Unkarin hallitus jätti perjantaina parlamentille lakiehdotuksen, joka antaisi Unkarin hallitukselle oikeuden jatkaa Unkarin poikkeustilaa takarajattomasti, ilman parlamentin hyväksyntää.
Samalla Unkarin hallitus saisi luvan kumota tiettyjä lakeja ja ajaa läpi uusia määräyksiä ohi parlamentin.
Lisäksi ehdotuksen mukaan viruksen leviämistä estävien toimenpiteiden häiritsemisestä tai väärän koronavirustiedon levittämisestä voisi saada jopa viisi vuotta vankeutta.
Unkarin hallitus on perustellut laajempien valtaoikeuksien myöntämistä koronavirusepidemian hillitsemisellä.
Sunnuntai-iltaan mennessä Unkarissa on todettu 131 koronavirustartuntaa. Kuusi ihmistä on kuollut viruksen takia.
Unkari julisti poikkeustilan maaliskuun 11. päivänä ja sulki rajansa maaliskuun 16. päivä. Kuten monessa muussa Euroopan maassa, myös Unkarissa on suljettu ravintolat, baarit ja koulut.
Unkaria vuodesta 2010 johtaneen pääministeri Viktor Orbánin kriitikot taas arvelevat, että kyseessä on Orbánin yritys pönkittää omaa valtaansa Unkarissa entisestään.
Esimerkiksi unkarilainen ajatushautomo Political Capital sanoo tiedotteessaan, että huolestuttava lakiehdotus antaisi hallitukselle käytännössä rajattomat valtaoikeudet ilman takarajaa niiden päättymisestä, uutistoimisto Reuters kertoo.
Niin kauan kuin poikkeustila on voimassa, maassa ei voi järjestää esimerkiksi uusia vaaleja.
Unkarin parlamentin oppositiopuolueet eivät suoraan ole ilmoittaneet hyväksyvänsä lakiehdotusta. Parlamentti kokoontuu maanantaina keskustelemaan lakiehdotuksesta.
Jotkut toimittajat Unkarissa ovat huolestuneet lakiehdotuksesta. He pelkäävät, että sitä voidaan käyttää hallituksen toimia kriittisesti tarkastelevia toimittajia vastaan.
Lakiehdotuksen mukaan vankeutta voisi antaa ihmisille, jotka levittävät ”vääriä väitteitä, tai oikeita väitteitä, joita on vääristelty suojelutoimenpiteiden estämiseksi tai vaikeuttamiseksi”.
Toimittajat ovat esimerkiksi tarkastelleet Unkarin terveydenhuoltojärjestelmää kriittisesti. Hallitusta tukevat mediakanavat ovat ehdottaneet, että tällaisia ”pelkoa lietsovia” artikkeleita kirjoittavat journalistit tulisi laittaa telkien taakse, kertoo Insight Hungary -verkkojulkaisu.
Koronavirus on antanut oikeistokonservatiiviselle Orbánille mahdollisuuden syyttää maahanmuuttoa viruksen leviämisestä.
Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch on moittinut Orbánia siitä, että hän käyttää koronavirusepidemiaa oman muukalaisvihamielisen politiikkansa ajamiseksi.
Unkarin ensimmäisten koronavirustapausten joukossa oli ryhmä iranilaisia opiskelijoita. Orbán on siihen nojaten väittänyt koronaviruksen tulleen maahan ulkomaalaisten mukana ja leviävän ulkomaalaisten keskuudessa.
Tällä perusteella Orbán määräsi aluksi kaikkien koulujen ja päiväkotien sijaan vain yliopistot suljettaviksi, koska Unkarin yliopistoissa on paljon ulkomaalaisia.
”Taistelemme sotaa kahdella rintamalla, toisen rintaman nimi on maahanmuutto ja toinen kuuluu koronavirukselle, ja näiden kahden välillä on looginen yhteys, sillä molemmat leviävät liikkeen kautta”, Orbán sanoi perjantaina uutistoimisto AFP:n mukaan.