna 2018.

Muoviroskaa Mumbain rannalla vuonna 2018. Kuva: Subhash Sharma / ZUMA

Muun muassa Coca-Colaa ja Pepsiä edustavan yhdysvaltalaisen virvoitusjuomateollisuutta edustavan yhdistyksen American Beverage Associationin tiedottaja totesi brittilehti The Guardianin ja yhdysvaltalaisen Los Angeles Timesin mukaan, että monet juomayhtiöt tekevät jo nyt asioita muovijätteen vähentämiseksi.

Esimerkkinä mainitaan pullojen kerääminen uusiokäyttöä varten. Esimerkiksi Madridin ilmastokokouksen aikoihin muun muassa Coca-Colan kerrottiin tehneen kannanoton ilmastoasioiden edistämisen puolesta.

Esimerkiksi Mars ei uutistoimisto Bloomberg Environmentin mukaan kommentoinut kesken olevia lakikanteita.

Kalifornian Berkeleyssä vuonna 1982 perustettu Earth Island Institute tukee monenlaisia ympäristöä suojelevia projekteja. Järjestön mukaan kyse on ensimmäisestä tämänkaltaisesta lakikanteesta.

Tuoreiden arvioiden mukaan meressä olevan muovin määrä ylittää meressä olevien kalojen määrän noin vuonna 2050. Meriin päätyy yli kymmenen miljoonaa tonnia muovijätettä joka vuosi.

Maailman muoviroskasta suuri osa on peräisin vain muutaman suuryhtiön tuotteista – ykkösenä Coca-Cola

Coca-Cola kertoi käyttävänsä yli kolme miljoonaa tonnia muovia vuodessa – massa vastaa noin 15 000:ta sinivalasta

Muovia on merissä kohta jopa enemmän kuin kalaa, ja osa siitä päätyy ruoka-aineisiin – HS:n grafiikat kertovat, mitä se tarkoittaa eläimille ja ihmisille