EU on tyytymätön Britannian taipumattomuuteen kauppaneuvotteluissa – ja Britannia on tyytymätön EU:hun - Ulkomaat | HS.fi
Ulkomaat

EU on tyytymätön Britannian taipumattomuuteen kauppaneuvotteluissa – ja Britannia on tyytymätön EU:hun

EU:n pääneuvottelija Barnier varoitti perjantaina, että kauppasopimusta ei synny ilman kompromisseja.

EU-maita edustava Michel Barnier puhui lehdistötilaisuudessa Brysselissä perjantaina.

Julkaistu: 24.4. 19:22

Lontoo

Euroopan unioni on tyytymätön linjaan, jota brittihallitus vetää EU:n ja Britannian kauppaneuvotteluissa.

Moitteen puki sanoiksi perjantaina EU-puolen pääneuvottelija Michel Barnier. Hänen mukaansa neuvottelut eivät ole edenneet toivotulla tavalla, ja aikaa on jäljellä hyvin vähän.

”Yhdistynyt kuningaskunta ei voi edellyttää tiukkaa aikataulua ja olla sitten täysin taipumaton EU:lle tärkeissä asioissa”, Barnier sanoi Brysselissä lehdistötilaisuudessa, jonka EU-komissio piti ja välitti videoitse.

Koronavirusepidemian takia EU ja Britannia käyvät neuvotteluja tulevasta suhteestaan videon välityksellä.

Barnier on itsekin sairastanut cov-19-taudin. Oireita sai maaliskuussa myös Britannian pääneuvottelija David Frost. Kumpikin toipui takaisin työkuntoon.

Barnierin mukaan neuvottelut junnaavat nyt esimerkiksi kalastusasioissa sekä oikeuspuolella muun muassa eräissä tietoturvakysymyksissä.

”EU ei voi sitoutua mihinkään taloudelliseen yhteistyöhön, jos osana sitä ei sovita tasapainoisesta ja kestävästä kalastuksesta.”

Ongelmia aiheuttaa odotetusti myös EU:n vaatimus tasavertaisissa toimintaedellytyksistä. EU-maat eivät halua, että Britannia pääsee hyötymään jatkossakin lähinaapureittensa laajoista sisämarkkinoista samalla kun se voi alkaa heikentää omaa työ-, ympäristö- ja kuluttajalainsäädäntöään.

EU-puolen mielestä britit suhtautuvat kauppaneuvotteluihin nyt ”kahden tasaveroisen ja suvereenin osapuolen” neuvotteluina. Barnier muistutti perjantaina kuitenkin kokoerosta.

Mahdollinen vapaakauppasopimus antaa Britannialle pääsyn 450 miljoonan kuluttajan markkinoille. Yhdistyneessä kuningaskunnassa sen sijaan asuu vain noin 66 miljoonaa asukasta.

Britannia erosi EU:sta tammikuun 31. päivä. Siirtymäkautta jatkuu kuitenkin näillä näkymin vuoden 2020 loppuun.

Siirtymäkauden aikana Britannia säilyy EU:n sisämarkkinoiden ja tulliliiton jäsenenä, vaikka sillä ei olekaan enää äänivaltaa unionissa.

Myös Britannia valitteli perjantaina neuvottelujen vähäistä edistymistä. Myös Britannia löysi syytä lähinnä vastapuolesta.

”Ikävä kyllä EU:n tarjous tavaravapaakaupalle ei yllä samalle tasolle, jolla se on solminut aiempia vapaakauppasopimuksia muiden valtioiden kanssa”, pääministeri Boris Johnsonin tiedotus ilmoitti perjantaina toimittajille.

Tasavertaisissa toimintaedellytyksissä on kuulemma turha odottaa edistystä, jos EU yrittää asettaa Britannialle ehtoja, joita se ei aseta muille kolmansille maille.

Britannia ei suostu myöskään siihen, että kalastuksessa jatkettaisiin vanhojen kiintiöiden ja EU:n yhteisen kalastuspolitiikan pohjalta.

”Etenemme [kalastuksessa] ainoastaan silloin, kun otetaan lähtökohdaksi se, että Britannialla on oikeus kontrolloida omia merialueitaan vuodenvaihteesta lähtien.”

Seuraava neuvottelukierros alkaa toukokuun 11. päivänä. Koronavirusepidemia lisää paineita jo alun perinkin tiukkaa aikataulua kohtaan.

Vuoden lopussa päättyvää brexitin siirtymäaikaa voisi pidentää EU:n ja Britannian yhteisellä päätöksellä. Asiasta pitäisi kuitenkin päättää kesäkuun loppuun mennessä. Sitä ennen ehditään pitää vain kaksi neuvottelukierrosta.

Britannian konservatiivihallitus on ollut ainakin tähän asti haluton pyytämään lykkäystä.

Barnier sanoi perjantaina, että EU on yhä avoin siirtymäajan pidennykselle: ”Emme halua sulkea ovea.” Jos siirtymää pidennetään, pitää Britannian maksaa EU-budjettiin erikseen laskettava ”könttäsumma”.

EU-puoli moitti Britanniaa myös siitä, että se ei ole toimittanut koko neuvotteluja kattavaa juridista ehdotustaan. Britannia on halunnut lähestyä neuvotteluja sektoreittain, kun taas EU on pitänyt kiinni siitä, että kaikkia lohkoja edistetään samanaikaisesti.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Ulkomaat

Luetuimmat

Uusimmat