Sukkulointi Kaakonkulmalta Venäjälle vaihtui videoterveisiin – Koronavirus mullisti suomenvenäläisten elämän itärajalla - Ulkomaat | HS.fi
Ulkomaat|Rajoitukset

Sukkulointi Kaakonkulmalta Venäjälle vaihtui videoterveisiin – Koronavirus mullisti suomenvenäläisten elämän itärajalla

Suomen ja Venäjän välinen raja on ollut kiinni koronaviruksen vuoksi kuukauden.

Kuusi Suomessa asuvaa venäläistä kertoo kokemuksistaan itärajan sulkeuduttua koronaviruksen vuoksi.

Julkaistu: 19.4. 2:00, Päivitetty 19.4. 13:44

Suomen ja Venäjän välinen raja on ollut kiinni koronavirusepidemian vuoksi kuukauden, ja tiukat rajoitukset ovat mullistaneet Suomessa asuvien venäläisten elämän.

Venäjän hallitus päätti 27. maaliskuuta, etteivät Venäjän kansalaiset voi poikkeusoloissa poistua vapaasti maasta. Poikkeuksena mainitaan merimiehet, rekkakuskit sekä Kaliningradiin enklaavissa asuvat, kotiinsa palaavat venäläiset. Kuluneella viikolla poikkeustapausten listaan lisättiin ydinvoimalatyömaiden työntekijät ja Venäjän ulkomailla sijaitsevien sotilastukikohtien henkilöstö.

Käytännössä rajoitus merkitsee, etteivät Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisetkaan pääse palaamaan Venäjältä vapaasti kotiinsa Suomeen. Venäjä kohtelee heitä pelkästään Venäjän kansalaisina, ja kun maahan on menty venäläisellä passilla on sieltä poistuttava samaa passia käyttäen.

Venäjän Lappeenrannan-konsulaatti on avannut neuvontapuhelimia, ja aluksi kyselyjä venäläisiltä tuli runsaasti myös Suomen Pietarin-pääkonsulaattiin, kertoo lehdistövirkamies Anna Laine.

Suomessa asuu vakituisesti lähes 80 000 venäjää äidinkielenään puhuvaa ihmistä, pääkaupunkiseudun lisäksi erityisesti Kaakkois-Suomessa. Viisi Kotkassa ja Haminassa asuvaa suomenvenäläistä ja yksi ukrainalainen kertovat korona-ajan tunnelmista.

Anatoli Timofejev tervehtii Jelena Utkinaa rajan takaa.

”Pitää ajatella myönteisesti”

Eläkeläisrouva Jelena Utkina, 68, aukaisee puhelimensa Skype-sovelluksen kerrostaloasunnossa Haminan Poitsilassa ja ruudulle ilmestyy poikaystävä Anatoli Timofejev, 71, Pietarista.

”Moi, moi”, Timofejev tervehtii. ”Teillä on siellä niin hiljaista ja rauhallista, tulen kyllä Haminaan heti kun pääsen!”

Utkina muutti Pietarista Haminaan 2001 eli samoihin aikoihin, kun hänen 25-vuotinen työpaikkansa eli Pietarhovin perinteikäs kellotehdas meni nurin. Suomessa Utkina on hankkinut laitoshuoltajan koulutuksen ja tehnyt töitä koulussa, sairaalassa ja vanhainkodissa.

Haminaan Utkina päätyi suomalaisen miehen vuoksi. Ero tuli 2015, ja Timofejevin Utkina tapasi Pietarhovissa runsaat kolme vuotta sitten.

Seurustelu on jatkunut tiiviinä, erityisesti viimeksi kuluneen vuoden, kun Utkina on ollut eläkkeellä. Viisikymppisenä hankittu suomalainen ajokortti on rouvan ylpeys, ja Hyundai Matrix -pikkuauto on karauttanut parin viikon välein Timofejevin luokse ellei tämä sitten ole tullut vuorostaan Haminaan.

Tänä talvena pariskunta alkoi suunnitella Bulgarian matkaa. Timofejevin oli jäätävä Pietariin odottamaan uutta viisumia, kun Venäjän ja Suomen kaksoiskansalainen Utkina ajoi Suomeen hakemaan uutta passiaan.

”Tulin raja yli maaliskuun 18. päivä”, Utkina kertoo. ”Aavistelimme kyllä, että raja voi mennä kiinni. Ja niinhän se menikin, seuraavana päivänä.”

Utkinan kuukausi on kulunut lähinnä kotona ja lähimaaston lenkkipolulla. Moskovassa asuvan pojan kaksostyttärille on valmistumassa villamekot.

”En minä ennen ole mekkoa tehnytkään”, Utkina väittää. ”Kaupassa piti käydä katsomassa kokoa ja mallia, että millainen tästä pitää tulla. Ja puhelimessa on tällainen terveysohjelma, joka näyttää, että olen eilen kävellyt 7,9 kilometriä. Siis täällä sisällä, keittiön, olohuoneen ja parvekkeen väliä. Oli niin kauhea ilma.”

”Nyt on vain pysyttävä aloillaan ja odotettava”, Timofejev neuvoo puhelimen ruudulta. ”Kyllä tämä tilanne vielä selviää niin Suomessa kuin Venäjälläkin.”

”Pitää ajatella myönteisesti ja miettiä, mitä itse voi tehdä paremmin”, Utkina pohtii.

Irina Saraikina sanoo ihmisten hyväksyneen jyrkät rajoitukset.

”Maksoin nettitutun sähkölaskun”

Petroskoista kotoisin oleva Irina Saraikina, 45, toimii toista kautta venäläistä kulttuuria ylläpitävän Kaakonkulman maahanmuuttajayhdistyksen Rodnikin puheenjohtajana ja on seurannut suomenvenäläisten tilannetta aitiopaikalta Haminasta.

”Yhdessä tapauksessa täällä asuva ihminen kirjoitti Pietarista yhteisöpalvelu Vkontaktessa, että kaikki asiapaperit ja laskut olivat jääneet kotiin Suomeen rajan sulkeutuessa”, Saraikina kertoo. ”Soitin Kymenlaakson sähkölle ja pyysin lähettämään laskun tälle asiakkaalle sähköpostissa, ja hän välitti sen sitten minulle. Maksettiin se viikko sitten.”

”Toisessa tapauksessa Haminassa töissä oleva kaksoiskansalainen oli lähdössä lomamatkalle Turkkiin, mutta meni ensin katsomaan äitiään Leningradin alueelle. Nyt hän on siellä eikä tiedä, miten työpaikan käy. Riippuu tietysti siitä, miten työnantaja asian näkee.”

Rodnik järjestää erilaisia tapahtumia kuten konsertteja, konserttimatkoja, näyttelyitä ja lasten juhlia keskimäärin kerran kuussa ja keväällä useammin, mutta nyt kaikki tapahtumat on peruttu. Yhdistyksen kuoron harjoitukset ovat menneet kansainvälisesti virtuaalisiksi.

”Kuoron johtaja Aleksandr Pšedromirski asuu Pietarissa, ja hänen piti tulla huhtikuussa vetämään harjoituksia”, Saraykina kertoo. ”He järjestivät äskettäin harjoitukset Skypen välityksellä. Se oli vähän hankalaa, kun yhteydessä on viivettä.”

Saraykinan isä asuu Petroskoissa, ja hänen miehensä vanhemmat Murmanskin alueella.

”Käyn Petroskoissa tavallisesti pari kertaa vuodessa, samoin mieheni Murmanskin alueella. Yleensä hän käy siellä toukokuussa perunan istutuksessa, mutta nyt heidän on siellä pärjättävä ilman häntä.”

Marija Šipnjakova kehuu suomalaista etäopetusta.

”Kyllä Petroskoissa lasten etäopiskelu on vaikeaa”

Saraykinan sisko Marija Šipnjagova, 37, tuli Petroskoista Suomeen viisi vuotta sitten. Šipnjagova opiskelee kirjanpitäjäksi Kouvolassa, hänen miehensä on töissä betonitehtaalla.

”Petroskoissa on nyt seitsemän tartuntatapausta, ja kolme on kuollut”, Šipnjagova kertoo. ”Kaikki siellä pelkäävät tartuntaa.”

Normaalioloissa Šipnjagovalle on kertynyt Viipurin-reissuja joka kuukausi. Petroskoissa isänsä ja sisarensa luona hän on käynyt kahdesta viiteen kertaan vuodessa.

”Samalla olemme tavanneet mieheni äitiä. Kuusisataa kilometriä suuntaansa, omalla autolla tai bussilla.”

”Kyllä elämä näissäkin oloissa on täällä Suomessa helpompaa. Esimerkiksi lasten etäopiskelu Petroskoissa on aika hankalaa. Tietoliikenneyhteydet voivat olla heikot, eivätkä opettajat ole valmistautuneet riittävästi etäopetukseen. Eikä vanhemmilla ole varaa ostaa taloon kolmea tietokonetta.”

Aleksandra Jeremina arvelee, ettei raja avaudu aivan heti.

”Taitaa tulla tapaamisissa parin vuoden tauko”

Kontupohjasta kotoisin olevalla kotkalaisella Aleksandra Jereminalla, 38, on tavallaan karanteenikokemusta. Nimittäin syksyltä 2006, jolloin kapakkatappelusta alkanut etninen väkivalta johti päivien mellakoihin, ravintolan tuhopolttoon ja kaukasialaisväestön pakoon Kontupohjan paperitehdaskaupungista.

”Silloinen mieheni on tšetšeeni ja osallistui veljensä kanssa mellakoihin”, Jeremina kertoo. ”Poikamme oli kolmevuotias, ja pysyimme tiiviisti sisällä. Nyt Kontupohjassa tilanne on aika lailla kuten ennekin, Kaukasian väki on taas torilla töissä.”

Suomeen Jeremina muutti poikansa kanssa eron jälkeen seitsemän vuotta sitten. Venäjällä hän työskenteli oluenmyynti-yhtiön myyntijohtajana, Suomessa leipä on tullut siivoojana, kahvilan työntekijänä ja vaatekaupan myyjänä. Nyt pitäisi päästä turvallisuuskursseille ja sitten Vikingin laivalle töihin.

”Pojan piti päästä kesäkuussa isänsä perheen luokse Groznyihin”, Jeremina kertoo. ”Viimeksi kävimme Kontupohjassa viime vuoden heinäkuussa. Mutta nyt taitaa tulla tapaamisiin parin vuoden tauko.”

Aleksei Kannunen soittaa hanuria.

”Ovat siellä peloissaan, ja on televisiokin syyllinen”

Yhdeksän vuotta Suomessa asuneen kotkalaisen kokin Aleksei Kannusen, 43, isoisä kuului niihin suomalaisiin, jotka lähtivät 1930-luvun alussa rakentamaan Karjalaan sosialistista neuvostotasavaltaa.

”Sukunimi oli Kinnunen, kirjoittivat sen passiin väärin”, Kannunen sanoo.

Kannusen työura Venäjällä vei Moskovaan ja Pietariin, puusepäksi, ravintolavaunun kokiksi ja merille. Vanhemmat ja sisar asuvat yhä syntymäkodissa maalla Kontupohjan seudulla.

”Viimeksi kävin heitä katsomassa viime kesänä, mutta onhan Whatsapp”, Kannunen sanoo. ”Maalla on sentään helpompi elää tällaisina aikoina, ulkohommia on tehtävä kuten ennenkin. Kaupungissa vanhuksilla on vaikeampaa.”

”Kyllä he ovat peloissaan, ja siihen ovat tiedotusvälineetkin syyllisiä. Arvailevat aivan liikaa, eikä televisiossa mitään muuta olekaan kuin koronavirusta.”

”Jos vastustuskyky on alentunut, niin on tietysti vaarassa”, Kannunen sanoo. ”Mutta jos kunto on normaali, niin parempi on liikkua ulkona, siellä, missä muita ihmisiä ei ole. Syödä kunnolla ja saada auringosta D-vitamiinia.”

Ganna But ja Marija Šipnjagova kahvittelivat Rodnik-yhdistyksen toimistossa Haminassa.

”Aivan oikeaa politiikkaa”

Kotkalainen Ganna But, 60, muutti uuden aviomiehensä perässä Varkauteen kahdeksan vuotta sitten Ukrainan Mariupolista.

”Minulla oli siellä oma rakennusfirma, 16 työntekijää, ja iso talo meren rannalla”, But kertoo. ”Mies ei suostunut muuttamaan Ukrainaan ja kun asiaa oli vuosi mietitty, myin talon ja firman ja muutimme Suomeen.”

Luultavasti onnistunut päätös: kaksi vuotta myöhemmin Mariupolissa jyrähtelivät kranaatinheittimet eivätkä omaisuudet olleet enää minkään arvoiset. Nykyisin satamakaupunki Mariupol on täpärästi Ukrainan hallituksen joukkojen hallussa.

Butin 85-vuotiaat vanhemmat asuvat yhä Mariupolissa, lapset ja lastenlapset Varsovassa.

”Joka vuosi on tehty kiertomatka Karhula-Varsova-Mariupol-Karhula”, But kertoo ja kehuu, kuinka mukava Suomeen on aina palata. ”Suomessa vasta ymmärsin, kuinka ihmisen kuuluu elää! Luonnon keskellä.”

Kymenlaaksossa oli terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen lauantaisen tiedon mukaan varmistettu 32 koronavirustartuntaa, sairaalahoidossa oli sairaanhoitopiirin mukaan yksi koronaviruspotilas.

”Kyllä täällä on asiat hoidettu aivan oikein”, But sanoo. ”Ellei rajaa olisi suljettu, niin varmasti tilanne olisi toinen. Kyllä tämä on molemmilta mailta aivan oikeaa politiikkaa.”

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Ulkomaat

Luetuimmat

Uusimmat