Tartuntatilanne synkkenee Yhdysvalloissa, ja nuorten osuus sairastuneista kasvaa - Ulkomaat | HS.fi
Ulkomaat|Yhdysvallat

Tartuntatilanne synkkenee Yhdysvalloissa, ja nuorten osuus sairastuneista kasvaa

Asiantuntijoiden mukaan nuoret eivät välttämättä tiedosta koronaviruksen riskiä itselleen ja ympärillä oleville ihmisille.

Julkaistu: 27.6. 11:04, Päivitetty 27.6. 11:30

Yhdysvalloissa yhä useampi 20–30-vuotias aikuinen saa koronavirustartunnan, uutisoi muiden muassa The New York Times.

Tältä osin tilanne vaikuttaa muuttuneen dramaattisesti, ja se on häiritsevää, sanoi lehden haastattelema epidemiologian professori Joseph McCormick.

Terveysviranomaiset pelkäävät, että lievästi tai oireettomasti koronavirusta sairastavat nuoret aikuiset voivat levittää tautia tietämättään, mikä voi kiihdyttää epidemiaa entisestään. Yhdysvaltain tautikeskus on arvioinut aiemmin, että todellinen tartuntamäärä olisi todennäköisesti kymmenen kertaa todettua suurempi.

Yhdysvalloissa virustartuntoja todetaan nyt nuorilla ikäpolvilla kaupungeissa ja osavaltioissa, jossa tartuntojen määrä kasvaa muutenkin.

Yhdysvaltain Arizonassa lähes puolet uusista tartunnoista todetaan 20–44-vuotiailla. Floridassa puolestaan koronavirukseen sairastuneiden keski-ikä on pudonnut maaliskuusta 65 vuodesta 35:een. Texasin edustalla olevan turistisaaren koronatapauksista puolet on todettu alle 40-vuotiailla.

USA:n lisäksi myös esimerkiksi Portugali ja Israel ovat raportoineet tartuntojen määrän kasvusta nuorilla, kertoo The Guardian.

Maailman terveysjärjestön WHO:n tutkijoiden mukaan koronavirustartuntojen määrän on nähty kasvavan nuorten keskuudessa niissä maissa, joissa rajoituksia on purettu. WHO:n mukaan myös maissa, joissa väestön ikärakenne on nuorta, paljon koronavirustartuntoja todetaan nuorilla.

Asiantuntijat myös arvioivat, että koronavirus pääsee leviämään helpommin nuorten keskuudessa, koska he eivät kiinnitä niin paljon huomiota turvavälien pitämiseen kuin varttuneemmat kansalaiset.

Nuoria jonottamassa perjantaina ravintolaan Floridan Miamissa, joissa ravitolat ja baarit olivat kiinni useita kuukausia.

Yhdysvaltain terveysviranomaiset arvioivat, että tartuntojen määrän kasvu nuorten aikuisten keskuudessa saattaa heijastella sitä, että monissa osavaltioissa esimerkiksi baareja, ravintoloita ja toimistoja on avattu kesäkuun aikana.

Viranomaiset ovat myös suunnitelleet muiden muassa koulujen ja yliopistojen avaamista, mutta koronavirustartuntojen määrän kasvu nuorissa ikäpolvissa on saanut osavaltiot miettimään rajoituspolitiikkaansa uudelleen.

Texasissa osavaltion kuvernööri määräsi kaikkien ravintoloiden ja baarien sulkemisesta torstaina, kun osavaltion sairaaloihin alkoi virrata yhä nuorempia koronapotilaita.

Erityisen huolestuttavana asiantuntijat pitävät rajoitusten purkamisen myötä mahdollisesti syntyvää asennemuutosta. Varsinkin lievästi tautia sairastavat nuoret saattavat suhtautua koronaviruksen uhkaan kevytmielisesti tai ajatella, että pandemia on ohi.

Asiantuntijoiden mukaan nuoret aikuiset eivät suhtaudu koronaan välttämättä vakavasti, koska moni sairastaa sitä lievästi tai tietämättään.

Viime viikolla kaikista Yhdysvaltain osavaltioista koronatartuntojen määrä oli kasvussa kaikkiaan 29:ssä.

Perjantaina Yhdysvalloissa kirjattiin vuorokauden aikana enemmän tartuntoja kuin kertaakaan aiemmin pandemian aikana. The New York Timesin mukaan Yhdysvalloissa todettiin perjantaina runsaat 45 000 koronavirustartuntaa.

Myös monessa osavaltiossa, jossa koronarajoituksia purettiin toukokuussa, on kesäkuun aikana raportoitu ennätysmäärästä uusia tartuntoja.

Toisaalta osavaltiot ovat kesäkuussa alkaneet testata ihmisiä koronaviruksen varalta aktiivisemmin kuin ennen, mikä saattaa osaltaan selittää piikkiä positiivisissa testituloksissa.

Perjantaina Yhdysvaltain varapresidentti ja koronaviruskomiteaa johtava Mike Pence kuvaili kuitenkin maan nykyistä tilannetta ”todella merkittäväksi edistykseksi”.

Hän sanoi, että ilman valtion puuttumista koronavirukseen olisi kuollut yli miljoona ihmistä.

Pandemian puhkeamisen jälkeen Yhdysvalloissa on kuollut koronavirukseen noin 120 000 ihmistä. Väkilukuun suhteutettuna miljoonaa asukasta kohden Yhdysvalloissa on kuollut 369 ihmistä. Yhdysvalloissa on todettu eniten koronavirustartuntoja maailmassa.

The New York Times kertoi viime viikolla, että koronavirus levisi Yhdysvalloissa, koska viranomaiset eivät ymmärtäneet maan epidemiatilannetta ajoissa. Esimerkiksi vielä helmikuun lopussa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ei halunnut koronaviruksen haittaavan Yhdysvaltain talouselämää ja siksi kehotti terveysneuvonantajiaan neuvomaan amerikkalaisia jatkamaan kotimaanmatkailua ja normaalia elämää.

Viranomaisten hidas reagointi maksoi jo tuolloin todennäköisesti tuhansia ihmishenkiä.

Koronapandemia|Maailman pahimmat korona­pesäkkeet löytyvät tällä hetkellä kolmesta maasta – rajoitusten höllentämiset näkyvät jo tartunta­luvuissa

Koronavirus|Yhdysvalloissa todettiin ennätysmäärä uusia tartuntoja – Toiseksi suurin osavaltio Texas pani rajoitusten purkamisen jäihin

Ruotsi| HS vieraili Pohjois-Ruotsin koronaepidemian ytimessä – Suomen avuntarjous kääntää historialliset roolit päälaelleen

Pandemia|WHO lievensi lausuntoaan, että Ruotsi kuuluisi riskimaiden joukkoon – ”Maan terveydenhoito kykenee hallitsemaan tämän hetkisen tilanteen”

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Ulkomaat