Joe Bidenin voitto­kulku jatkuu, Bernie Sanders jatkaa silti kampanjaansa - Ulkomaat | HS.fi
Ulkomaat|Esivaalit

Joe Bidenin voitto­kulku jatkuu, Bernie Sanders jatkaa silti kampanjaansa

Bernie Sanders kärsi katkeran tappion tärkeässä Michiganin osavaltiossa, jonka hän voitti neljä vuotta sitten.

Joe Biden puhui kannattajileen Philadelphiassa tiistaina. Kuva: BRENDAN MCDERMID

Julkaistu: 10.3. 18:45, Päivitetty 11.3. 19:21

Washington

Yhdysvaltain entisen varapresidentin Joe Bidenin voittokulku jatkui tiistaina demokraattien esivaaleissa. Biden voitti vastaehdokkaansa senaattori Bernie Sandersin ainakin Michiganissa, Mississippissä, Missourissa ja Idahossa. Washingtonin osavaltiossa ääntenlasku on vielä kesken. Sanders voitti vaalikokoukset pienessä Pohjois-Dakotan osavaltiossa.

Sanders ei puhunut kannattajilleen heti tiistain tappioiden jälkeen. Hän piti tiedotustilaisuuden kotikaupungissaan Burlingtonissa keskiviikkoiltana Suomen aikaa.

”Ei ole aika sanoa hyvästejä kampanjallemme”, Sanders sanoi.

Sandersin puheessa ei kuitenkaan ollut tyypillistä voitontahtoa. Sanders ei maininnut ensi viikon tiistain seuraavia esivaaleja. Sen sijaan hän keskittyi seuraavaan vaaliväittelyyn.

”Odotan innolla sunnuntain vaaliväittelyä Arizonassa ystäväni Joe Bidenin kanssa.”

Sunnuntain televisioväittely tulee olemaan ensimmäinen, jossa Biden ja Sanders ovat ainoat osanottajat.

Voitto Michiganissa oli Bidenille erityisen tärkeä. Se on tiistaina äänestäneistä osavaltioista suurin, ja neljä vuotta sitten Sanders otti siellä yllätysvoiton silloisesta vastaehdokkaastaan Hillary Clintonista.

Sandersin tappio Michiganissa tarkoittaa silti, että hänen tiensä ehdokkuuteen voi nousta nopeasti pystyyn. Häviö kertoo siitä, että Sandersin on vaikea voittaa kannatusta marraskuun presidentinvaalien kannalta keskeisissä keskilännen osavaltioissa.

Lue kirjeenvaihtajan analyysi: Joe Bidenista näyttää tulevan Donald Trumpin haastaja

Biden kiitti tiistaina voitonpuheessaan Sandersia ja kehotti yhtenäisyyteen demokraattipuolueen sisällä.

”Jaamme yhteisen tavoitteen, ja yhdessä me voitamme Donald Trumpin”, Biden sanoi.

Joe Biden kampanjoi tiistaina autotehtaalla Detroitissa. Kuva: BRENDAN MCDERMID / Reuters

Demokraatit äänestivät tiistaina yhteensä kuudessa osavaltiossa: Michiganissa, Idahossa, Mississippissä, Missourissa, Pohjois-Dakotassa ja Washingtonin osavaltiossa.

Sandersia pidettiin koko kisan ennakkosuosikkina vielä puolitoista viikkoa sitten, mutta Biden otti viime viikon niin kutsuttuna supertiistaina voiton kymmenessä osavaltiossa ja repi kaulaa kilpakumppaniinsa. Sanders voitti supertiistain osavaltioista vain neljä. Sen jälkeen kisa kaventui Bidenin ja Sandersin kaksintaisteluksi, kun senaattori Elizabeth Warren ja New Yorkin entinen pormestari Michael Bloomberg lopettivat kampanjansa.

Lähes kaikki kampanjansa lopettaneet ehdokkaat ovat asettuneet tukemaan Bidenia, viimeisimpinä senaattorit Kamala Harris ja Cory Booker. Sandersin lähin poliittinen aatetoveri Warren ei ole antanut tukeaan vielä kenellekään.

Michiganin voittajan selvittyä kisan aiemmin kesken jättänyt Andrew Yang sanoi tukevansa Joe Bidenia, koska tästä näyttää tulevan puolueen ehdokas. Vuonna 2016 hän kannatti Sandersia.

”Meidän on tuotava puolue yhteen. Meidän on alettava tehdä töitä sen eteen, että voitamme Donald Trumpin syksyllä”, Yang sanoi CNN-kanavalla.

Jo ennen kuin tiistain tulokset ovat selvillä, vaaliennusteita tekevän Fivethirtyeight-sivuston uusin mallinnus antaa Bidenille 99 prosentin mahdollisuuden voittaa puoluekokousedustajien enemmistö ja siten presidenttiehdokkuus.

Bernie Sanders osallistui Fox Newsin vaalikeskusteluun Detroitissa maanantaina. Kuva: LUCAS JACKSON / Reuters

Koronaviruksen leviäminen on alkanut vaikuttaa Yhdysvalloissa vaalikampanjointiin. Kummankin ehdokkaan vaalikampanjat ilmoittivat myöhään tiistaina Suomen aikaa peruvansa illan vaalitilaisuudet Ohion Clevelandissa koronaviruksen vuoksi.

”Otamme huomioon Ohion viranomaisten varoitukset, joissa he ovat ilmaisseet huolensa suurten joukkotapahtumien järjestämisestä sisätiloissa”, Sandersin kampanjan viestintäpäällikkö Mike Casca sanoi tiedotteessa.

Kumpikin ehdokas on lähes 80-vuotias ja kuuluu jo ikänsä puolesta riskiryhmään.

Joe Bidenin kampanjatyöntekijä tarjosi käsidesiä vaalitilaisuudessa. Kuva: Scott Olson / AFP

Yhdysvaltain vaaliviranomaisten on kerrottu varautuvan koronavirukseen. Äänestyspaikoilla pitäisi olla käsidesiä ja äänestyslaitteet luvataan pitää puhtaana. Silti maassa kasvaa huoli siitä, vaikuttaako viruksen pelko äänestysaktiivisuuteen.

Yhdysvalloissa on tähän mennessä löydetty lähes 1 000 koronavirustartuntaa ja 29 ihmistä on kuollut tartunnan seurauksena. Tartuntojen määrän pelätään kuitenkin olevan paljon kerrottua suurempi, koska maassa on ollut vaikeuksia saada laajamittaista testausta käyntiin.

Tiistaina äänestänyt Washingtonin osavaltio on Yhdysvaltain koronavirusepidemian pahin alue. Siellä äänestys tapahtui kuitenkin kokonaan postitse eli ihmisten ei tarvinnut kokoontua äänestyspaikoille. Viranomaiset olivat neuvoneet sulkemaan kirjekuoret vedellä eikä syljellä.

Esivaaleja käydään tiistaina muun muassa Michiganissa. Kuva on Detroitin kaupungista. Kuva: Jeff Kowalsky / AFP

HS-analyysi|Joe Bidenista näyttää tulevan Donald Trumpin haastaja

Kolumni|Joe Biden esitteli vaimonsa siskonaan ja on nimetty ”munausten Lamborghiniksi” – ja se voi olla hänen valttinsa USA:n vaaleissa

Esivaalit|Elizabeth Warren luovutti kilpailun demokraattien presidentti­ehdokkuudesta

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Ulkomaat

Luetuimmat

Uusimmat