CNN: Puhelinkeskustelut paljastavat Trumpin loukkaavat ja nöyryyttävät kommentit muille valtionjohtajille - Ulkomaat | HS.fi
Ulkomaat|Yhdysvallat

CNN: Puhelinkeskustelut paljastavat Trumpin loukkaavat ja nöyryyttävät kommentit muille valtionjohtajille

Yhdysvaltalainen uutiskanava CNN pohjaa tietonsa nimettömiin lähteisiin, joiden mukaan paljastuessaan Trumpin puhelujen sisällöt saisivat vankimmatkin republikaanivaikuttajat menettämään luottamuksensa presidenttiin.

CNN:n mukaan presidentti Trumpin puhelinkäyttäytymisessä on toivomisen varaa.

Julkaistu: 30.6. 15:58

Presidentti Donald Trump on lukuisissa puhelinkeskusteluissaan muiden valtionjohtajien kanssa osoittanut käytöstä, joka on muodostanut turvallisuusuhan Yhdysvaltoja kohtaan, kertoo asiaa selvittänyt yhdysvaltalainen uutiskanava CNN.

Trumpin läheisten avustajien mukaan presidentti on käyttäytynyt useiden puhelujensa aikana kulloistakin keskustelukumppaniaan kohtaan loukkaavasti ja esiintynyt ”harhaisesti”.

CNN perustaa selvityksensä salassa pitämiensä lähteiden lisäksi muiden muassa Yhdysvaltain entisen ulkoministerin Rex Tillersonin ja entisen puolustusministerin James Mattisin, Valkoisen talon entisen kansliapäällikön John Kellyn sekä turvallisuuspoliittisten neuvonantajien John Boltonin ja Herman Raymond McMasterin kokemuksiin, joista lähteet ovat kertoneet. Kaikki nimeltä mainitut ovat eronneet tai joutuneet eroamaan tehtävästään. He eivät ole kommentoineet uutisen sisältöä suoraan CNN:lle.

Bolton julkaisi aiemmin kesäkuussa kirjan, jonka mukaan Valkoisessa talossa työskentely on Trumpin oikkujen takia vaikeaa ja epävarmaa.

CNN:n lähteiden mukaan ei ole merkittäviä viitteitä siitä, että Trump olisi kehittynyt ajan kuluessa taitavammaksi tai kyvykkäämmäksi neuvottelijaksi. Päinvastoin, hän uskoo yhä voivansa taivuttaa muut valtionjohtajat puolelleen olettamaansa viehätysvoimaa sekä taivuttelua ja painostamista hyväksi käyttäen. Lähteiden mukaan Trumpin näkökanta ei suinkaan aina ole vastannut Yhdysvaltain etua.

Eräs Trumpin puheluja läheltä pitkään seurannut CNN:n lähde kuvailee puheluja ”kauhistuttaviksi”. Hänen mukaansa edes presidentin oman puolueen republikaanien kongressiedustajat eivät voisi enää luottaa Trumpiin, jos puhelujen sisältö paljastuisi.

CNN:n selvitys liittyy osaltaan yhdysvaltalaismedian tuoreisiin tietoihin siitä, että Trump tiesi jo maaliskuussa Venäjän tarjonneen Afganistanin Taleban-liikkeelle salaisia palkkioita yhdysvaltalaissotilaiden tappamisesta. Trumpin tiedetään tuntevan Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia kohtaan tiettyä kunnioitusta. Presidentit ovat keskustelleet Afganistanin tilanteesta puhelimitse.

Toinen Trumpin säännöllinen keskustelukumppani on Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan, jonka puhelut yhdistetään suoraan presidentille ja jonka kanssa keskustellessaan Trump on CNN:n lähteiden mukaan ollut täysin valmistautumaton ja tietämätön. Sekä Erdoğanille että Putinille Trump on haukkunut edeltäjiään George W. Bushia ja Barack Obamaa.

Sen sijaan erityisesti Yhdysvaltain pääliittolaismaita Saksaa ja Britanniaa johtavat naiset ovat saaneet kuulla Trumpilta loukkaavia ja nöyryyttäviä kommentteja, CNN kertoo.

Esimerkiksi Saksan liittokansleria Angela Merkeliä Trump on kutsunut tyhmäksi ja Britannian entistä pääministeriä Theresa Maytä heikoksi johtajaksi, jolta puuttuu rohkeutta.

Kylmää kyytiä puhelujen aikana ovat Trumpilta saaneet myös esimerkiksi Ranskan presidentti Emmanuel Macron, Kanadan pääministeri Justin Trudeau ja Australian pääministeri Scott Morrison.

Saudi-Arabian itsevaltaiselle johtajalle Mohammed bin Salmanille ja Pohjois-Koreaa johtavalle Kim Jong-unille Trump on puolestaan kehuskellut omalla varallisuudellaan, neroudellaan ja saavutuksillaan presidenttinä.

CNN:n lähteet vahvistavat Boltonin kirjassaan esittämän havainnon, että Trump asettaa oman etunsa Yhdysvaltain edun edelle. Näin tapahtuu esimerkiksi, kun kyseessä ovat ensi marraskuun presidentinvaalit tai poliittisiin vihollisiin kohdistuvat kostotoimet.

Valkoinen talo on kommentoinut CNN:n selvitystä vasta sen julkaisemisen jälkeen toteamalla, että presidentti Trump on maailmanluokan neuvottelija, joka on onnistuneesti edistänyt Yhdysvaltain etuja.

Yhdysvallat|”En vertaisi tätä aiempiin paljastus­kirjoihin”, sanoo tutkija – Mikä Trumpin entisen neuvon­antajan kirjasta tekee poikkeuksellisen?

Afganistan|Washington Post: Venäjän tapporahat voineet aiheuttaa kymmenien USA:n sotilaiden kuolemat Afganistanissa

Seuraa uutisia tästä aiheesta

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Ulkomaat