Trumpin rajamuurin piti olla läpäisemätön, mutta se vuotaa niin pahasti, että rajavartiosto pyytää nyt ideoita sen tilkitsemiseksi - Ulkomaat | HS.fi
Ulkomaat|Yhdysvallat

Trumpin rajamuurin piti olla läpäisemätön, mutta se vuotaa niin pahasti, että rajavartiosto pyytää nyt ideoita sen tilkitsemiseksi

Uuden muurin läpi on tultu tavanomaisilla työkaluilla ja yli kiivetty tikkailla.

Pätkä uudenmallista rajamuuria valmistui Texasissa viime joulukuussa.

Julkaistu: 5.6. 12:40

Yhdysvaltain uudet muuriosuudet Meksikon rajalla vuotavat pahasti. Ne eivät kovin tehokkaasti estä halukkaita pääsemästä maahan. Rajavartiosto pyysi tällä viikolla alihankkijoilta ideoita, miten läpi- tai ylikulkua voisi estää paremmin.

Asiasta uutisoi keskiviikkona Yhdysvaltain yleisradioverkkoon kuuluva KJZZ-kanava ja torstaina sanomalehti The Washington Post.

KJZZ:n mukaan rajavartiosto toivoo alihankkijoilta ensi viikon perjantaihin mennessä ehdotuksia ”edistysloikista nykyteknologiaan tehokkuuden dramaattiseksi parantamiseksi”. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi sensorit ja kamerat rajanylittäjien havaitsemiseksi riittävän aikaisin.

Rajamuurihanke oli Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin keskeisimpiä vaalilupauksia, kun hänet valittiin virkaansa vuonna 2016. Muurin tarkoitus on estää meksikolaisten luvaton maahantulo.

”He tuovat huumeita. He tuovat rikollisuutta. He ovat raiskaajia. Ja jotkut, oletan, ovat hyviä ihmisiä”, Trump sanoi vaalikampanjansa avaustilaisuudessa.

Yhdysvaltain kongressissa käyty riita muurin rahoituksesta johti viime vuonna valtionhallinnon pitkään sulkuun ja sai Trumpin julistamaan kansallisen hätätilan kiertääkseen tarpeen kongressin luvalle. Viime heinäkuussa korkein oikeus linjasi, että Trump saa käyttää 2,5 miljardia dollaria eli runsaat 2,2 miljardia euroa puolustusministeriön varoja muurin rakennuttamiseen.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vieraili rajamuurilla Otay Mesassa Kaliforniassa viime syykuussa.

Trump on mainostanut uutta, kymmenen metriä korkeaa teräspalkkimuuria läpäisemättömäksi, mutta huume- ja ihmissalakuljettajat ovat tehneet siihen aukkoja tavanomaisilla työkaluilla kuten sähkökäyttöisellä puukkosahalla, jossa on metallia leikkaava terä.

Yli on kiivetty omatekoisilla pitkillä tikkailla tai köysitikkailla. Muurin laelta on voinut laskeutua maan kamaralle Yhdysvaltain puolelle turvallisesti muurin teräspalkkeja pitkin samaan tyyliin kuin palomiehet laskeutuvat paloaseman tankoa pitkin, kertoo The Washington Post.

Tulli- ja rajavartiolaitos ei ole tiedottanut, miten usein muurista on tultu läpi tai yli. The Washington Postin julkisuuslain nojalla pyytämät asiakirjat kertovat, että pelkästään yhden kuukauden aikana viime syksynä San Diegon alueella todettiin 18 rajarikkomusta. Siellä muuriosuus on vahvimpia koko rajalla ja uudet, entistä järeämmät osuudet miltei valmiita.

Yhdysvaltain ja Meksikon välisen rajan pituus on yli 3 000 kilometriä. Jonkinlainen kulkueste kattaa alle puolet siitä, tosin yli puolet rajasta kulkee pitkin rajajoki Rio Grandea. Trump on halunnut kattaa koko rajan katkeamattomalla muurilla.

Sanomalehti The New York Timesin toimittajat kertoivat viime vuonna julkaistussa kirjassaan, että Trump olisi ehdottanut viranomaisille muurin vahvistamista ”vedellä täytetyllä vallihaudalla, jonne lasketaan käärmeitä ja alligaattoreita”. Trump kiisti väitteen.

Viime viikkoina Trump on The Washington Postin mukaan toistanut vaatimuksensa muurin maalaamisesta mustaksi, jotta se kuumenisi enemmän ja polttaisi kiipeäjien kädet. Ajatuksen arvostelijat ovat todenneet, että ylittäjät voisivat vain käyttää hanskoja.

Tulli- ja rajavartiolaitoksen vt. johtaja Mark Morgan kertoi toukokuun puolivälissä uutiskanava Fox Newsille, että rajamuurin rakentamisvauhti on kiihtynyt koronaviruspandemian aikana. Hänen mukaansa Trumpin hallinto on rakentanut uutta rajamuuria 293 kilometriä ja tarkoitus on yltää noin 725 kilometriin vuoden loppuun mennessä.

Yhdysvaltain rajavartioston auto partioi uudella rajamuuriosuudella Dona Anan piirikunnassa New Mexicon osavaltiossa helmikuussa.

Osa Donald Trumpin rakennuttamasta Meksikon-muurista hajosi kovassa tuulessa

Uutuuskirja paljastaa, millainen oli Trumpin unelmien muuri: Alligaattoreilla täytetty vallihauta, piikkejä ”jotka lävistävät ihmislihan”

Meksikon rajamuurista tulee toteutuessaan miljardeja maksanut muisto­merkki, maahan­tuloa se ei estä, sanovat yhdys­valtalais­tutkijat

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Ulkomaat