Poliitikot ja aikakaudet vaihtuvat, mutta yhden periaatteen piti olla koskematon. Ihmisoikeudet!
Ne oikeudet, jotka Yhdistyneet kansakunnat kirjasi Ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen julistukseen vuonna 1948.
Sitten iski koronavirus ja kaikki näyttää muuttuneen. Mutta missä määrin menetimme ihmisoikeuksiamme ja missä määrin niin pitääkin nyt olla?
”Jokaisella on oikeus liikkua vapaasti”, sanoo YK-julistuksen 13. artikla.
Eipä ole enää, kun Uusimaakin oli väliaikaisesti suljettu, monien maiden tiukemmista karanteeneista puhumatta.
”Kaikilla on oikeus rauhanomaiseen kokoontumisvapauteen”, sanoo 20. artikla.
Eipä ole enää, kun poliisi hajottaa Yhdysvalloissakin epävirallisia muutaman kymmenen hengen kokoontumisia.
”Jokaisella on oikeus työpaikan vapaaseen valintaan”, sanoo 23. artikla.
Eipä ole enää, kun terveydenhuollon 18–67-vuotiaat taitajat voidaan valmiuslakimme nojalla määrätä pakkotyöhön.
Julistuksessa on yhä paljon kohtia, joiden ylläpidosta on laaja yksimielisyys: esimerkiksi kidutuksen ja orjuuden kiellot.
Samalla ne rajoitukset, joihin on päädytty, ovat Suomessakin saaneet laajaa hyväksyntää valmiuslain osina ja kansanterveyden välttämättöminä turvaajina.
Mutta jos kaikki ihmisoikeudet eivät voi olla samaan aikaan voimassa, mitä se tarkoittaa ja kuka määrittää tärkeysjärjestyksen?
”Keskeisimpien ihmisoikeuksien loukkaukset leviävät Euroopassa lähes yhtä nopeasti kuin virus, Amnesty Internationalin Euroopan-johtaja Marie Struthers julisti tässä kuussa.
”Vaikka monet näistä ovat tarpeellisia kansalaisten terveyden suojelemiseksi, historia tulee tuomitsemaan ne, joka käyttävät pandemiaa tekosyynä diskriminaatioon, sortoon ja sensuuriin”, hän jatkoi.
Oikeus terveyteen jyrää siis alleen muita ihmisoikeuksia, ja tämä sopii pandemian aikaan myös Amnesty Internationalin Suomen-osaston toiminnanjohtaja Frank Johanssonille.
Frank Johansson on Amnesty Internationalin Suomen osaston toiminnanjohtaja.
”Kun pandemian aikana oikeutta terveyteen lähdettiin tosissaan ajamaan, eri puolilla maailmaa on ryhdytty poikkeusjärjestelyihin liikkumis- ja kokoontumisrajoituksin”, hän sanoo puhelinhaastattelussa.
Johanssonin mukaan näin voikin tehdä, kunhan poikkeustoimet todetaan välttämättömiksi lainmukaisin päätöksin ja toteutetaan ”perustellusti, oikeasuhtaisesti ja ajankohdaltaan rajatusti”.
Unkari ja Viktor Orbán ovat Johanssonin mielestä livenneet tästä näyttävimmin. Pääministeri Orbán hyväksytti parlamentilla maaliskuun lopulla poikkeuslain, jonka on arvioitu tehneen Unkarista jopa ”Euroopan unionin ensimmäisen diktatuurin”.
Laki säädettiin voimaan ”toistaiseksi”, sen aikana ei järjestetä vaaleja ja lain kumoaminen vaatisi peräti kahden kolmasosan enemmistön parlamentissa.
”On myös tarkkailtava missä määrin viruksen varjossa yritetään viedä kansalaisoikeuksia kuten aborttioikeutta. Puolassa tätä yritettiin, mutta yritys on toistaiseksi torjuttu.”
Johansson tarkkailisi myös sitä, miten meitä tarkkaillaan. Viedäänkö ihmisoikeuksiin kuuluva oikeus yksityisyyteen digitaalisen valvonnan avulla?
”Kun nämä välineet on kerran otettu käyttöön, niitä on helppo ottaa käyttöön uudelleen, ellei niihin liity oikeanlaista parlamentaarista valvontaa. Kiina on tästä varoittava esimerkki.”
Fyysinen väkivaltakin on ihmisoikeusloukkaus ja sitä tapahtuu nyt entistä enemmän yksityisasunnoissa.
”Naisiin kohdistuva väkivalta ja erilaiset yhteydenotot tukipalveluihin ovat jo kasvaneet”, hän sanoo.
Näitä merkkejä on havaittu myös Suomessa.
Oikeus terveyteen on erityisessä vaarassa liian täysillä turvapaikanhakijoiden leireillä ja liian täysissä vankiloissa, Johansson sanoo.
”Vankisumaa tulee purkaa ja osin näin on tehtykin Iranissa. Turkissa puolestaan irvokkaasti vapautettiin tästä syystä vankeja, mutta ei poliittisia vankeja.”
Köyhimmissä maissa oikeus terveyteen on ollut ennenkin uhanalaisin.
”Mitä tapahtuu, kun virus leviää köyhimmissä Afrikan ja Aasian valtioissa?” Johansson kysyy.
Tätä sietääkin kysyä, koska YK varoitti keskiviikkona ”raamatullisesta nälänhädästä”, joka voi tappaa 300 000 ihmistä päivässä kolmen kuukauden ajan.
Ja siksi soitamme seuraavaksi toisen ihmisoikeusjärjestön eli Human Rights Watchin Afrikan-johtajalle Mausi Segunille Nigerian pääkaupunkiin Abujaan.
Mausi Segun on Human Rights Watch -järjestön Afrikan-osaston johtaja. Kuva: Getty Images
”Virus etenee Afrikassa ennakoitua hitaammin ja valitettavasti monet maat kopioivat nyt Euroopan ja Yhdysvaltain rajoituksia tavalla, jotka eivät sovi tänne”, Segun kertoo puhelimitse.
Hän viittaa köyhimpiin alueisiin, joissa karanteeni ei voi toimia, koska ihmisten on pakko lähteä etsimään syötävää. Jos ihmisiä alkaa kuolla rajoitusten vuoksi nälkään enemmän kuin virukseen, toimenpiteet on mitoittetu aivan väärin.
”Poliisi on ollut köyhimpiä kohtaan monessa maassa liian ankara. On käytetty vesitykkejä ja pahoinpitelyjä pidätysten yhteydessä. Ja nimenomaan maissa, joissa pidätetyt saatetaan unohtaa vankiloihin jopa vuosiksi ilman oikeudenkäyntiä.”
Hätätilalait tehdään Unkarin tapaan myös useissa Afrikan maissa liian laveiksi, Segun sanoo.
Ja samalla kaikki jo ennen pandemiaa tapahtuneet ihmisoikeusrikkomukset ovat jatkuva ongelma Keski-Afrikan tasavallassa, Sudanissa, Somaliassa ja monissa muissa maissa.
Mikä on tilanne Segunin kotimaassa Nigeriassa, joka nousi alkuvuodesta lupaavasti Afrikan suurimmaksi taloudeksi?
”Ihmisoikeustilanne Nigeriassa on haasteellinen, mutta toki parempi kuin sotilasvallan aikana. Nyt asioista voi valittaa ja valituksia käsitellään. Väärinkäytöksistä tulee yksittäisiä tuomioita, mutta koko kulttuurin tulee muuttua ihmisoikeuksia kunnioittavammaksi”, hän sanoo.
”Nigeriassa sanotaankin, että meillä on sananvapaus, mutta ei aina vapautta sanankäytön jälkeen.”
Kiinnostavasti sekä Human Rights Watch että Amnesty pitävät myös ilmastonmuutosta ihmisoikeusongelmana.
”Myrskyt, tulvat, kuivuudet ja metsäpalot vaarantavat oikeuden terveyteen, asuntoon ja toimeentuloon. Kun koronakriisin aikaan annetaan valtavasti rahaa yrityksille, pitää varmistaa, että tuet tukevat siirtymistä hiilineutraaliin yhteiskuntaan”, Amnestyn Johansson arvioi.
Ihmisoikeuksiin kuuluu siis asioita, joita ei tule ihmisoikeuskysymyksinä ensisijaisesti ajatelleeksi.
Ja siitä on tullut myös ongelma, väittää Helsingin yliopiston Erik Castrén -instituutin johtaja ja New Yorkin yliopiston professori Martti Koskenniemi.
Martti Koskenniemi on Helsingin ja New Yorkin yliopistojen professori sekä Helsingin yliopiston Erik Castén -instituutin johtaja. Kuva: Juhani Niiranen / HS
Koskenniemeltä saisi tunnetusti koska tahansa huippuluennon ihmisoikeuskäsityksien kehityksestä keskiajan nominalisteista Westfalenin rauhaan 1648 ja Ranskan vallankumouksesta YK:n ihmisoikeuksien julistukseen.
”En kuitenkaan ole varma, pitääkö pandemiaa käsitellä ensisijaisesti ihmisoikeuksien näkökulmasta”, professori sanoo puhelinhaastattelussa.
Erilaiset ihmisryhmät ovat tuoneet yhä uusia asioita ihmisoikeusdiskurssiin, professori muistuttaa. He voivat sinänsä olla kaikki oikeassa, mutta tämä johtaa vaaralliseen sivuvaikutukseen: poliittisen päätöksenteon jähmettymiseen.
”Vuonna 1948 hahmoteltiin arvoja, joista kerta kaikkiaan ei voida luopua. Nyt kaikki arvot ovat sellaisia. Ihmisoikeuksien näkökulmasta ei monia yhteiskunnallisia asioita kuitenkaan voi ratkaista, koska politiikan pitäisi olla kompromissien tekemistä.”
Nyt monen niskakarvat nousevat pystyyn: ei kai ihmisoikeuksia pidä politisoida tai niiden suhteen tehdä kompromisseja!
Professori sanoo kuitenkin, että näin on jo tapahtunut.
”Ihmisoikeuksien keskinäinen suhde on jännitteinen, mutta sitä ei aina huomata, jos talous kasvaa ja ollaan poliittisesti tasapainoisessa tilanteessa”, hän sanoo.
”Kun syntyy kriisitilanne, jännitteet ja keskinäiset ristiriidat tulevat esiin ja ihmisoikeuksien punninnasta tulee suuri ongelma: mitä painotamme ja mitä emme?”
Punnitseminen tulee tehdä mahdollisimman läpinäkyvästi ja vastuullisesti.
”Näkemykseni on, että poliittinen prosessi on tavattoman tärkeä. Prosessin avoimuus, demokraattisuus ja uskottavuus tulevat pandemiassa tärkeämmiksi kuin substanssioikeudet sinänsä”, Koskenniemi näkee.
Jos tästä livetään, käy niin kuin historiassa on käynyt jo antiikin ajoista lähtien: poikkeusvaltuudet muuttuvat pysyvämmiksi ja valta karkaa demokraattisen päätöksenteon ulottumattomiin.
”Se on tärkeä ja toistuva ihmisoikeusongelma.”
Koskenniemi pitää ihmisoikeuksien suhteen suurimpana ongelmana Yhdysvaltojen muutosta.
Ei siksi, että Yhdysvallat olisi suurin väärintekijä. Vaan siksi, että sen symboli- ja painoarvo läntisten demokratioiden takaajana on ollut niin suuri.
”Yhdysvallat on paljon tärkeämpi kuin Orbánin Unkari, joka on jo pitkään mennyt fasismin suuntaan. Unkari on pieni ja eristettävissä”, professori sanoo.
”Yhdysvallat oli suuri demokratia, jonka poliittinen järjestelmä on nyt pahasti uhattuna. Demokraatit ja republikaanit jähmettyivät jo ennen presidentti Donald Trumpin valtaannousua vihamielisesti paikoilleen. Punninnan ja kompromissien kulttuurille ei jää tilaa.”
Hän korostaa pitävänsä Yhdysvaltoja yhä loistavana maana ja olevansa ylpeästi myös New Yorkin yliopiston professori.
”Mutta vapaan maailman johtaja ja johtava ihmisoikeuksien puolustaja on nyt Saksan liittokansleri Angela Merkel.”
Saksa ei kuitenkaan voine nousta Yhdysvaltain viime vuosikymmenten erityisasemaan läntisen vapauden puolustajana.
”Ja kun Yhdysvallat romahtaa, Intian Modi, Brasilian Bolsonaro ja monet muut ihmisoikeuksista vähät välittävät tahot saavat vettä myllyyn.”
Jotain hyvääkin asiantuntijat löytävät: Suomen päälinjan ihmisoikeusasioissa korona-aikaan.
”Suomen toimille antaisin aika korkeat pisteet”, Amnestyn Frank Johansson sanoo.
”Perustuslakivaliokunta on osoittanut toimintakykynsä. Ja Uudenmaan saarto purettiin heti, kun sitä ei voitu laillisin perustein pitää enää välttämättömänä.”
Samoin arvioi professori Koskenniemi.
”Suomen linja on toiminut erittäin hyvin. Ihmisoikeuksien sovittaminen keskenään on vaikea kysymys, mutta poliittinen prosessi näyttää toimivan. On riittävästi julkisuutta, on tärkeä rooli asiantuntijoilla ja päätöksenteko pysyy Eduskunnalla.”
