Kumpi on tärkeämpää, terveys vai demokratia? Miljoonat amerikkalaiset joutuivat jo tiistaina päättämään, voiko pandemian aikana äänestää - Ulkomaat | HS.fi

Kumpi on tärkeämpää, terveys vai demokratia? Miljoonat amerikkalaiset joutuivat jo tiistaina päättämään, voiko pandemian aikana äänestää

Yhdysvaltalaiset eivät ole ainoita, jotka joutuvat miettimään vaaleja poikkeusoloissa, kirjoittaa Anna-Sofia Berner.

Chicagossa demokraattien esivaaleissa äänestettiin tiistaina muun muassa pikapesulassa.

18.3.2020 8:53

Monet työpaikat kiinni. Koulut kiinni. Ravintolat kiinni. Baarit kiinni. Museot kiinni.

Äänestyspaikat auki.

Koronavirusepidemian aiheuttamat rajoitukset ovat iskeneet yhdysvaltalaisten arkielämään viime päivinä suunnilleen samaa tahtia kuin suomalaisten. Rajoitukset vaihtelevat osavaltiosta ja kaupungista toiseen, mutta maanantai-iltana presidentti Donald Trump suositteli, että kaikkia yli kymmenen hengen kokoontumisia vältettäisiin koko maassa.

Suomen hallitus asetti rajan samana päivänä samaan kohtaan. Suomessa se oli kielto, Yhdysvalloissa koko maan tasolla suositus. Samaan aikaan osassa Yhdysvaltoja on jo siirrytty tiukempiin toimiin kuin Suomessa.

Esimerkiksi San Franciscon alueella lähes seitsemän miljoonaa ihmistä on samankaltaisen ulkonaliikkumiskiellon piirissä kuin Ranskassa ja muutamissa muissa Euroopan maissa. Yhdysvaltain suurin kaupunki New York valmistelee samaa.

Vaikka lähes kaikki muu on pysähtymässä, presidenttipeli jatkuu.

Ohion osavaltio päätti viime hetkellä siirtää tiistaiksi suunnitellut esivaalit kesäkuulle. Florida, Illinois ja Arizona äänestivät suunnitelman mukaan.

Entinen varapresidentti Joe Biden voitti esivaalit kaikissa kolmessa osavaltiossa, Floridassa ylivoimaisesti ja muullakin selvästi. Bidenin tie ehdokkuuteen näytti varmalta jo viikko sitten. Nyt se on entistäkin varmempi.

Samassa ajassa äänestämisen on ymmärretty olevan terveysriski.

Sanomalehti The New York Timesin mukaan tiistaina Floridassa oli 142 vahvistettua koronavirustartuntaa, Illinoisissa 105 ja Arizonassa 18. Vaalit siirtäneessä Ohiossa niitä oli 50. Luvut eivät kerro paljon, sillä Yhdysvallat ei ole missään vaiheessa onnistunut laajasti seuraamaan tartuntoja testeillä.

Kolmessa tiistaina äänestäneessä osavaltiossa asuu yhteensä yli 40 miljoonaa ihmistä. Vain pienellä osalla heistä on tapana äänestää esivaaleissa, mutta silti miljoonat ihmiset joutuivat miettimään, kumpi on tärkeämpää: oma ja muiden henki ja terveys vai demokratiaan osallistuminen?

Kuukaudesta toiseen he olivat kuunnelleet poliitikkoja ja kommentaattoreita, jotka kaikki julistivat, että tänä vuonna käydään maailman pitkäikäisimmän demokratian historian tärkeimmät vaalit.

Esivaalit ovat vasta niiden esinäytös, mutta niilläkin on merkitystä. Presidenttikisan lisäksi tiistaina äänestettiin monissa paikallisissa esivaaleissa. Niilläkin on merkitystä.

Mutta onko yhtä paljon merkitystä kuin pandemian pysäyttämisellä?

Moni päätti, että ei. Tiistaina Floridan ja Arizonan äänestysaktiivisuus pysyi lähes ennallaan, mutta niissä suurin osa oli äänestänyt ennakkoon. Sen sijaan Illinoisissa äänestäjien määrä näytti vähenevän sadoillatuhansilla neljän vuoden takaisesta, The New York Times kertoi.

Yhdysvaltalaiset eivät ole ainoita, jotka joutuvat miettimään vaaleja poikkeusoloissa. Ranskassa äänestettiin vielä sunnuntaina paikallisvaaleissa. Sen jälkeen vaalien toista kierrosta siirrettiin.

Tiistain vaalivoittaja Joe Biden piti voitonpuheen kotonaan Wilmingtonissa. Ihmisten ilmoille ei ole enää asiaa.

”Tämän pandemian voittaminen on kansallinen hätätila, joka muistuttaa sotaa”, Biden sanoi.

Sotavertaukset ovat Yhdysvalloissa kiihtyneet viime päivinä. Yritykset halutaan nyt valjastaa rakentamaan hengityskoneita siinä missä sotatarvikkeita toisen maailmansodan aikaan. Armeijaa kutsutaan apuun pystyttämään sairaaloita.

Saman armeijan sotilaat ovat historian varrella tottuneet asettamaan itsensä vaaraan demokratian nimissä. Tiistaina tätä kysyttiin tavallisilta äänestäjiltä. Heillä oli ollut vain muutama päivä aikaa miettiä, mitä äänestyspaikalle saapuminen pandemian aikaan tarkoittaa.

Kaikki eivät varmasti olleet sisäistäneet, millainen riski näkymätön virus on itselle ja muille.

Pahimmat vaarat pyrittiin toki torjumaan. Äänestyspaikat vanhainkodeissa oli suljettu. Ihmisiä oli mahdollisuuksien mukaan kannustettu äänestämään ennakkoon ja postitse. Monet – mutta eivät kaikki – vaalivirkailijat työskentelivät hanskat kädessä.

Illinoisissa sijaitsevassa Wilmettessä esivaalien äänestyspaikalla oli tarjolla desinfioivia käsipyyhkeitä.

Silti on selvää, että äänestäminen oli ristiriidassa epidemian hillitsemisen kanssa. Kumpi silloin pitäisi valita? Kumman sinä valitsisit?

Äkkiä valinta Joe Bidenin ja Bernie Sandersin välillä ei tunnukaan niin tärkeältä.

Vielä ei tiedetä, siirretäänkö kaikkia tulevia esivaaleja, jättääkö Sanders kisan kesken ja milloin tai mitä tapahtuu kesän tärkeille puoluekokouksille.

Samalla vaaliviranomaiset pohtivat jo marraskuun varsinaisten vaalien käytännön järjestelyjä. Yhdysvalloissa ei ole yhtenäistä vaalijärjestelmää vaan osavaltiot päättävät, miten niissä äänestetään. Vain vaalipäivä ja presidenttiehdokkaat ovat yhteiset koko maassa.

Kaikissa osavaltioissa saa jo nyt tietyillä ehdoilla äänestää kirjeitse. Ehdot vaihtelevat paljon. Joissakin osavaltioissa, kuten Utahissa ja Oregonissa, käytännössä kaikki äänestävät kirjeitse, kun taas joissakin, kuten Texasissa, se on tiukasti rajattua.

Ehkä ehtoja ja rajoituksia aletaan nyt purkaa.

Virus saattaa toki olla riski myös kirjeäänestämisessä, varsinkin postinjakajille ja ääntenlaskijoille. Viime viikolla Washingtonin osavaltion esivaaleissa neuvottiin sulkemaan kirjekuori vedellä eikä syljellä.

Jos epidemia jatkuu tai uusiutuu syksyllä, kirjeitse äänestäminen on silti pienempi paha kuin äänestyspaikkojen usein pitkissä jonoissa seisominen.

Koronavirus on asettanut läntiset demokratiat muutamassa päivässä selkä seinää vasten. Oikeus elämään ja terveyteen ajoi hetkessä monien muiden arvojen edelle.

Liikkumisvapaus, kokoontumisvapaus ja normaalisti toimiva markkinatalous katosivat hetkessä, vaikka Yhdysvalloissa pörssit takoivat äskettäin ennätyslukuja ja työttömyys oli pienimmillään puoleen vuosisataan.

Yhteisön suojelu korvasi silmänräpäyksessä yksilönvapauden jopa yksilönvapauden luvatussa maassa.

Koronavirusta koskevat päätökset ulottuvat kaikille yhteiskunnan aloille ja ovat isoja ja pieniä. Missä kaupunkilaiset pesevät pyykkinsä, jos itsepalvelupesulat suljetaan? Saako mummoa mennä tapaamaan? Kuinka monta sataa miljardia annetaan elvytykseen? Autetaanko kansalaisia verohelpotuksilla myöhemmin vai postitetaanko heti sekkejä?

Monia tällä viikolla länsimaissa koettuja päätöksiä on totuttu näkemään vain sota-aikana ja diktatuureissa. Nyt nähdään, millaisia ratkaisuja myös kansalaisten valitsemat johtajat voivat joutua tekemään.

Demokratiassa kansalaiset myös pääsevät arvioimaan näitä ratkaisuja. Toimivatko johtajat liian hitaasti vai nopeasti? Ketä on suojeltu ja kenen kustannuksella? Välittikö poliitikko vain kannatusluvuistaan vai myös kansalaisista?

Vaaleilla on väliä.

Demokraattien esivaalien tilanne

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat