Britannian ääriskenaariossa koronavirus uhkaa 80 prosenttia väestöstä – Boris Johnson: Pahin terveyskriisi sukupolveen - Ulkomaat | HS.fi
Ulkomaat|Koronavirus

Britannian ääriskenaariossa koronavirus uhkaa 80 prosenttia väestöstä – Boris Johnson: Pahin terveyskriisi sukupolveen

Kotiin pitää jäädä viikoksi, jos on yhtään kuumetta tai yskää. Irlanti sulkee koulut ja yliopistot. Britanniassa koulut pidetään toistaiseksi auki.

Matkustajat odottivat junan lähtöä Lontoon Victorian juna-asemalla torstaina.

Matkustajat odottivat junan lähtöä Lontoon Victorian juna-asemalla torstaina. Kuva: Alex Lentati / London News Pictures

Julkaistu: 12.3. 14:44, Päivitetty 12.3. 20:04

Lontoo

Britannia tähtää nyt koronaviruksen leviämisen hidastamiseen, jotta taakka ei kävisi terveydenhuoltojärjestelmälle liian suureksi. Samalla pyritään suojelemaan niitä, jotka ovat erityisen haavoittuvaisia.

Britannian hallituksen terveysneuvonantaja professori Chris Whitty sanoi torstaina, että pahimman skenaarion mukaan jopa 80 prosenttia Britannian asukkaista voi saada tartunnan.

Tautiin arvioidaan kuolevan noin prosentti sairastuneista. Riskiryhmien kohdalla osuus on suurempi, ja muilla matalampi.

”Tämä on pahin terveyskriisi sukupolven aikana”, Britannian pääministeri Boris Johnson sanoi torstai-iltana BBC:n välittämässä tiedotustilaisuudessa.

Konservatiivihallituksen kriisivaliokunta kokoontui ja päätti uusista keinoista torstai-iltapäivällä. Johnsonin mukaan koronaviruskriisin huippu koittaa vasta parin viikon kuluttua. Asiantuntijoiden mukaan huippu voi tulla vieläkin myöhemmin.

Hallitus harkitsee nyt esimerkiksi isojen urheilutapausten kieltämistä. Kouluja sen sijaan ei vielä suljeta.

”Tieteellisen arvion mukaan siitä [koulujen sulkemisesta] voisi olla enemmän haittaa kuin hyötyä”, Johnson sanoi.

Skotlannista hätäkokoukseen osallistui etänä Skotlannin pääministeri Nicola Sturgeon. Sturgeon ehti kuitenkin kertoa osasta päätöksiä julkisuuteen jo ennen Johnsonia.

”Huomisesta lähtien kaikkien niiden, joilla on koronavirukseen viittaavia oireita, pitää jäädä kotiin seitsemäksi päiväksi”, Sturgeon sanoi BBC:n mukaan Skotlannin ohjeistukseen viitaten.

Saman kehotuksen antoi myöhemmin myös Johnson ja asiantuntijat. Myöhemmin myös oireettomille perheenjäsenille saatetaan antaa käsky jäädä kotiin.

Oireita ovat lieväkin kuume sekä yskä. Asiantuntijoiden mukaan seitsemän päivää perustuu siihen, että tartuntavaara on suurin parin kolmen päivän jälkeen ensimmäisistä oireista.

Myös luokkaretket ulkomaille perutaan, vaikka koulut pysyvätkin muuten yhä auki. Varttuneita ja terveysongelmallisia kehotetaan pysymään kotona ja olemaan lähtemättä esimerkiksi risteilylle.

Skotlannin hallitus aikoo myös suositella yli 500 hengen joukkotapaamisten perumista.

Sturgeonin mukaan peruutukset eivät välttämättä vähennä tartuntoja olennaisesti, mutta niille on kaksi muuta tärkeää syytä.

Ensinnäkin kyse on yhdenmukaisesta viestinnästä: arki ei voi jatkua ennallaan. Toinen syy on se, että sairaanhoitoa ja hälytystehtävissä toimivia ei saa nyt rasittaa millään ylimääräisellä.

Brittihallituksen terveysneuvonantajan Sir Patrick Vallancen mukaan mitkään varotoimet eivät voi ehkäistä tyystin koronaviruksen leviämistä. Siihen ei edes pyritä, sillä tavoitteena on immuniteetin kasvattaminen.

”Toimenpiteet pitää tehdä oikeaan aikaan”, Vallance sanoi pääministeri Johnsonin tiedotustilaisuudessa.

Irlanti puolestaan sulkee koulut, lastentarhat ja yliopistot torstai-illasta lähtien. Sisätiloissa järjestettyjen kulttuuritapahtumien katoksi tulee sata osallistujaa, ja ulkona järjestettävin tapahtumien katoksi 500.

Rajoituksista ilmoitti jo aiemmin torstaina Irlannin pääministeri Leo Varadkar Yhdysvaltain-matkallaan. Hän kehotti ihmisiä etätöihin. Rajoitukset ovat voimassa ainakin maaliskuun 29. päivään asti.

Torstai-iltaisten tietojen mukaan koko Yhdistyneessä kuningaskunnassa on vahvistettu yli 600 koronavirustartuntaa torstaiaamuun mennessä.

Testattuja on yli 30 000.

Skotlannin hallituksen verkkosivujen mukaan Skotlannin osuus tartuntojen määrästä oli torstai-iltapäivällä 60. Testattuja on 2 892.

Torstai-iltapäivään mennessä kuolleita on ilmoitettu olevan koko maassa yhteensä kymmenen.

Britannian terveysministeri Matt Hancock valmistelee hätälakia, jolla ihmisten liikkuvuutta voidaan tarvittaessa rajoittaa lisää, The Times uutisoi torstaina. Hallitus tekee tässä yhteistyötä opposition kanssa.

Britannia ja Irlanti kuuluvat niihin Euroopan maihin, joista Yhdysvaltoihin saa yhä matkustaa vapaasti.

Presidentti Donald Trump kertoi torstaiyönä Suomen aikaa, että Yhdysvallat kieltää matkustamisen Euroopasta Yhdysvaltoihin koronaviruksen takia ulkomaalaisilta, jotka ovat oleskelleet tietyissä Euroopan maissa edellisen kahden viikon aikana. Rajoitus on voimassa 30 vuorokauden ajan.

Rajoitukset koskevat kuitenkin vain Schengen-maita kuten Suomea. Britannia ja Irlanti eivät kuulu Schengeniin, kuten eivät myöskään muun muassa Bulgaria, Romania, Kroatia ja Kypros.

Britannian valtiovarainministeri Rishi Sunak vieraili torstaina Leedsissä tutustumassa koronavirustestien tutkimuslaboratorioon.

Britannian valtiovarainministeri Rishi Sunak vieraili torstaina Leedsissä tutustumassa koronavirustestien tutkimuslaboratorioon. Kuva: Danny Lawson / Reuters

Brittiparlamentin alahuone kokoontui vielä keskiviikkona täpötäyteen täysistuntoonsa, kun valtiovarainministeri Rushi Sunak esitteli ensimmäisen budjettinsa.

Budjetissa koronavirukseen liittyviin toimiin ja taloudelliseen elvytykseens on varattu 30 miljardia puntaa eli noin 34 miljardia euroa. Potista viisi miljardia puntaa on tarkoitettu julkisen terveydenhuoltojärjestelmälle ja seitsemisen miljardia puntaa yritysten ja yhteisöjen tukemiseen.

Kotiin oireiden takia jäävät saavat sairasajan palkan ensimmäisestä päivästä lukien. Tämä ei tosin koske itsensä työllistäviä tai nollasopimuksella töitä tekeviä. Heille luvataan, että tukia annetaan entistä helpommin.

Valtio aikoo tukea pienyrityksiä sairausajan palkan maksamisessa.

Apulaisterveysministerillä Nadine Dorriersilla todettiin koronavirustartunta jo keskiviikkona. Hän on kotona eristyksissä.

Kotiin on jäänyt myös toinen apulaisterveysministeri Edward Argar, joka oli ollut aiemmin Dorriersin seurassa.

Valioliigan jalkapallo-ottelut ollaan pelaamassa ilman yleisöä. Pubeja saatetaan kieltää näyttämästä otteluita suorana, jotta katsojat eivät pakkutuisi ahtisiin tiloihin.

Brittiparlamentti jatkaa istuntojaan.

Koronavirus|Trump kieltää matkustamisen 26 Euroopan maasta USA:han korona­viruksen takia, Suomi kuuluu joukkoon

Matkustaminen|Hallitus suosittelee kaikkia ulkomailta palaavia jäämään kahdeksi viikoksi pois töistä, koulusta ja päiväkodista

Päivittyvä seuranta|Muualla maailmassa todettujen koronavirustartuntojen määrä ylitti Kiinan luvut, New York sulkee julkisia tiloja