Hallituksen korona­toimien arvostelu yltyy Ruotsissa – Loppu­tulos on katastrofi, on aika tehdä johto­päätöksiä, sanovat oppositio­johtajat - Ulkomaat | HS.fi
Ulkomaat|Ruotsi

Hallituksen korona­toimien arvostelu yltyy Ruotsissa – Loppu­tulos on katastrofi, on aika tehdä johto­päätöksiä, sanovat oppositio­johtajat

Ruotsidemokraattien puheenjohtaja vaatii pääepiemiologi Anders Tegnellin eroa ja vasemmiston puheenjohtaja muistuttaa, ettei konsensus tarkoita, että hallitus olisi tehnyt kaiken oikein. Puoluejohtajat kohtaavat sunnuntaina väittelyssä ensimmäistä kertaa koronakriisin puhkeamisen jälkeen.

Ruotsidemokraattien poheenjohtaja Jimmie Åkesson.

Julkaistu: 7.6. 11:07, Päivitetty 7.6. 13:56

Oikeistopopulistipuolue ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson vaati lauantaina sanomalehti Dagens Nyheterissä, että Ruotsin pääepidemiologin Anders Tegnellin pitää erota. Åkesson vaati kirjoituksessaan myös hallitusta kantamaan vastuunsa epidemian hoidon negatiivisista vaikutuksista.

”Hallitukselle ja terveydenhoitoviranomaisille on annettu mahdollisuuksia korjata virheensä. Silti jahkailu ja neuvottomuus jatkuvat. Niiden, jotka ovat vastuussa vääristä päätöksistä, pitäisi erota viroistaan välittömästi”, Åkesson kirjoitti.

Tegnell antoi ymmärtää keskiviikkoaamuna julkaistussa Ruotsin radion haastattelussa, että nykytiedon valossa tiukemmat toimet olisivat olleet parempi ratkaisu.

”Jos törmäisimme nyt samaan sairauteen ja meillä olisi kaikki se tieto, jota meillä tänään on, uskoisin meidän tekevän jotain sellaista, joka olisi keskitie Ruotsin nyt tekemien toimien ja muun maailman toimien välillä”, Tegnell muotoili.

Sunnuntaina Ruotsin kansainterveyslaitoksen johtaja Johan Carlsson puolusti Tegnelliä DN:n haastattelussa. Carlsson kutsui Åkessonin vaatimusta lähes säälittäväksi ja sanoi että Tegnell nauttii täyttä luottamusta.

Myös muun opposition arvostelu hallituksen toimia kohtaan yltyy.

Vasemmiston puheenjohtaja Jonas Sjöstedt.

Vasemmiston puoluejohtaja Jonas Sjöstedt sanoi Expressenin sunnuntaina julkaisemassa laajassa haastattelussa, että pääministeri Stefan Löfvenin johtaman hallituksen toiminnasta ”voi alkaa tehdä johtopäätöksiä”.

”He ovat sanoneet jo kauan monia hyviä asioita, mutta mitään ei tapahdu.”

Sjöstedt kritisoi varsinkin Ruotsin hallituksen ratkaisuja koronavirusepäilyjen testaamisesta ja hoivakotien vierailukiellosta. Testaamista hän kutsuu yksinkertaisesti flopiksi.

Ruotsissa koronavirukseen kuolleista noin 90 prosenttia on yli 70-vuotiaita ja heistä noin puolet on ollut palvelutalojen asukkaita.

”Jälkikäteen tarkasteltuna tietenkin on helppo sanoa, että meidän olisi pitänyt määrätä hoivakoteihin täysi vierailijakielto jo aikaisemmin. Tältä se näyttää, kun taustapeiliin katsoo.”

Oppositiopuolueet ovat käyttäytyneet suurimman osan Ruotsin koronakriisiä maltillisesti ja jopa tukeneet hallitusta. Nyt arvostelu ei koske pelkästään virukseen liittyviä toimia, vaan hallituksen tapaa johtaa. Kriitikoiden mukaan se on epämääräinen ja hidas.

Sjöstedtin mukaan tilanne johtuu kahdesta asiasta. Ensinnä hän myöntää, että kaikki tietävät etteivät ministerit ole virustartuntaeksperttejä, vaan toimivat sen tiedon varassa, jota saavat asiantuntijoilta. Sjöstedt ei mainitse ketään nimeltä.

”Toiseksi tämä tilanne on Ruotsille erittäin vakava, sekä tartuntojen että talouden suhteen. Nyt ei ole haluttu huutaa. Ei ole haluttu keskustella isoilla kirjaimilla vaan käydä dialogia ja löytää ratkaisuja yhdessä. Mielestäni tämä on ollut ruotsalaisessa politiikassa kypsä tapa toimia”, Sjöstedt kuvaa ruotsalaista konsensushenkeä.

”Mutta tämä ei tarkoita, että kaikkea olisi tehty oikein. Tämä ei tarkoita, että vastuussa olevat olisivat turvassa kritiikiltä.

Maltillisen kokoomuksen puheenjohtaja Ulf Kristersson.

Perjantaina Expressenin haastattelussa myös maltillisen kokoomuksen puheenjohtaja Ulf Kristersson puhui painavia hallituksen tavasta toimia.

Hänen mielestään selkeää strategiaa ei edes ole nähtävillä, ja lopputulos on ”katastrofi”. Kristersson puhui erityisesti Ruotsin taloudesta, ja hermostutti valtiovarainministerin vaatimalla, että oppositiopuolue ruotsidemokraatit pitäisi päästää mukaan budjettineuvotteluihin.

Lauantaina illalla terveysministeri Lena Hallengren kommentoi hallituksen toimintaa kohtaan herännyttä kritiikkiä. Tulemme hukkumaan jälkiviisauteen, otsikoi DN terveysministeri Hallengrenin kirjallisen kommentin.

”Viisautta ja opittuja asioita tulee valtavasti koko ajan, kun kuljemme tämän pandemian läpi. Se on erittäin tärkeää. Siihen saakka hallitus jatkaa päätöksien tekemistä niiden tietojen perusteella, joita kullakin hetkellä on”, Hallengren kirjoitti uutistoimisto TT:n kautta välittämässään kommentissa.

”Emme anna kritiikin pelon halvaannuttaa päätöksentekoamme ja korjaamme strategiamme, jos se on tarpeen.”

Sekä terveysministeri Hallengren, pääministeri Stefan Löfven että leijonanosa muista hallituksen ministereistä on sosiaalidemokraatteja.

Ruotsin politiikassa tunnetaan käsite linnarauha. Historiallinen termi tarkoittaa lyhyesti sitä, että kun toimitaan ulkoista vihollista vastaan, omat rivit täytyy pitää järjestyksessä. Eripura voi haitata yhteistä puolustusta.

Nyt koronaviruksen torjunnan myötä rakentunut linnarauha alkaa olla ohi, ja käytännössä kolmen suurimman oppositiopuolueen johtajat ovat ryhtyneet kritisoimaan istuvaa hallitusta. Sunnuntaina illalla Ruotsin televisio lähettää ensimmäisen puoluejohtajaväittelyn koronakriisin puhkeamisen jälkeen.

Lue myös kirjeenvaihtajan analyysi: Ruotsin koronakonsensus särkyi

Lauantaina kansallispäiväänsä viettäneessä Ruotsissa on kuollut koronaviruksen vuoksi yli 4 600 ihmistä, mikä on nelinkertaisesti verrattuna muiden Pohjoismaiden yhteislukuun. Ruotsissa on tällä hetkellä on yhteensä 43 887 vahvistettua koronavirustartuntaa. Lauantaina uusia tapauksia tuli ilmi 144.

Lauantaina vahvistettiin myös 17 uutta koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta. Yhteensä Ruotsissa koronavirukseen on kuollut tähän mennessä yli kymmenkertaisesti ihmisiä verrattuna Suomeen.

Kansallispäivän puheessaan Skansenilla pääministeri Stefan Löfven katsoi eteenpäin aikaan, jolloin koronaviruskriisi on menneisyyttä. Sekin aika tulee, mutta kukaan ei vielä tiedä, millaisena.

”Kysymys ei enää ole siitä, muuttuvatko asiat, vaan siitä, miten ne muuttuvat”, Löfven sanoi uutistoimisto TT:n mukaan.

Koronavirus|Ruotsidemokraattien puheenjohtaja vaatii pääepidemiologi Anders Tegnellin eroa

Ruotsi|Ruotsi valitsi korona­viruksen torjunnassa lievemmät rajoitukset, mutta talous on ottamassa yhtä kovan iskun kuin Suomessa

Koronavirus|Ruotsin pääepidemiologi Anders Tegnell: Ruotsi olisi luultavasti toiminut samalla tavalla, vaikka sillä olisi ollut käytössään Suomen valmiuslait

HS-analyysi|Ruotsin koronakonsensus särkyi

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Ulkomaat