The New York Times nosti 1619-projektillaan orjuuden USA:n syntymätarinan keskiöön: nyt palkittua hanketta syytetään aivopesusta - Ulkomaat | HS.fi
Ulkomaat|Yhdysvallat

The New York Times nosti 1619-projektillaan orjuuden USA:n syntymätarinan keskiöön: nyt palkittua hanketta syytetään aivopesusta

The New York Timesin 1619-projekti nosti orjuuden Yhdysvaltain syntymätarinan keskiöön. Räväkkää historiantulkintaa on sekä kiitelty että syytetty aivopesuksi.

1619-orjuusprojekti julkaistiin The New York Times Magazinessa viime elokuussa, kun ensimmäisten orjien tuomisesta Yhdysvaltoihin oli kulunut 400 vuotta.

Julkaistu: 23.5. 2:00, Päivitetty 23.5. 19:00

Mitä historioitsijat mahtavat sanoa koronapandemiasta 400 vuoden päästä? Onko silloin syntynyt jo yksimielisyys siitä, mitä tapahtui ja mitä se aikalaisilleen tarkoitti? Vai jäikö se lopulta mitättömäksi alaviitteeksi historian suurempien tapahtumien melskeissä?

Nämä voivat tuntua hassuilta kysymyksiltä, mutta eivät ehkä Yhdysvalloissa. Siellä on tänä keväänä käyty koronan varjossa kiivasta keskustelua orjuuden merkityksestä maan synty- ja kehitystarinassa. Selvää on ainoastaan se, että tulkinnoista vallitsee täysin vastakkaisia näkemyksiä.

Keskustelu orjuudesta ryöpsähti uudelleen käyntiin, kun The New York Times -lehden toimittaja Nikole Hannah-Jones sai toukokuun alussa arvostetun Pulitzer-journalismipalkinnon viime vuoden syksynä julkaistusta esseestään.

Essee oli osa Hannah-Jonesin tuottamaa massiivista 1619-projektia, jolla ”afrikkalaisten orjuuttaminen asetettiin keskeiseen asemaan Amerikan kertomuksessa”, kuten palkintolautakunta asian ilmaisi. Sen ansioista kiisteltiin jo viime syksynä heti jutun ja projektin ilmestymisen jälkeen.

Nikole Hannah-Jones

1619 viittaa siihen vuoteen, kun ensimmäiset 20–30 afrikkalaista orjaa tuotiin nyky-Yhdysvaltain alueelle pakkotöihin. Orjia kuljetettiin Afrikasta Atlantin yli Etelä- ja Pohjois-Amerikkaan kaikkiaan 12,5 miljoonaa. Heistä noin kaksi miljoonaa kuoli matkallaan.

Yhdysvaltain alueelle orjia tuotiin Afrikasta joitakin satoja tuhansia. Orjuuden päättäneeseen sisällissotaan (1861–1865) mennessä orjaväestö Yhdysvalloissa oli kasvanut noin neljään miljoonaan.

Lehden monissa kirjoituksissa ja muissa oheistuotannoissa (runoja, novelleja, valokuvia, podcasteja) pyrittiin antamaan orjuuden ajalle paljon totuttua keskeisempi paikka: maan itsenäistymisessä, teollistumisessa, demokratian muovautumisessa ja nousussa maailman mahtavimmaksi valtioksi.

Hannah-Jonesin Twitter-tilin taustakuvassa on Yhdysvaltain syntyhetkeksi merkitty 20. elokuuta 1619, jolloin ensimmäiset orjat tuotiin maahan. Yli on pyyhitty itsenäisyysjulistuksen päivä 4. heinäkuuta 1776.

Lehden erikoisliitettä on jaettu kouluihin täydentäväksi opetusmateriaaliksi. Tekijät olivat enimmäkseen mustia, mukaan lukien Hannah-Jones, mikä omalta osaltaan vaikutti painotuksiin ja näkökulmiin.

Paljon huomiota ja ylistystä osakseen saanut projekti ja erityisesti sen käynnistänyt Hannah-Jonesin essee myös suututti monet historioitsijat, poliitikot ja tavalliset amerikkalaiset. Esimerkiksi konservatiivipoliitikko Newt Gingrich tuomitsi hankkeen ”propagandaksi”, nimekkäät historioitsijat hyökkäsivät projektin ”faktavirheitä” vastaan viime syksynä ja konservatiivinen ajatushautomo The Heritage Foundation leimasi hankkeen ”sosialistiseksi” aivopesuksi.

”Tämä kiihdyttää olemassaolevaa trendiä: koululapset alistetaan opetussuunnitelmalle, jossa syytetään kapitalismia orjuudesta ja jonka tuottajat uskovat, että sosialismi on paras tie rodulliseen yhdenvertaisuuteen”, totesi The Heritage Foundationin vanhempi tutkija Mike Gonzales sen jälkeen kun Hannah-Jones sai Pulitzerinsa.

Sanojensa painikkeeksi Gonzales lainasi artikkelia, jossa Hannah-Jones oli puhunut ihailevasti Kuubasta.

Atlantassa asuva Yhdysvaltain historian professori Marko Maunula totesi Suomen Kuvalehden kommentissaan viime viikolla, että 1619-projekti oli ”ongelmallinen” esimerkki siitä, kuinka ”agendavetoinen historia ei ole tiedettä, vaan agitaatiota”.

”Orjuuden laittaminen koko amerikkalaisen historian keskiöön joka asiassa vaatii luovaa tulkintaa, jota viileä faktojen lukeminen ei tue”, Maunula kirjoitti.

The New York Times on kuitenkin seissyt vankasti projektinsa takana. Lehti ei suostunut oikaisemaan ”faktavirheitä” ja ”vääristymiä”, joita viisi orjuusajan tuntijaa nimekkäistä yliopistoista sanoi löytäneensä.

Lehti oikaisi esseestä kaksi pikkuvirhettä, minkä lisäksi yhtä sanamuotoa muokattiin alkuperäisestä laveampaan suuntaan.

Muilta osin kirjoitus on netissä täältä ikuisuuteen osana amerikkalaista kertomusta. Ja se on alusta loppuun hurjaa tykitystä, jollaista ei ainakaan koulukirjoista ole aiemmin luettu. Tällaista:

”Orjuuttajat saattoivat raiskata ja murhata omaisuuttaan ilman oikeudellisia seuraamuksia. Orjuutetut ihmiset eivät voineet omistaa mitään, testamentata mitään tai periä mitään. Heitä saattoi laillisesti kiduttaa, mukaan lukien Jeffersonille työskennelleitä.”

Kyseisen Jeffersonin etunimi oli Thomas. Hän oli Yhdysvaltain kolmas presidentti, yksi kansakunnan tärkeimmistä ”perustajaisistä”, noin 130 orjan omistaja ja myös kahden orjan isä (orjanomistajien omat puoliksi mustat lapset pidettiin yleisesti orjuudessa, ja niin teki myös Jefferson).

Thomas Jefferson toimi Yhdysvaltain presidenttinä vuosina 1801–1809. Alonzo Chappelin maalaus.

Hannah-Jones ei säästele sanoja, kun hän selittää, mikä tekopyhyys ympäröi esimerkiksi Yhdysvaltain itsenäisyysjulistusta. Siihen Jefferson kirjoitti kuulut sanat: ”Kaikki ihmiset on luotu tasa-arvoisiksi” ja ”heidän Luojansa on suonut heille luovuttamattomia oikeuksia. . . elämän, vapauden ja pyrkimyksen onneen”.

Suomalaislukijalle lienee hyvä kertoa, että nämä edellä mainitut asiat eivät ole kiistanalaisia, vaikka niiden lukeminen saattaa amerikkalaiskoululaisia hämmentääkin. Kansakunnan perustajat, siis nämä orjanpitäjät, esitetään kouluopetuksessa paljolti rakkaina isähahmoina, jotka loivat koko maailman ihaileman vapauden tyyssijan, ”kukkulan päällä loistavan kaupungin”.

Yksi eniten kiistaa herättäneistä väitteistä oli esseen kohta, jossa sanottiin, että Yhdysvaltain vallankumoussota (1775–1783) Britanniaa vastaan sai kimmokkeensa amerikkalaisten halusta suojella orjuuden instituutiota. Tätä uhkasi Lontoossa voimistunut orjuudenvastainen abolitionistien liikehdintä.

Tämä oli myös se esseen kohta, jossa lehti antoi hieman periksi arvostelijoille. Orjuuden säilyttäminen muutettiin ”joidenkin” motivaatioksi, ei ”kaikkien”, mitä tuli vallankumouksen alkusyihin.

Muuten esseessä painetaan kaasua ja pannaan isompaa vaihdetta silmään. Hannah-Jonesin mukaan orjatyöläisten synnyttämä vauraus antoi ”perustajaisille” rohkeutta ajatella vapautumista maailman mahtavimmasta imperiumista.

”Emme olisi ehkä koskaan kapinoineet Britanniaa vastaan, elleivät perustajaisät olisi ymmärtäneet, että orjuus voimaannutti heidät tekemään niin. . . Ei ole pikkujuttu, että ensimmäisestä 12 presidentistä kymmenen oli orjanomistajia. On mahdollista väittää, että tämä kansakunta ei syntynyt demokratian vaan orjakratian päälle.”

Thomas Jeffersonin orjana sepän töitä tehnyt ja sittemmin vapautettu Isaac Jefferson noin vuonna 1847.

Tällainen puhe on monen mielestä pöyristyttävää. The Washington Post -lehden konservatiivikolumnisti George Will esimerkiksi totesi, että orjuutta oli esiintynyt ihmiskunnan keskuudessa vuosituhansien ajan. ”Yhdysvaltain vallankumous oli se, mikä teki orjuudesta ongelman maailmalle”, hän kirjoitti.

Esseetä arvostelleet viisi historioitsijaa moittivat myös roisia tulkintaa, joka annetaan amerikkalaisten rakkaimmasta presidentistä Abraham Lincolnista. Menemättä mutkikkaisiin yksityiskohtiin: kuudes historioitsija – jota oli konsultoitu The New York Timesin projektissa – taas moitti näitä viittä historioitsijaa Lincoln-tulkinnasta, samalla kun hän sätti lehteä siitä, ettei hänen korjausehdotuksiaan otettu huomioon.

Ja niin projektiin jäi turhia virheitä, hänen mielestään.

Suuttumusta on herättänyt myös kohta, jossa mustien sanotaan taistelleen vapauksistaan enimmäkseen yksinään.

”Siitä huolimatta emme koskaan taistelleet vain itseämme varten. Kansalaisoikeusliikkeen verinen vapaustaistelu loi pohjan kaikille moderneille vapaustaisteluille. Tämän maan valkoiset perustajat loivat selvästi epädemokraattisen perustuslain, joka sulki ulkopuolelleen naiset, alkuperäisamerikkalaiset ja mustat”, Hannah-Jones kirjoitti.

Projektia ”aivopesuksi ja valheeksi” nimittänyt Newt Gingrich totesi Fox-kanavan haastattelussa, että projektin tekijöiltä unohtui, että ”sadattuhannet valkoiset amerikkalaiset kuolivat sisällissodassa vapauttaakseen orjat”.

Kuten Yhdysvaltoihin hyvin sopii, orjuuden merkitys sisällissodan pääsytykkeenä jakaa kansaa. Viime vuonna tehdyssä kyselyssä 41 prosenttia amerikkalaisista ei pitänyt orjuutta sodan tärkeimpänä syynä, kun muut pitivät.

Tärkeää on painottaa, että 1619-projekti on saanut kritiikin ohella osakseen paljon suitsutusta poliitikoilta ja tutkijoilta, ja voittihan se myös maan tärkeimmän journalistipalkinnon. Poynter-instituutin mediakommentaattori Tom Jones esimerkiksi luonnehti Hannah-Jonesin tekstiä ”yhdeksi tärkeimmistä esseistä ikinä”.

Koska maalla on menneisyytensä, sillä on myös nykyhetkensä. Hannah-Jones huomauttaa, että Yhdysvaltain mustat ovat olleet täysin vapaita vasta noin 50 vuotta, kun taas orjuuden kausi kesti 250 vuotta.

Hänen mukaansa nykyhetkessä ei voi katsoa tilastoja Yhdysvaltain väestöryhmien tilanteesta ymmärtämättä, että orjuuden, rodullisen terrorismin, kirkkojen pommitusten, lynkkausten, apartheidin, järjestelmällisen rasismin ja muiden vääryyksien aika on huomattavasti pidempi kuin niin sanottu vapauden aika.

Ja niinpä tänäänkin mustat ovat köyhempiä, sairaampia ja helpommin vankilaan joutuvia kuin valkoinen väestö. Poliisi ampuu herkemmin mustan kuin valkoisen, valamiehistö tuomitsee mustan vankeuteen tai kuolemaan useammin kuin valkoisen.

Ja alustavat kartoitukset Yhdysvalloista näyttävät, että mustia kuolee selvästi enemmän koronavirustautiin kuin valkoisia, joillakin alueilla moninkertaisesti. Yhden tutkimuksen mukaan mustille ei tehdä yhtä herkästi testejä tai anneta hoitoa kuin valkoisille.

Selittyvätkö covid-19-kuolemat orjuuden perinnöllä? Tai jos orjuus on yksi selittäjä taustalla, kuinka keskeinen sen merkitys on?

Historioitsijat antavat ehkä tähänkin vastauksen, kun aika on sille kypsä. Ja kansalaiset ovat siitä vastauksesta mielissään tai harmissaan. Osa saattaa olla samaa mieltä, osa vastustaa ja osa ei osaa sanoa.

Oikaisu 23.5. klo 14.04: Kirjoituksessa on tarkennettu kohtaa Yhdysvaltoihin Afrikasta tuotujen orjien määrästä. Alkuperäisestä tekstistä syntyi virheellinen vaikutelma, että kaikki Atlantin yli kuljetetut orjat olisi viety Yhdysvaltoihin.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Ulkomaat

Luetuimmat

Uusimmat