Trump hyökkäsi WHO:ta vastaan ja uhkasi jäädyttää terveysjärjestön rahoituksen - Ulkomaat | HS.fi
Ulkomaat|Koronavirus

Trump hyökkäsi WHO:ta vastaan ja uhkasi jäädyttää terveysjärjestön rahoituksen

Presidentti Trumpin mielestä Maailman terveysjärjestö epäonnistui koronapandemian alkuvaiheissa.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus. Kuva: AFP

Julkaistu: 8.4. 11:13

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump hyökkäsi tiistaina kovin sanoin Maailman terveysjärjestöä WHO:ta vastaan ja uhkasi rahoituksen jäädyttämisellä.

Trump syytti WHO:ta siitä, ettei järjestö taistellut riittävän aggressiivisesti koronaviruksen leviämistä vastaan pandemian alkuvaiheissa.

”Aiomme panna katkolle rahan jakamisen WHO:lle”, Trump sanoi päivittäisessä koronavirukseen liittyvässä tiedotustilaisuudessa Valkoisessa talossa tiistaina.

Asiasta kertovat muun muassa sanomalehti The New York Times ja uutiskanava CNN.

Trumpin näkemyksen mukaan WHO vähätteli koronaviruksen synnyttämää uhkaa epidemian alkuvaiheessa ja arvosteli perusteettomasti Yhdysvaltain hallinnon päätöstä asettaa matkustuskielto Kiinalle tammikuun lopussa.

”Tarkastelkaa sitä vaihe vaiheelta. He sanoivat, ettei se (virus) ole iso asia, ettei ole isoa ongelmaa, ei ole mitään, ja lopulta kun suljin (rajat Kiinaan), he itseasiassa sanoivat, että tein virheen, mikä osoittautuikin oikeaksi (päätökseksi)”, Trump sanoi CNN:n mukaan.

Trumpin omat toimet ja näkemykset koronavirukseen liittyen ovat olleet kasvavan arvostelun kohteena Yhdysvalloissa. Terveysasiantuntijat ovat sanoneet, että presidentti vähätteli julkisuudessa viruksen vaaroja.

Tällä on saattanut olla vaikutuksia siihen, miten ripeästi Yhdysvaltain viranomaiset ryhtyivät toimiin epidemian ehkäisemiseksi. Yhdysvallat on myöhästynyt muun muassa virustestien ja suojausvälineiden hankinnassa.

WHO varoitti jo suhteellisen varhaisessa vaiheessa koronaviruksen muodostamasta uhasta. WHO julisti viruksen globaaliksi terveysuhaksi tammikuun 31. päivä. Tämä tapahtui viikkoja ennen kuin Trump julisti kansallisen poikkeustilan viruksen vuoksi.

YK:n alainen maailmanjärjestö ei kuitenkaan alkuvuodesta suositellut kansainvälisiä matkustusrajoituksia epidemian hillitsemiseen. Järjestön näkemys tammikuun lopussa oli se, ettei rajoituksia kansainväliselle liikenteelle tule ottaa käyttöön.

HS kysyi WHO:lta helmikuun alussa, minkä vuoksi matkustusrajoituksia ei suositella. Järjestön tiedotus vastasi, että todisteiden valossa kansainväliset matkustusrajoitteet saattavat olla tehokkaita aivan taudin puhkeamisvaiheen alussa. Näin muut alueet tai maat saavat enemmän aikaa varautua tilanteeseen.

Järjestö ei silti pitänyt yli 24 tuntia pidempiä matkustusrajoituksia järkevinä.

”Rajoitusten pitää olla lyhytaikaisia ja niiden pitää olla järkevässä suhteessa kansanterveyden riskeihin. Lisäksi kantaa niihin (matkustusrajoituksiin) pitää harkita jatkuvasti uudelleen tilanteen kehittyessä”, WHO vastasi siteeraamalla järjestön antamaa lausuntoa.’

WHO:lla on paljon vaikutusvaltaa, mutta järjestö ei voi antaa sitovia määräyksiä jäsenvaltioille. Järjestön kannanotot ja neuvot ovat vain suosituksia.

Koronaviruksen levittyä pandemiaksi maat toisensa perään ovat omaehtoisesti sulkeneet rajansa. Maaliskuun loppuun mennessä lähes koko maailma oli poikkeustilassa pandemian vuoksi.

Trump uhkasi WHO:ta rahoituksen jäädyttämisellä, mutta myöhemmin tiistaina hän perääntyi ja väitti, ettei todella ole katkaisemassa rahoitusta.

”En sanonut, että aiomme tehdä sen. Mutta aiomme tarkastella sitä”, Trump sanoi.

Kun toimittaja huomautti, että hän oli hetkeä aikaisemmin sanonut keskeyttävänsä rahoituksen, Trump kiisti kaiken.

”Sanoin, että aiomme tarkastella sitä”, Trump sanoi The New York Timesin mukaan.

WHO:n vuosibudjetti on noin 5,5 miljardia euroa. Yhdysvaltain rahoitusosuus järjestön budjetista on noin 500 miljoonaa euroa.

Trump syytti WHO:ta myöskin ”Kiina-keskeiseksi”, mutta ei tarkemmin määritellyt näkemyksiään.

”Kauniisti sanottuna he vaikuttavat hyvin Kiina-keskeisiltä”, Trump sanoi. ”He vaikuttavat hairahtavan usein Kiinan puolelle. Ja me rahoitamme sitä.”

Kiina ilmoitti joulukuun 31. päivänä WHO:lle uudenlaisen koronaviruksen löytymisestä. Tämän jälkeen järjestö alkoi perehtyä Kiinan tilanteeseen.

Terveysjärjestöä on arvosteltu tammikuun 14. päivä lähetetystä twiitistä. Siinä WHO toteaa, että Kiinan viranomaisten tekemien alustavien tutkimusten mukaan ei ole selviä todisteita siitä, että virus leviää ihmisistä toiseen.

Monet lääkärit epidemian syntyalueella Wuhanissa tiesivät jo joulukuun lopussa, että virus leviää ihmisestä toiseen. Kiinan viranomaisia ja maata hallitsevaa kommunistista puoluetta on syytetty tietojen pimittämisestä ja keskustelun tukahduttamisesta epidemian alkuvaiheessa.

Lue lisää aiheesta tästä.

Yhdysvalloissa on laajemminkin arvosteltu WHO:ta viime päivinä.

The New York Timesin mukaan Trumpin syytökset noudattavat samaa kaavaa, jota konservatiivisella Fox News -kanavalla esiintyneet republikaanipoliitikot ovat esittäneet viime päivinä.

Fox News tiedetään Trumpin lempikanavaksi.

WHO:ta on arvosteltu siitä, ettei järjestö ole riittävästi kyseenalaistanut Kiinasta tulevia tietoja koronavirukseen liittyen.

”Jos he olisivat tehneet työnsä, kaikki olisivat olleet paremmin valmistautuneita”, floridalainen republikaanisenaattori Rick Scott sanoi Fox Newsin haastattelussa maanantaina.

”Meidän ei olisi tarvinnut sulkea taloutta, eikä olisi kaikkia näitä kuolleita joka puolella maailmaa.”

HS-analyysi|Venäjä ja Kiina lähettivät Eurooppaan virus­testejä ja muita tarvikkeita, jotka osoittautuivat kelvottomiksi

Israel|Koronavirus leviää Israelin ortodoksijuutalaisten saarretussa kotikaupungissa, naapurusto pystyttää tiesulkuja

Yhdysvallat|The New York Times: Trumpia varoitettiin pandemian vakavasta uhasta jo tammikuussa

Koronavirus|Norja avaa päiväkodit ja koulujen alaluokat huhtikuun lopussa, pääministeri kiitti onnistumisesta – rajoitustoimet samanlaiset kuin Suomella

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Ulkomaat

Luetuimmat

Uusimmat