Presidentti­ehdokkuudesta luopunut Bernie Sanders tunnusti tosiasiat, eikä edes pandemia heilauta Trumpin kannatusta - Ulkomaat | HS.fi
Ulkomaat|Kirjeenvaihtajan analyysi

Presidentti­ehdokkuudesta luopunut Bernie Sanders tunnusti tosiasiat, eikä edes pandemia heilauta Trumpin kannatusta

Tavallisesti kansalaiset syöksyvät kriisitilanteessa presidentin tueksi, mutta nyt niin ei ole Yhdysvalloissa käynyt, kirjoittaa HS:n Washingtonin-kirjeenvaihtaja Anna-Sofia Berner.

Bernie Sanders kertoi keskiviikkona luopuvansa demokraattipuolueen presidenttiehdokkuudesta. Kuva: Mike Segar / Reuters

Julkaistu: 9.4. 13:19

Keskiviikkona Bernie Sanders sanoi ääneen sen, minkä kaikki jo tiesivät. Hänen taistelunsa demokraattien presidenttiehdokkuudesta on toivoton ja siksi se on parasta lopettaa.

”Toivoisin, että voisin kertoa teille parempia uutisia”, senaattori Sanders sanoi kannattajilleen videolla. ”Mutta luulen, että tiedätte totuuden.”

Vastaehdokas Joe Bidenin etumatka on ollut jo kuukauden ajan käytännössä ylivoimainen. Lisäksi koronavirus oli jo käytännössä pysäyttänyt kampanjoinnin.

Vuonna 2016 pelkkä ylivoimainen vastustaja ei riittänyt pysäyttämään Sandersia. Silloin hän jatkoi kampanjaansa Hillary Clintonia vastaan, vaikka Clintonin voitto oli selvä. Taistelu jätti puolueeseen rumat arvet.

Nyt tilanne on monella tapaa toinen. Neljä vuotta sitten tähän aikaan Donald Trumpin mahdollisuuksia nousta presidentiksi ei demokraattien piirissä otettu vakavasti. Nyt yhteinen vihollinen yhdistää puoluetta. Sanders on jo pitkään sanonut tekevänsä kaikkensa Trumpin voittamiseksi myös siinä tapauksessa, ettei itse ole istuvan presidentin haastaja.

Virallisesti hän ei kuitenkaan ole vielä luvannut tukeaan Bidenille vaan kertoi keskiviikkona koomikko Stephen Colbertin myöhäisillan ohjelmassa, että keskustelut kampanjoiden välillä ovat yhä kesken.

Sandersin sävy on kuitenkin ollut sovitteleva. Kampanjan lopetuspuheessaan Sanders kutsui Bidenia ”kunnon mieheksi” ja lupasi tehdä tämän kanssa yhteistyötä. Hän kertoi myös puhuneensa Bidenin kanssa tällä viikolla.

Sitten on tämä pandemia. Sandersin ilmoitus kampanjan lopettamisesta tuli päivä Wisconsinin esivaalien jälkeen. Wisconsinin tulokset julkistetaan osittaisen kirjeäänestyksen vuoksi vasta maanantaina, mutta esivaalien isoimpana uutisena voi jo nyt pitää sitä, että äänestäjät joutuivat koronavirusepidemiasta huolimatta jonottamaan tuntikausia äänestyspaikoille. Osavaltion republikaanien käsissä oleva korkein oikeus oli kieltäytynyt lykkäämästä esivaalia.

”En voi hyvällä omalla tunnolla jatkaa kampanjaa, jolla ei ole mahdollisuuksia voittoon ja joka häiritsisi meiltä kaikilta vaadittavaa tärkeää työtä tällä vaikealla hetkellä”, Sanders sanoi viittauksena virusepidemiaan.

Esivaalit eivät tosin lopu siihen, että Sanders keskeyttää kampanjansa. Hänen nimensä pysyy yhä äänestyslipukkeissa, kun epidemian vuoksi lykätyt esivaalit lopulta huhti-, touko- ja kesäkuussa järjestetään. Siten häntä tukevat puoluekokousedustajat voivat päästä vielä vaikuttamaan puolueen linjaan.

Esivaaleissa äänestetään aina myös muista kuin presidenttiehdokkaista, joten Sandersin ilmoitus ei riitä niiden perumiseen. Voi kuitenkin olettaa, että äänestysaktiivisuus alenee entisestään, kun kiinnostavin ehdokas on jo selvillä.

 Bidenin sanamuodot olivat kuin suoraan Sandersilta.

Joe Biden on matkalla demokraattien presidenttiehdokkaaksi. Kuva: Robyn Beck / AFP

Sandersin kampanjan lopettamista seuranneissa uutisissa ja analyyseissa oli muistokirjoituksen sävy. Niissä puhuttiin ehdokkaasta imperfektissä ja kerrattiin hänen saavutuksiaan, joista suurin on Yhdysvaltain poliittisen keskustelun muuttaminen.

On kiistatonta, että Sanders ja hänen kannattajansa ovat siirtäneet demokraattipuoluetta vasemmalle ja tuoneet poliittisen keskustelun valtavirtaan asioita, joista ei Yhdysvalloissa pitkään aikaan ollut puhuttu vakavissaan, kuten kattavan julkisen terveydenhoidon ja ilmaisen koulutuksen.

Tästä saavutuksesta Sandersille nosti hattua myös entinen varapresidentti Biden, jonka on nyt houkuteltava Sandersin pettyneitä tukijoita taakseen. Biden julkaisi keskiviikkona pitkän lausunnon, jossa hän lupasi taistella ilmastonmuutosta ja taloudellista eriarvoisuutta vastaan ja poistaa lukukausimaksut julkisista yliopistoista.

Lausunnon sanamuodot olivat paikoin kuin suoraan Sandersilta. Ilmastonmuutosta Biden kutsui ”eksistentiaaliseksi kriisiksi”. Vielä on liian varhaista sanoa, tarttuvatko Sandersin kiihkeimmät kannattajat syöttiin – tai ojennettuun käteen.

Miltä näyttävät Bidenin mahdollisuudet voittaa Trump syksyllä? Sen pohtiminen tuntuu ylimääräiseltä luksukselta tilanteessa, jossa yli tuhat yhdysvaltalaista kuolee päivittäin koronaviruksen vuoksi.

Demokraatit ovat pyrkineet luomaan lainsäädäntöä, joka mahdollistaisi kirjeäänestyksen laajentamisen koko maassa. Republikaanit ja Trump vastustavat tätä kiivaasti, koska alhainen äänestysprosentti yleensä sataa heidän laariinsa.

Esimakua äänestyksestä epidemian keskellä saatiin tiistaina Wisconsinissa. Demokraattien linnake osavaltiossa on Milwaukeen kaupunki. The New York Times -lehden mukaan neljä vuotta sitten 167 000 kaupunkilaista äänesti kevään vaaleissa. Tänä vuonna määrä putosi alle puoleen ja paikan päällä äänesti vain 18 803 ihmistä.

Wisconsin on yksi niistä osavaltioista, jotka ratkaisivat Trumpin vaalivoiton vuonna 2016.

Äänestysprosentilla on valtava merkitys, sillä tällä hetkellä näyttää siltä, että epidemia on muuttanut vaaliasetelmia yllättävän vähän eli kisa on edelleen tasainen.

Trumpin kaudella mikään skandaali, ei edes virkasyytteeseen johtanut Ukraina-kohu, ei ole juuri heilauttanut presidentin kannatusta suuntaan tai toiseen. Siihen ei näytä pystyvän edes pandemia.

Tavallisesti presidentin kannatus ampaisee kriisitilanteessa ylös. Tämä on pätenyt niin John F. Kennedyyn Kuuban-kriisissä kuin George W. Bushiin syyskuun 2001 terrori-iskujen jälkeen. Trump näyttää kuitenkin rikkoneen perinteen.

Uusimpien, tällä viikolla julkaistujen gallupien mukana Trumpia tukee myös kriisitilanteessa noin 45 prosenttia yhdysvaltalaisista. Pari viikkoa sitten kannatus nousi hetkellisesti muutaman prosenttiyksikön, mutta nyt se näyttää palanneen tutulle tasolleen.

Niinpä tilanteessa, jossa koko maailma tuntuu kääntyneen päälaelleen, yksi asia näyttää yhä olevan ennallaan: Donald Trump jakaa kansan kahtia.

Tuoreiden gallupien mukaan presidentti Donald Trumpia tukee myös kriisitilanteessa noin 45 prosenttia yhdysvaltalaisista. Kuva: Mandel Ngan / AFP

Yhdysvallat|Bernie Sanders jättää demokraattien presidentti­kisan kesken, haukkui Trumpin kyvyttömäksi hoitamaan korona­kriisiä

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Ulkomaat

Luetuimmat

Uusimmat