Kaksi leijonaa raateli eläintarhan työntekijän Australiassa, naiselle vakavia vammoja - Ulkomaat | HS.fi
Ulkomaat|Eläintarhat

Kaksi leijonaa raateli eläintarhan työntekijän Australiassa, naiselle vakavia vammoja

35-vuotias nainen sai vakavia pää- ja niskavammoja, mutta on vakaassa tilassa.

Julkaistu: 29.5. 11:31

Kaksi leijonaa hyökkäsi perjantaina niiden aitausta siivonneen eläintarhan työntekijän kimppuun australialaisessa Shoalhavenin eläintarhassa. 35-vuotias nainen sai Australian poliisin mukaan vakavia pää- ja niskavammoja, ja hänet kuljetettiin helikopterilla sairaalaan Sydneyn lähettyvillä sijaitsevasta eläintarhasta, kertoo Reuters.

Nainen on kriittisessä mutta vakaassa tilassa. Poliisi tutkii tapausta.

Naisen pelastanut ensihoitaja Faye Stockmen kertoi, että hänen täytyi kävellä leijonien luolaan, jotta sai naisen turvaan. Hän kuvaili tilannetta todella vaaralliseksi sekä potilaalle että ensihoitajille.

”Tällaista työtehtävää ei ole tullut urallani vastaan,” Stockmen kertoi medialle antamassaan lausunnossa.

Shoalhaven Zoo kieltäytyi kommentoimasta tapausta.

Uutiskanava ABC:n mukaan kyseisessä eläintarhassa kävi vuonna 2014 hieman vastaavanlainen tapaus. Silloin 3,7-metrinen krokotiili kiskoi hoitajansa lampeen 60 silminnäkijän edessä.

Lopulta krokotiili päästi menemään hoitajan, joka sai vain pieniä vammoja.

Seuraa uutisia tästä aiheesta

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Ulkomaat